Herkuista ja herkuttelusta

Minulta on aika usein kysytty blogissani herkutteluun liittyvistä jutuista. 
Herkuttelenko? Kuinka usein? Millä? Missä määrin? Joten ajattelin nyt hieman pureutua aiheeseen. Olen perheestä, jossa isä on vetänyt koko lapsuuteni vähintäänkin wienerin päivässä, lihomatta kiloakaan. Äitikin herkutteli kekseillä sun muulla siihen saakka, kunnes sokeriarvojen kerrottin olevan koholla ja oli ns. pakko vähentää pullan puputtamista (ja hoikka on hänkin). Niin ja mitä siskoon tulee… hän nyt elää karkilla. :D 
Ollaan siis erittäin makean perään oleva perhe, sokerigeenit löytyy. 


Muistan, kun aikoinaan omille muuttaessani ostin aina suklaalevyn jokaisella kauppareissulla ja kaapeissa oli aina karkkia, keksejä jne. Olin hoikka, toivoin jopa saavani hiukan muotoja kroppaani. Oli ihan sama kuinka paljon söin ja mitä. 20- ikävuoden rajapyykillä huomasin, etteivät ne kilot enää pysykään poissa tällä sokeripainotteisella ruokavaliolla. Tämän seurauksena siirryin terveellisempään ravintoon, vähensin herkkupäivät kertaan per viikko ja niin, sillä tiellä olen edelleen. Voisin kuitenkin elää makealla, niin se vaan on.
Tyypillisesti herkkupäivänä ostan jonkin sortin irtokarkkipussin tai sitten karkkipussin ja suklaapatukan (tai pari). Monesti syön lisäksi jotain suolaista tavallisesta poikkeavampaa, kuten herkkuani tortilloja tai fajitoja. 

Eli herkuttelen ja rakastan makeaa! Mutta silti treenaan, haluan pysyä kunnossa ja arvostan itseäni sen verran, etten puputa makeaa päivittäin vaikka mieli voisi välillä tehdäkin. Onneksi on olemassa hedelmät, proteiinipatukat ja Läkerolit. Välillä, kun mieli makeaan iskee, voi ottaa jotain korvaavaa. Nykyään vaan harvemmin arkisin kaipaan karkkien kaltaista makeaa. Pidän raikkaasta ja keveästä olosta, joka tulee kaikesta muusta kuin herkuista. Elämästä pitää kuitenkin nauttia, joten karkkipäivä per viikko pitää ainakin oman pääni kasassa ja mielen virkeänä. 
Niin ja leffakarkit ovat ihan must!

Miten te herkuttelette ja kuinka usein? 
Kuulisin mielelläni :)

On my way

13 vastausta artikkeliin “Herkuista ja herkuttelusta”

  1. Taitaa muuten olla eka kommentointini sun blogiin vaikka olenkin jonkin aikaa blogiasi jo seuraillut.. :) Itsekin olen aina ollut todellinen sokerihiiri, mutta jossain vaiheessa huomasin myös että raja pitää vetää johonkin. Sitten aloitin vähähiilihydraattisen ruokavalion, jonka ansiosta olenkin saanut herkuttelut kuriin aika hyvin, makeanhimoon paistan nykyään rahkalettuja tai otan pari palaa tummaa suklaata. MUTTA pitäähän sitä välillä ihan kunnolla herkutella, ja aina silloin tällöin (n. kerran kuussa) ostan itselleni vaikka lemppari suklaatani. Myös esim. ystävän synttäreillä tarjolla olevat herkut sallin itselleni, hyvällä omatunnolla. :) Nyt kyllä kesän kynnyksellä houkuttelee tosi paljon nuo jäätelökioskit, täällä Saksassa kun jäätelöpallon hintakin (70 cent) on niin alhainen Suomeen verrattuna! :D

    • Joo, tervetuloa kerhoon. No sinulla on tiukka itsekuri, jos vaan kerran kuussa ”sorrut”.Vau!
      Oonkohan jotenkin outo, kun kerran viikossa namuja vetelen… Voisikin vähän karkkilakkoilla ennen kesää. :D

  2. Jäätelö kuuluu myös omiin herkkuihini, varsinkin kesäisin. Karkkia en juurikaan syö, mutta voisin aloittaa päiväni pullalla ja suklaalla vaikka joka päivä jos sen sallisin!Vähähiilihydraattinen ruokavalio on kuitenkin taltuttanut makeanhimoa ja protskupatukat todellakin ovat hyvä apu ensihätään;) Eli toisin sanoen,viikonloppuisian herkkuja mutta arkena pysyn tiukkana. Vinkki: jos jätskihimo iskee, kannattaa kokeilla frozen yogurttia, jota ainakin helsingissä myydään omissa kahviloissa. Maistuu lähes pehmikseltä, mutta on luonnollisesti terveellinen herkku:)

    • Jäde on kyllä herkkua ja mielestäni aina parempi valinta kuin irtokarkit. Tosin, harmi vaan ettei siihen ole samaa intohimoa kuin karkkeihin. :)
      Ahaa, olen tainnut joskus kuulla tuosta Frozenista. Mitähän kaikkea se mahtaa sisältää? Hmm. Pitää googletella. :)

  3. Täältä löytyy toinen toivoton sokerihiiri! Suolaiset herkut ei kiinnosta, ja voisinkin elää ilman roskaruokaa vaikka koko ikäni. Itsellä tuo yksi herkkupäivä viikossa ei oikein toimi, koska viikon myötä himoni kasvaa niin suureksi, että herkuttelu menee käsistä viikonloppuna. Olen siis todennut parhaimmaksi itselläni sen, että syön jonkun pienen herkun siellä täällä. Jos muu ruokavalio on kunnossa, ei se yksi pulla tai yksi keksi ruoan jälkeen minua lihota. : )

    • Joo, olen ihan samanlainen! :D Sipsit ja popparit ei kiinnosta.
      Okei, no sitten jatkat ehdottomasti tuolla linjalla!! :)

  4. Mun isä ja äiti syö kans jatkuvasti kaikkee epäterveellistä, periaatteessa voivat syödä ihan mitä vaan niin ettei se näy ulkomuodossa.. Mulla jatku sama siihen 17-vuotiaaksi asti kunnes yhtäkkiä en voinutkaan enää syödä mitä halusin vaan lihoin 20kg!? nyt oon saanu kuitenki 10kg tuosta tiputettua, ja syön kerran viikossa herkkuja (perjantai iltaisin) Se voi olla pizzaa, hodari, suklaapatukka, sipsipussi ja dippiä tai ihan vaan jotain kermaperunoita ja pihviä :D! Kuhan saa kerran pidettyä sen herkuttelupäivän viikossa ei sitte tuu viikolle kiusauksia :)

    • Joo, näinpä. Tuo on hyvä tapa tuo kerran viikossa. Pysyy sitten linja viikolla, kun tietää, että kyllä niitä herkkuja vielä lähitulevaisuudessa saa. :D

  5. Kerran viikossa on kyllä semmonen että sillon saa herkutella kunnolla :P Mieli kyllä tekisi useamminkin :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta