Uudet räpsyttimet Beauty Anniinasta

Sain joku aika sitten yhteydenoton Beauty Anniinan Anniinalta, että haluaisinko tulla kokeilemaan hänen luokseen ripsienpidennyksiä. Kirjoitin täälläkin jossain vaiheessa talvea kuinka etsiskelin hyvää ripsien tekijää ja toisena vaihtoehtona funtsin ihan ripsistä luopumista. No kakkosvaihtoehtoon en ole kallistunut toistaiseksi vielä ainakaan. Ripset helpottavat niin paljon arkea ja nopeuttavat etenkin aamuja. Ei näistä vaan malta luopua!

Vastasin tosiaan myöntävästi Anniinalle, koska en ole löytänyt mitään maailmaa mullistavaa huoltopaikkaa. Eilen kävin sitten vihdoinkin hänellä huollossa ja olin enemmän kuin tyytyväinen! Uusi huoltopaikka on vihdoin löytynyt! Anniina tekee ripset reilussa tunnissa ja vielä todella huolellisesti. Ripset ovat kauniin tuuheat ja jälki siistiä. Räpsyt tehtiin D- kaarevuudella ja pituudeksi laitettiin 10-11 mm. Itse pidän enemmän luonnollisen pituisista pidennyksistä ja siksi en halua mitään megapitkiä. D kaarevuutena on taas mielestäni nätimpi, sopivan näyttävä. 🙂 Alla kuvia lopputuloksesta.

Kun kesä tulee, tulee sen mukana myös erilaiset valmistujaiset ja muut juhlat. Lisäksi ne kaikki etelän reissut, joissa ei ole mukava hikoilla ripsareita poskille… Kesä onkin mielestäni ripsien kulta- aikaa, silloin jos jossain vaiheessa on kiva omata räpsyttimet! 😉 Anniina tarjoaa teille lukijoilleni uudet ripset 80 euron hinnalla, kun mainitsette blogini nimen ajanvarausta tehdessänne.

Huollot Beauty Anniinassa menevät seuraavasti:

2 vkoa 50 € / 3 vkoa 55 € / 4 vkoa 60 € / 5 vkoa 65 €

Itse käyn huollossa kolmen tai neljän viikon välein, riippuen ripsien tilanteesta. 
Mielestäni tuo on juuri sopiva huoltoväli jotta ripset pysyvät nätteinä ja siisteinä. 🙂 

Beauty Anniina
Pietarinkatu 15
00140 Helsinki
050 411 9536
Beauty Anniinan Facebook- sivut


* Toteutettu blogiyhteistyönä
Kommentit (6)
  1. Moikka, onko sinulla tietoa mitä liimaa Beauty Anniina käytti sinulla kun et saanut allergista reaktiota ?

  2. Moi! onko toi 80e uudet ripset-tarjous edelleen voimassa, kun en löytänyt mitään voimassaoloaikaa tekstistä? 🙂

    1. Moikka! Se oli tuollainen kesätarjous. Nyt ripset Anniinalla ovat 90 euroa, eli ei paha sekään. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *