Lomat mielessä…

Mulla on tänä kesänä ensimmäistä kertaa elämässäni palkalliset kesälomat, how cool is that! Heinäkuun alussa muutama viikko ja elokuun alkuun jää vielä yksi viikko. Aika kivasti sain ajoitettua vielä nuo lomat, ei haittaa ollenkaan vietellä niitä erissä. En tiennyt saavani noin paljon lomapäiviä vielä aikaisemmin keväällä, joten en oikeastaan ole varautunut sen suurempiin suunnitelmiin. Vasta viime päivinä olen alkanut miettimään lomien ohjelmaa. Elokuulle sainkin aika varman seuralaisen äkkilähtöön ulkomaille. Viikko esimerkiksi Kreikan tai Espanjan lämmössä passaa! Puitteilla ei ole sen suurempaa merkityistä kuin, että aurinko paistaa ja saan maata poolilla 24/7. :) Heinäkuun lomille toivon niin HELLETTÄ tänne Suomeen!! Ja toki ne voisivat tulla jo hieman aikaisemminkin, vinkki Sää- Herralle vaan… 
Heinäkuun alussa olisi muuten ainakin Ruisrock ja Ilosaarirock…! Onko moni menossa?


Näistä tulee niiiin lomafiilis!

Lomia ootellessa!
On my way

6 vastausta artikkeliin “Lomat mielessä…”

  1. Mullakin on ensimmäistä kertaa palkallista lomaa – jeee!! Ruisrockiin se mun lomakin sitten päätty eli sinne suuntaan :-)

    • Jes, cool! :) Juu, olin viime vuonna Ruississa duunissa, joten pitääpi katsella joskos tänä vuonna sinne eksyisi.

  2. ”Puitteilla ei ole sen suurempaa merkityistä kuin, että aurinko paistaa ja saan maata poolilla 24/7”

    Se on jotenkin niin surullista nähdä ulkomailla hotellin kanssa-asukkaat aamusta iltaan uima-altaalla makaamassa, syömässä hotellin ravintolassa ja juhlimassa iltaisin aulabaarissa. Jos ei teitä kiinnosta nauttia tippaakaan paikallisesta elämästä, astua jalallakaan hotellialueen ulkopuolelle koko viikon aikana, niin miksi ihmeessä ette jää Suomeen? Ihan oikeasti, vaikka olisi kuinka halpa äkkilähtö niin sen hinnalla saa aika hitsin monta solarium-käyntiä, joilla saa aikaan sen saman rusketuksen kuin auringossa makaamalla. Ihan vaan vinkkinä :)

    Iiris

    • No hei, henkilö, joka on puurtanut monta vuotta viettämättä lomaa saattaa ehkä haluta vain OLLA ja MAATA siellä poolilla. :D Noi kaikki sun kolme mainitsemaasi asiaa on aikalailla sellasia keinoja rentoutua ja saada karistettua ne duuni/koulu sun muut jutut mielestä. Toki ymmärrän et jos lähetään jonnekin kauemmas eksoottisempiin paikkoihin, on ihan mielenkiintostakin nähä muutakin kuin sitä poolia. Mutta jossain Kreikassa, jossa itse ainakin käynyt monta kertaa pääasia on vaan se rentoutuminen. :)

      Kiitos kuitenkin vinkistä… :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta