Goodie bags

Saatiin Elementsistä mukaan goodiebagit, joissa oli kivoja minituotteita. Kokeilinkin jo näitä Kevin.Murphyn hiustuotteita ja etenkin shampoo ja hoitoaine olivat erinomaisia. Ihania minipurkkeja, jotka menevät kätevästi treenikassissakin. Kuivashampoo lähtee kokeeseen huomenissa. Toisessa pussukassa olikin YONKAN:in kasvojen hoitotuotteita. Näitäkin kokeilin jo heti sunnuntai-iltana ja saavat minulta ehdottomasti 9 pojoa.

Meikäläistäpäs ei taas väsytä tippaakaan. Oltiin tuossa yö-ajelulla sekä syömässä keskustassa extempore. Olen henkeen ja vereen ilta/yö-ihmisiä ja rytmit meinaavat olla helposti sikin sokin. Aijon aamulla kuitenkin koittaa heräämistä 6.30 aamusalille, juoksumatto olisi kova sana. Illalla Tiina Jylhän THE LOOK:iin VIP-lanseeraustilaisuuteen. Palataan siis huomenissa!… tai siis tänään. :)

On my way

7 vastausta artikkeliin “Goodie bags”

  1. Oon saanut sellasen fiiliksen että kirjoitat tätä blogia vaan rahoittaaksesi kasvojesi piikittelyt. Et edes pahemmin vastaile lukijoittesi kommentteihin, vaikka niitä ei mitenkään erityisen paljon tule. En ymmärrä miten tällaisella blogilla voi olla lukijoita, mutta ilmeisesti kaikille blogeille löytyy omansa.

  2. Okei, no siinä tapauksessa olet hyvin väärässä. Enkä ole piikitellyt kasvojani, huulia muutaman kerran. Ja sekin ihan nykypäivää. Lisäksi vastaan lukijoiden kommentteihin aina, en välttämättä heti niiden tultua mutta mahdollisimman pian. Joskus ehkä jokunen kommentti jää vastaamatta, mutta se ei ole tahallista ainakaan.

    Kivaa viikon jatkoa sinulle! :)

  3. Onko tiina jylhä mielestäsi kaunis? Mun mielestä se näyttää hieman mieheltä/hevoselta =D

  4. Jep. Samaa mieltä anonyymin kanssa. Ei voi ymmärtää miten tällaisia blogeja edes on. No toivottavasti pääset piikittelemään itseäsi niin että saat Martina ankkalookin.

  5. Anonyymi: En lähde ruotimaan toisten ihmisten ulkonäköä täällä. Mielestäni se on tarpeetonta yleensäkin.

    Anonyymi: Ei tarvitse lukea jos blogi ärsyttää. :)

  6. Kai ihminen saa kirjottaa blogia jos haluaa? Eikä todella ole pakko lukea jos ei kiinnosta tai muuten vaan vituttaa.. Luoja, mikä näitä ihmisiä vaivaa?!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta