Elämän pieniä iloja

Mä sain tänään ilouutisia! Nimittäin sain uuden duunipaikan. 🙂 Olen todella iloinen asiasta, vihdoinkin elämä on balanssissa myös tältä osin. Mulla on ollut jo pidempään tilanne, että olen tehnyt ns. puolikasta päivää yhdessä työssä ja sitten koittanut buukkailla muita hommia näille ns. vapaille päiville. Monille ehkä stressaavaa ja pidemmän päälle en mäkään tuollaisesta tykkää. Toki tämä on ollut mun oma valintani ja en ole töitä vielä hakenutkaan sen enempää. Onhan mulla ollut enemmän vapaa-aikaa ja aikaa kaikelle muulle mukavalle mutta kuitenkin ihanaa saada elämään sellaista rytmiä ja tasapainoa myös työn saralla. Tästä voi tosiaan alkaa luomaan ns. omaa uraansa ja tietä ylöspäin. 

Elämän peruspilarit alkavat olemaan moneltakin osin kohdillaan, monta vuotta siihen menikin. Toki en poissulje jatko- opiskeluja joskus tulevaisuudessa tai uusia haasteita mutta nyt olen kyllä valmis sitoutumaan uuteen duuniini ihan 100% työpanoksella, katsotaan mihin se vie. 

Anyways, onhan se kiva, kun elämässä tapahtuu paljon kivoja juttuja. Mulla on ollut todella pitkiä aikoja jolloin on tuntunut, että kaikki menee aina pieleen. Jossain vaiheessa vakiolauseeni olikin ”Kaikki on menetetty”. Nykyään en tuota enää käytä, vaan näen asiat paljon positiivisemmassa valossa. Osaltaan mun fiilikseen on syynä parisuhde ja maailman paras poikaystävä, joka on valanut muhun todella paljon positiivista energiaa. En koe enää elämää hankalana ja pettymysten täyteisenä vaan näen niin paljon juttuja eri valossa. Ja nyt joku sanoo, että ei onnellisuus ole muista kiinni, mutta joillekin se, että joku tsemppaa oikeina hetkinä ja kannustaa, oikeasti vaan toimii. Pitäähän meidän toki olla balanssissa myös itsemme kanssa, jotta voimme olla onnellisia. 

No mutta, ei mulla muuta tänään. 
Näihin tunnelmiin. 🙂

PS. Vielä ehtii huomisen ajan osallistua Koruhetken arvontaan, joka ratkeaa perjantaina.
Lisätietoja löytyy täältä. (postaus.)
Kommentit (14)
  1. Miksi ihmiset palvotte täällä sellaista kauneutta joka on keinotekoista?

    Nytkö Jutta vasta koet olevasi onnellinen, kun sait poikaystävän ja silikonit? Voi tätä blogin pinnallisuuden määrää..

    1. Öööh…? Sanotaanko näin, että nuo molemmat ovat parantaneet elämänlaatuani huomattavasti mutta en sanonut, että onnellisuus olisi niistä riippuvainen. Mulla rakkaus vaan on vaikuttanut elämääni todella positiivisesti. 🙂

  2. Kiitos, mulla tuli tästä postauksesta jotenkin tosi ihana fiilis 🙂 muistin taas kuinka pitäis muistaa olla onnellinen ja en tiedä miks, mutta tuli mieleen sanonta ’kaikella on tarkoitus’ 🙂 ja onnittelut uudesta työstä;)

    1. Kiitos paljon ja ihanaa jos hyvä fiilis tarttuu myös blogin välityksellä! =)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *