NRJ Fashion Night

Eilen oli tosiaan NRJ:n Fashion Night Finlandia- talolla. Itselleni tuli kiire asun kanssa mutta onneksi tein viime tipassa sitten löydön H&M:stä. Tätä kyseistä pörröhametta ihastelin jo joskus aikaisemmin ja nyt se oikeastaan tuli kuin tilauksesta eteeni uudelleen. Hiukset kiharrin lämpörullilla ja meikissä hain sellaista vähän värikkäämpää lookkia. Luomiväriksi valkkasin vihreän sävyt ja huuliin pinkin, kynsissä näkyi vihertävää lakkaa. Myös korvikset mätsäsivät, vaikkakaan ne eivät paljoa illan aikana näkyneet, ainakaan näissä kuvissa. 
Alla kuvakollaasia illan varrelta. Istumapaikka ei ollut mikään lehdistöpaikka, joten kuvia oli hankala ottaa. Nappasin kuitenkin muutaman, joissa saattaa hieman ylimääräisiä päitä heilua, pahoittelut näistä. Myös valotus on vähän huono näissä asukuvissa…

Korvakorut H&M
Toppi H&M
Hame H&M
Laukku GT
Kengät H&M
Kynsilakka KICKS

Show itsessään oli muotinäytöspainotteinen ja live- esiintyjiäkin löytyi, 
Don Johnson Big Band, 69 Eyes ja Rasmus esiintyivät näytösten aikana.
Jatkot olivat paikan ala-kerrassa, jossa viihdyttiin muutama tunti. 
Ihan hauska meininki mutta ajoissa kuitenkin kotiin nukkumaan, niinkuin aina nykyään. 🙂
Sellaiset juhlat. 
Mitäs pidätte mun asuvalinnasta? 🙂
Kommentit (8)
  1. Fail itseruskettavan kanssa? Ylähuuli mukavan ruskea 😀

    1. Ehkä mulle onkin kasvanut viikset. 🙂

  2. Oot kyllä niin kauniin ja freshin näköinen aina näissä kuvissasi! Eksyin joskus vahingossa blogiisi, joka on nyt aivan lempparini! 🙂 Täältä saa aina paljon inspiksiä, esim Kicksin itseruskettavan bongasin sulta. Eilenkin monet kysy et oonko käyny solkussa ku on niin tasanen rusketus. 😉 Myös treeni- ja ruokavinkin on ollut mun lemppareita. Pakko oli hehkuttaa sua, en yleensä kommentoi jostain syystä.. 🙂

    Kivaa viikonloppua! 🙂
    -Anna

    1. Kiitos Anna! =)
      Ja ihana kuulla, että pidät blogistani, mahtavaa! Joo, tuo Kicks on loistavaa ja suosittelen koklaamaan myös St.Morizia, josta olen postaillut! Pyrin nyt taas panostaan enemmän treeni- ja ruokajuttuihin, viime aikoina ne ovat jääneet vähän vähemmälle.

      Ihanaa viikonloppu sinulle! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *