Välipaloista

Olen jotenkin viime aikoina ollut ihan totaali kyllästynyt maitorahkaan, kaikenlaisten eri lisukkeidenkin kanssa, sekä jopa se soijajogukin alkaa maistumaan puulta. Olen miettinyt erilaisia välipaloja korvaamaan tuota lähes päivittäistä hetkeä maitorahkan parissa. Hedelmät eivät täytä tarpeeksi, eikä niillä jaksa treenata. Tonnikala raejuustolla on aika vastenmielistä ja munakas vaatii kotiolosuhteet. Niin, ja protskupatukka ei voi kuulua joka päivään, on se kuitenkin sen verran karkkia. :) Voileivät eivät oikein ole oma juttuni… Smoothieiden maailmaan en ole ihan vielä täysin päässyt sisälle, mutta kuulisin teiltä mielelläni jotain hyviä reseptejä niihinkin!? Itse syön yleensä vaan yhden lämpöisen aterian päivässä, joten ne välipalat ovat aika suuressa osassa.

(Kuvat www.weheartit.com)
Olisi kiva tietää mitä te syötte välipalaksi?
Esimerkkejä välipaloista ennen treenejä? :)
On my way

20 vastausta artikkeliin “Välipaloista”

  1. Oletko kokeillut kreikkalaista jogurttia? Esimerkiksi Totalin jogurtti on niiiiin ihanaa! Toki paljon kalliimpaa kuin rahka :) Söitkö sinä lihaa? Itse otan töihin yhdeksi välipalaksi kalkkunan/broilerin leikkelettä (mitä laitetaan leivän päälle). Lisäks hedelmää/ pähkinää. :)

    • Itseasiassa en ole kokeillut, mutta voisikin laittaa korvan taakse. :)
      Syön juu, tosin aika vähän.. enemmän kalaa. Joskus söin noita leikkeleitä mutta ne ovat usein aika suolaisia ja usein lihapitoisuus on aika pieni. :/ Hedelmät ja pähkinät ovat kyllä tuttuja!

  2. Syötkö VHH:sti? Jos et niin mites ne minikaurapuuropussit? Tai näkkileivät/hapankorput esim juustolla? Maista lidlin valmissmoothieita, maksaa 0,99cent yksi ja nbiissä ei ole ollenkaan lisättyä sokeria! IHan toooosi hyviä… kirjotan lisää ku keksin :D

    • En ns. virallisesti. Syön kyllä vähemmän pastaa, perunaa, riisiä ja leipää. Puuroa kuitenkin tulee vedeltyä… mutta nuo minipuuropussithan sisältävät aika paljon sokeria, joten niitä ei ole tullut suosittua. Hapankorput ovat välillä ok, juu. Noihin smoothieisiin mun taitaa olla aika perehtyä paremmin. :)

  3. Muakin alko yhessä vaiheessa ällöttämään aika paljon. Nyt oon kuitenkin syöny sitä taas melkein joka päivä smoothien muodossa :) Ei maistu yhtään niin kitkerältä sen seassa. Käytän valion pehmeää maitorahkaa, koska se ei oo yhtään niin kitkerää kun tuo ehrmann.
    Lähipäivinä oon tehny esim. tälläsiä sekotuksia:
    *Mustikoita,puolukoita,purkki rahkaa,liraus maitoa, (hunajaa)
    *Mustikoita,banaania, puoli purkkia rahkaa, vähän turkkilaista jugua, maitoa riippuen kuinka paksua haluaa

    Tun tyylisiä sekotuksia yleensä teen :) eri marjoilla ja hedelmillä. Jos rahka alkaa kyllästyttään niin sitten laitan vaan enemmän jugua. Lidlin kreikkalainen jugu on myös ihan huippuhyvää, ja ei niin rasvasta ku toi turkkilainen. :) iso tönikkä maksaa 2e.

    • Joo, noita smoothieita tosiaan olen itsekin miettinyt. Valion se pehmeä on mielestäni ihan kamalaa :D
      Toi kreikkalainen voisi olla kyllä myös kokeilemisen arvoinen, kiitos vinkeistä! =)

  4. Laitan yleensä smoothieehen vain maustamatontajorgurttia, jäisiä marjoja (mansikat, mustikat, vadelmat) mitä nyt sattuu olemaan, vähän mansikkahilloa sekä maitoa. Todella hyvää! :)

    • Okej, marjojen kanssa mulla on se ongelma, että on pieni pakastelokeri/kylmälokero vaan. Siellä marjat sulavat aika nopsaa ja eivät säily montaa päivää. :/ Kiitos vinkeistä!

  5. Kiva seurata itsekin millaisia välipalavinkkejä muilla on, jos vaikka keksis jotain uutta vaikka meikäläisellä kyllä rahka meneekin vaikka sellaisenaan. :)

    Mulla on nykyään tapana paistaa rahkalettuja omalla reseptilläni muutamaksi päiväksi etukäteen, pysyy jääkaapissa ihan hyvinä mielestäni. Paistuu suht nopeasti ja 3-4 välipala/aamupala-annosta eli 10-14 pikkulettua paksuudesta riippuen tulee tästä satsista. N. 60 kca/lettu muistaakseni joskus laskin, riippuen enimmäkseen öljyn määrästä!

    ohje:
    1 dl Nalle kunto kaura-hiutaleita
    0,5 rkl psylliumia tuomaan sitkoa
    steviaa ym. makeutusta maun mukaan
    3 kananmunaa
    250 g maitorahkaa
    1 tl kardemummaa/vaniljajauhetta/kanelia maun mukaan
    (maustettua protskujauhetta mausteeksi, voi korvata osan kaurahiutaleista myös. Samoin mantelijauho käy kaurahiutaleiden korvikkeeksi, mutta itse ainakin kaipaan kuituja)

    Paras tulos saavutetaan, jos taikinan tekee illalla ja antaa turvota yön yli. Psyllium toki pitää kasassa vaikka 30 minuutin turvotuksellakin! Oon paistanut joskus jopa samantien ja hyvin on pysynyt silti kasassa.

    Noin 1-1,5 cm paksuisia lettuja paistetaan pikkulettupannulla keskilämmöllä n. 2 min/puoli tilkassa öljyä. Letut voi kääntää useampaankin otteeseen, tärkeintä on ettei lämpö ole liian kova. Letut voi tarjoilla esim. öljytilkassa paistetun kypsän banaanin, paahdettujen maapähkinöiden ja rahkan kanssa. Lisää hunajaa jos on herkkupäivä. :) Myös paistetut omppulohkot ja kaneli toimii. Jos jaksaa kikkailla niin saman tempun voi tehdä ilman öljyä uunissa, mutta nähdäkseni tuo pieni öljymäärä on vain ja ainoastaan hyväksi. :)

    Jos en jaksa nähdä lettujen paistamisen vaivaa, nappaan usein vähäsuolaisen misokeiton johon lurautan aasialaisittain keittämisvaiheessa kananmunan sekaan ja toisinaan hieman täysjyvänuudeleita. Matkassa mukana kulke usein hyvinkin simppelisti esim. keitettyjä kanamunia ja pähkinöitä.

    Ja perinteinen jenkki omppu-pb-snack toimii aina! Teen itse maapähkinävoin blenderissä maapähkinäöljystä ja maapähkinöistä, ja onhan se kaloripommi, mutta ei sitä kovin suuria määriä syödäkään, nälkä lähtee pienelläkin määrällä. :) Samanhan voi tehdä vaikka manteleista oman maun mukaan. Säilyy esim. pakkasessa, joten kandee tehdä isompi satsi kerralla!

    Jos ei ole perinteisten voikkarien ystävä, niin kannattaa kokeilla hummusta, kananmunaa yms. terveellisempiä päällyksiä ruissarin välissä. Itse oon ihastunut erityisesti näiden kahden ja herneenversojen & omenan yhdistelmään. Hummus luonnollisesti itse duunattua sokerin ja suolan määrän minimoimiseksi. :) Tääkin herkku säilyy pakkasessa pikku annospurkeissa ja säilyy hyvin mukana pitkänkin päivän!

    Yllättävän vaikeaa on kyllä keksiä eväitä joita ei tarvii säilyttää kylmässä tai jotenkin valmistaa. Siksi oonkin nykyään (vähän turhan) usein turvautunut Lo-Carb banaanitoffeen makuiseen protskupatukkaan (185 kcal/patukka) jos oon koko päivän menossa. :) Suosittelen, käy myös kun karkkihammasta kolottaa! Ja sokerithan on tuossa patukassa aika lailla minimissään. :)

    • Kiitos vinkeistä! Olen itsekin kokkaillut aina välillä rahka/protskulettuja ja hyviähän ne ovat! :)
      Ja tuo jenkkiomppu pb snack kuulostaa herkulle :p

  6. Niin ja rahkaankin voi tuunata niin monella eri tavalla. Omat lempparit on:
    – hedelmälohkot, kesällä myös kaikki ihanat marjat
    – sokeroimaton ja suolaamaton mysli (esim. Alpen, Axa)
    – pähkinät
    – pellavansiemenrouhe
    – Muru talk (tms) talkkunamurot, joissa hurjasti kuitua mutta ei lisättyä sokeria
    – auringonkukan yms. siemenet
    – kookoshiutaleet, kaneli, vaniljajauhe, kardemumma yms. mausteet päälle ripoteltuna

    Kookoshiutaleiden ja pähkinöiden paahtaminen tuo myös vähän vaihtelua makumaailmaan :)

    • Mun pitäisi kyllä enemmän skarpata noiden pähkinöiden suhteen, niitä tulee syötyä ihan liian vähän. :/
      Kiitos kuitenkin näistäkin vinkeistä! =)

  7. Raejuusto-ananassekoitus on yks ihan lemppari välipala. Tavallinen tonnikala, edes John West, ei mee mullakaan aina raejuuston kanssa (liian kuivaa), mutta Rainbow Mexicana tonnikala raejuuston kaa on ihanaa, makukysymys tietenkin :)

    Mitää mieletöntä välipalaa mullakaan ei tuu mieleen noille em. korvikkeeksi, mut nää tulee mieleen:
    -hapankorput, esim. juustolla, tomaatilla ja keitetyillä munilla, jotka on helppo ottaa töihinkin mukaan
    -keitetty muna on hyvää sellaisenaankin, ainakin musta
    -pähkinöitä kevyen välipalan lisäksi, niin saa enemmän energiaa ja rasva pitää olon täydempänä

    • Joo, tonno ja raejuusto on jotenkin tosi ällö yhistelmä…
      Noi on aika hyvät vinkit, kiitos niistä! :)

  8. luonnonjugurttia (siinä on usein enemmän proteiinia kuin tavallisessa jugussa) jonka päälle hieman mysliä ja mahdollisesti tuoreita marjoja ja hedelmiä. itse syön tällaisen usein aamupalana mutta toimii myös välipalanakin :) käy myös loistavasti ennen treenejä! myslistä ja marjoista/hedelmistä saa hiilareita ja jugusta mukavasti proteiinia :) suosittelen!

    -ella

    • Mua harmitta kyllä tuo marjatilanne, söisin niitä varmaan päivittäin jos tuo pakastelokero olisi kunnollinen. :/
      Mutta kiitos vinkeistä sinullekin! :)

  9. Lämmin ateria tulee syötyä vaihtelevasti kerran tai kaksi kertaa päivässä. Aamupala ja välipala on aina melko samanlaisia, ennen treeniä tai sitten ihan normipäivänä. Molemmat koostuu yleensä muroista tai weetabixistä ja sen lisänä hedelmä tai jogurtti. Iltapalalla menee yleensä vaan hedelmiä ja/tai jogurttia. Leipää en oo enää niin paljoa syöny, koska vatsa menee niistä vähän sekasin (myös ruisleivästä). Jotain uutta pitäis kehitellä aamuihin ja iltapäiviin, mutta en oo oikein keksiny tai ees pahemmin jaksanu yrittää :D noi kaikki hedelmä/marja-kuvat näyttää kyllä niin hyviltä, että ois ihana jos semmosia sais aina syödä.. Jonkinlaisia smoothieita ois mukava kehitellä, mutta ei oo minkäänlaista blenderiä käytössä :/ kai sitä joskus tarvis semmonen raaskia ostaa..

    • Juu, itselläni myös tuo blenderi hakusessa. Vähän aikaa sitten Cittarissa oli tarjous 20 euroa, harmi vaan etten silloin sitä sitten kuitenkaan ostanut. :/

      Kiitos vinkeistä!

  10. Mun ultimate (ainaki näin kesällä) on pistää pari kpl ihanan makeita ja kypsiä nektariineja pakkaseen tunniks ja hurautella ne tehosekottimella rahkan (ja tilkan vettä) kanssa viilentävän kylmäks smoothieks:) tällä hetkellä ihanin makupari on suomalaiset mansikat + ne kypsät nektariinit <3 NAM!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta