Heps!

Mulla on ihania lukijoita (lukija?), jotka käyvät nykyään aina muistuttamassa jos en ole postannut päivittäin, niinkuin olen lupaillut pyrkiväni tekemään. Sinä, joka tänään eilen  muistutit, saitkin minut jälleen kerran ryhdistäytymään ja alkamaan väsäämään tätä! 🙂 Todellisuudessa on ollut hieman busy time, ja siksi en ole kerennyt oikein koneen äärellä aikaani viettämään. Olen nyt käynyt kahtena päivänä jo salilla treenailemassa ja hyvältä tuntuu! Aerobista en ole malttanut tehdä kuin 20 minuutin lämmittelyn verran, ja ehkä se nyt toistaiseksi muutenkin piisaa. Keskitän kaiken energiani lihasten hapottamiseen painojen avulla. On ollut kyllä mahtavan hyvä fiilis koko olemuksessa, kun on päässyt taas liikunnan pariin. Minut on kyllä ainakin luotu liikkumaan. Ja itseasiassa olen sitä mieltä, että meidät jokaiset on. 🙂


Nautittiin eilen Erikan kanssa salaatteja Teatterissa, pari kuvaa sieltä.

Ja hiukset kiiltävät taas ihan eri malliin, jopa latvasta! 😉
Nyt on ajatukset aika hitaalla yömoodilla, joten palaan aamulla. 
Kauniita unia puput!
Kommentit (4)
  1. Jutta, mulla sama treenitavoite nykyään. Paljon vähemmän aerobista (huima tiputus 45 minuutista 15 minuuttiin) ja PALJON enemmän painoilla treenailua. Nimenomaan painoilla, penkillä, taljoilla. Niistä varsinaisista laitteista en oikein perusta. Lihasta kiitos!

    Tsemppiä treeneihin ja mukavaa juhannusta! 🙂

    1. Joo, hyvä tavoite! 😉 Itse käytän jonkun verran myös laitteita mutta myös painot, tangot ja kahvakuulat käytössä. Parasta on vaihtelevuus.

      Samoin sinullekin, tsempit ja ihanat Jussit! =)

  2. Sulla on LUKIJA joka muistuttaa sua 😉 Mä käyn aina muistuttamassa sua jos et oo postannu!

    1. Arvelinkin, että sama tyyppi siellä ruudun takana. 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *