Silmät

Mulla on ollut huonohko kaukonäkö jo yläaste- iästä saakka. Lasit ovat kuuluneet elämääni siis jo yli kymmenen vuoden ajan ja ensimmäiset piilolinssit sain 15- vuotiaana. Muistan sen onnen tunteen, kun sain tietää saavani käyttöön piilarit ja miten hyvin niillä näkikään! Olen käyttänyt aina kuukausilinssejä ja en voi muuta kuin suositella niitä! Laseria joskus harkitsin mutta nyt en ainakaan koe sitä ajankohtaiseksi jutuksi. Elämä piilareiden kanssa on kuitenkin aika simppeliä ja lasit tuovat kivaa vaihtelua lookkiin. 🙂 Ja mun näkö on siis kolmosen luokassa miinusta, eli mikään sokea en kuitenkaan ole.

Olen ollut Instrun asiakas koko tämän ajan ja tilannut vain heiltä piilolinssejä. Nyt eksyin kuitenkin selailemaan Lenson.com sivustoa nähtyäni useammissa blogeissa juttua heidän linsseistään. Mulla on ollut käytössä esimerkiksi FreshLookin linssejä ja AirOptixia mutta nyt olen ihan suu auki noiden linssien hinnoista tuolla Lensonilla!! Instrussa kahden parin satsi Freshlookkia on lähemmä sataa euroa ja Lensonilla päälle pari kymppiä. Aikamoinen hintaero. Ei tarvitse kyllä enää miettiä mistä linssini tilaan! Tai hetkonen, ensiksi haluaisin tietää toimiiko tuo verkkokaupan palvelu kuinka hyvin?! 🙂

Kuulisin siis mielelläni Lensonia käyttäneiltä mielipiteitä?! 
Ja jos jotain tiettyä kuukausilinssi merkkiä 
haluatte suositella, kiinnostaa! 🙂


Kommentit (14)
  1. Oon tilannut Lensonilta piilarit muutaman vuoden ajan ja aina on ollut TODELLA nopea toimitus. Kestää noin 2 päivää ja piilarit kolahtaa postiluukusta (jos vaan paketti mahtuu). Oon ollu supertyytyväinen 🙂 Ja lisäks siellä on välillä kampiksiä, että saa piilarit edullisemmin.

    1. Okei, cool =)

  2. Lenson on TAKUUVARMA. Oon ite tilannut sieltä jo pari vuotta. Toimitus on supernopeaa ja laskun saa silleen että se tulee paketin mukana 🙂 SOOO easy!

    1. Okei, hienoa kuulla. Eipä taida olla yhtään syytä olla sieltä tilaamatta. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *