Gym inspiration

Nyt alkaa olemaan jo sellainen olo, että voin astua jalallani taas salin puolelle. Antibioottia tosin on vielä kolme päivää jäljellä, mutta olo on jo hyvä ja tänään en ole enää juurikaan yskinyt, eikä hengitys ole rohissut enää muutamaan päivään, jee. Kymmenen päivän tehokuuri alkaa siis ilmeisesti tehoamaan. Ette uskokaan kuinka paljon mulla on poweria, etenkin henkisesti. Fyysisesti on pakko aloittaa hissun kissun ja välttää sykkeiden nostoa kovin korkealle. Mistään juoksemisesta en voi vielä edes unelmoida. Eniten odotan kuitenkin, että pääsen jatkamaan salitreeniä, eli kasvattamaan lihasmassaa ja pienentämään sitä rasvan osuutta. Käsien kanssa pääsin jo keväällä hyvään alkuun. Nyt olo tuntuu kyllä kieltämättä löysemmälle kuin kuukausi sitten, paino on kuitenkin pysynyt aika samana, vaikkakin hieman laskenut. Muuten olen voinut taas todeta, että en ole kyllä sitä sorttia, että lihon jos en liiku. Toki ruokavalioni on ollut kunnossa koko sairastelun ajan, eli en ole mätännyt pizzaa joka päivä. 

Inspiraatiota!!
En muuten pidä naisilla sixpackkia ollenkaan kauniina, enpä siis itsekään sellaista tavoittele. 
Ennemminkin alla olevat masut ovat mieleeni. Kiinteä mutta kauniin naisellinen, jossa
säilyy naisellinen vyötärölinja. Ei sellainen tasapaksu sporttivatsa, se on mielestäni liian miehekäs. Mutta tämä on vain oma mielipiteeni… 🙂
VS.
Kuvat: www.weheartit.com
Kumpi on enemmän teidän mieleenne? 🙂
Kommentit (6)
  1. Itse olen ihan samoilla linjoilla sinun kanssasi noista vatsalihaksista. Tuollainen pienen rasvaprosentin sixpack ei kyllä naisille oikein sovi, vaan sitä rasvaakin pitää vähän olla siinä lihaksen päällä.

    1. Juu, niinpä. Toki sellaisen saavuttaminenkin vaatisi varmaan aika kovaa työtä. 🙂
      Eli eipä tässä nyt sen koommin tarvitse sixpackkiä pelätä kuitenkaan… 😀

    2. Eipä kyllä, kun tarkoitus ei ole laihdutella kuitenkaan 😛

  2. Ootko muuten mitannut vyötärösi ympärystä ja esimerkiksi navan kohdalta ympäryysmittaa? Onko suurikin ero niissä? 😀

    1. Napa on oikeastaan vyötärön kohdalla… Oma vyötärönympärykseni on 64 cm. Tarkoititkohan lantiota?
      Se minulla on 89 cm. (Pepun päältä mitattuna.)

    2. Ohhoh, joku on ollut ajatuksissaan kirjoittaessaan kommenttia.. Tarkoitin vatsan leveimmältä kohdalta..

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *