Vastaukset!

Tiiän, että oot paljon puhunu itseruskettavista ja testaillut monta eri merkkiä. Mikä ois se paras kaikista? En halua käyttää solkkua ja tähän asti melkein kaikki itseruskettavat mitä olen käyttänyt ovat aina jonkun viikon päästä jättänyt rumaa ja läikykästä jälkeä (olen käyttänyt m.m. Garnieria). Mitä suosittelisit hyvään sävytykseen? :) – Mä olen jo pidempään suosinut juurikin St. Morizin itseruskettavia. Itselleni ainakin ne toimivat parhaiten, saa nopean rusketuksen ja voi pukea vaikka samantien. Myös väristä tykkään! Ennen käytin uskollisesti KICK:sin ir:ää mutta Morizin rinnalla se kuivuu sen verran hitaasti, että olen luopunut melkein kokonaan sen käytöstä.

Millainen lapsi olit? Entä teini? – Olin aika rauhallinen lapsi ja tykkäsin olla omissa oloissa, touhuta koiramme ja pikkusiskoni kanssa. Harrastin paljon kaikkea (kuvataidekerho, 4H, yleisurheilu, musiikkiopisto jne.). Teininä olin myös sillä tavalla rauhallinen, etten juopotellut kylillä vaan liikuin seurakuntaporukoissa. Nuo olivat aika hauskoja aikoja, tehtiin ystävien kanssa kaikkea hauskaa ja hullujakin juttuja. :) Meillä oli todella tiivis tyttöporukka.

Millaista on sun lempi musiikki? Lempi bändejä, artisteja? – Olen aika moniruokainen musiikin suhteen, riippuu niin paljon fiiliksestä ja tilanteesta mitä tulee kuunneltua. Nuorempana olin vannoutunut rockin kuuntelija. Nykyään oikeastaan arkena Pop/rock ja esim. ulos lähtiessä house/lounge toimii.

Mikä tekee sut onnelliseksi? – Terveys, poikaystävä, muut läheiset ihmiset/ystävät, haasteet, työ, liikunta, oma koti ja niin moni muu asia. 

Mikä on sun suurin painajainen? – Mä olen nähnyt monta kertaa unen, että jään Tsunamin alle, se varmaankin. Myös joku suuri onnettomuus tai sairaus, mikä kohtaisi läheisiäni tai itseäni. 
Mitä kaikkea haluaisit saavuttaa elämässäsi? – Musta elämässä on tärkeintä, että elää jokaisen päivän niin, että on tyytyväinen ja tekee sellaisia asioita mitkä tekevät onnelliseksi. Valitus on ihan kamalaa, vaikka siihen itsekin aika usein syyllistyn. Olisihan se hienoa saavuttaa työuralla asioita ja saada joskus oma perhe jne. Mulla ei kyllä niinkään ole unelmissa mikään oma tupa ja perunamaa. Ennemminkin paljon rikastuttavia kokemuksia.

Miten selviit huonoista päivistä? – Mun isoäiti nukkui pois tänään ja makaan flunssassa kotona. Toisinsanoen tänään ON huono päivä. :( Olen selvinnyt siitä tuntemalla ne tunteet miltä tuntuu, ja positiivisilla ajatuksilla. Mulla on myös maailman ihanin mies. 

Pystyykö sun blogia tilaan Blogilistalla? – Kyllä mun blogi on blogilistalla, löytyy täältä. Liitin tuohon sivupalkkiin nyt ”lisää suosikiksi” palkin, mikä ohjaa blogilistalle. 

Milloin saamme lupaamasi videopostauksen? Me blogin seuraajat odottelemme ääntä & liikkuvaa kuvaa. – Joo, tää on aika noloa etten ole vieläkään saanut sitä aikaiseksi, so sorry! Mulle jäi vaan nihkeät fiilikset viime yrityksestä ja siksi se on kokoajan vaan siirtynyt ja siirtynyt. Nyt mun on pakko yrittää skarpata ettette suutu.

Millaisella treenillä saadaan timmit ja ohuet reidet? Jalat on mun heikko kohta kropassa ja tartteisin vinkkejä. :) – Nuo ovat myös minun heikko kohta, enkä ole itsekään löytänyt mitään poppaskonstia. Eli treenissä itse teen pitkiä sarjoja, 13-15 toistoa, jotta saadaan lihakseen kiinteytystä. Kyykyt, maastavedot, yhdenjalan askelkyykyt… Mielestäni vapailla painoilla tehty treeni  jaloissa tuntuu parhaiten. Sitten aerobista, esimerkiksi juoksu toimii hyvin. Tsemppiä! :)
Miksi harvoin vastailet lukijoiden kommentteihin? Ei niitä nyt niin paljoa näytä tulevan, että siinä liian kauan menisi… – Öööh, miten niin en vastaile?! Vastailen mielestäni lähes päivittäin, joskus epähuomiossa jää vastaamatta jos kysymys tulee johonkin vanhaan postaukseen.

Mitä kaikkea oot harrastanut? – Aika montaakin juttua, olin pienenä aina jossain harrastuksissa. Esim. yleisurheilua, kuvataidepiiriä/savitöitä, pianotunteja, poikkihuilun soittoa musiikkiopistossa, 4H- kerhoa, balettia ja telinevoimistelua.

Ootko ollut tyytyväinen silikoneihin? – Kyllä.

Jos olisi pakko mennä vielä kauneusleikkaukseen niin mitä tekisit? – Ei mulla ole oikein mitään sellaista paikkaa enää mitä haluaisin korjata kauneusleikkauksella.

Lemppariaamupala? – Raikas ja runsas! Hedelmiä, marjoja, jogurttia, muroja, puuroa, munakasta, lämmintä voileipää jne. Eli toisin sanoen valmis brunssi ja mielellään sänkyyn kannettuna. ;)

Millaista jalkatreeniä teet salilla? – Koitan nyt, kun tervehdyn lähteä viemään treenaamista enemmän vaihtelevalle tasolle. Eli jatkossa kyykkyjä sun muuta kyllä mutta otan mukaan myös ryhmäliikuntaa ja erilaisia variaatioita jalkatreenistä.

Miten palaudut treenien jälkeen (ruoka, juoma, venyttely jne.)? – Nappaan jotain heti treenien jälkeen (Banaani, omena tai palautusjuoma) ja juon runsaasti vettä. Oon surkea venyttelijä. :( Lisää ruokaa syön noin tunnin päästä treenistä.
Oletko onnellinen? – Joo! :)

Milloin teet videopostauksia? – Toivon mukaan pian.

Kadutko asioita? – Kyllä mä kadun, aika montaakin juttua. 

Oletko auttavainen? – Kyllä ihan normaalisti. Eikö se kuulu jokaisen kansalaisvelvollisuuteen? 

Mikä on sun elämäsi pahin virhe? – No onneksi en ole vielä ainakaan tehnyt mitään niin suurta virhettä, että se olisi jotenkin lopullinen. Toki mulla on monta mokaa, mitkä kaduttaa mutta ei mitään niin suurta loppupeleissä kuitenkaan. 

Entä parhain teko? – Tämäkin aika hankala… Koitan joka päivä tehdä sellaisia asioita, että ne olisivat hyviä juttuja. 

Rehellisesti; Oletko mielestäsi hyvän näköinen ja kaunis? – Olen suurimman osan ajasta tyytyväinen mutta välillä näytän kyllä kauheelle, kuten nyt. :)

Oletko ajatellut lapsia? – No en varsinaisesti vielä tässä vaiheessa. Olen jo pitkään ajatellut lasten aika olevan vasta kolmen kympin paremmalla puolella, jos niitä nyt ylipäänsä Luoja suo. Vielä musta ei kuitenkaan ole äidiksi.

Meneekö Saku sinulle ystäviesi yli? – Outo kysymys… Mun mielestä poikaystävä ja ystävät eivät ole mitenkään liitännäisiä, eli ei noita asioita pidä edes vertailla. Saku on mulle tärkein ihminen mutta ystävät ovat myös tärkeitä. 

Kuka julkisuuden henkilö vastaa eniten kauneusihannettasi? – Mä pidän erityisesti tummapiirteisiä naisia kauniina. Megan Fox, Angelina Jolie, Cheryl Cole ja Mila Kunis. Top 4!

Oletko koskaan ollut koulukiusattu? – En varsinaisesti kiusattu mutta kuulin kyllä ala- asteella naljailua siitä, että olen ”lauta”. Toin myös uskoani esille, joten siitäkin kyllä kuulin. 
Luetko kirjoja? – Ennen luin todella paljon, nykyään vähemmän. :(

Onko sinulla outoja ns. pakkomielteitä, esim palattava takaisin kotiin katsomaan, että kahvinkeitin on varmasti pois päältä tms. ? – Jos nukun yksin, yöllä on pakko olla turvavaijeri ovessa. Toisena vuoteen pitää olla aina siisti, lakanat kunnolla kiinni ja semmoinen siistin näköinen, että pystyn menemään nukkumaan. Onneksi ei pahempia! :)

Minkä ikäisenä aloitit meikkaamaan? – Seiskalla muistaakseni.

Mitä syöt yleensä päivässä? – Vaihtelee paljon. Mutta pyrin syömään kolmen tunnin välein aina jotain, ettei verensokerit laske. 

Mitä kouluja oot käynyt? – Lähihoitaja ja merkonomi.

Onks sulla ollut koskaan ikäkriisiä, tai tunnetta et aika menee liian nopeasti? – Ohonnn, montakin kertaa. Se vaan menee niin hitsin nopeesti!!! :/

Kuin usein juot alkoholia? – Vaihtelee, 1-3 kertaa kuussa, määrätkin vaihtelee. Välillä pari lasia ja välillä taas useampi.
Ootko kokeillut mitään huumeita koskaan? – Juu, typerryyttä. 

Onko enemmän niinku paljon kavereita vai muutama hyvä ystävä? – Muutama speciaali mutta sitäkin parempia. :)

Haluaisitko olla kuuluisa? – No en ainakaan niin kuuluisa, etten voisi liikkua missään vapaasti. 

Mottosi? – Varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.

Kerro unelmistasi? – Terveyttä ja pitkää ikää mulle ja läheisilleni, nousujohteinen ura, saisi tehdä duunia sellaisten juttujen parissa mistä pitää. Matkustelua, asunto Californiasta, ehkä lapsi ja koira jossain vaiheessa sekä paljon, paljon rakkautta! Vaikka eipä siitä nytkään ole puutetta. :) 

Onko yksikään unelmistasi koskaan toteutunut? – On, mahtavaa.

Oletko vielä ystävä Sharonin kanssa? – Ei olla juurikaan tekemisissä mutta kavereita kuitenkin.

Kadutko, että lähdit mukaan Suomen Unelmien Poikamies- ohjelmaan? – Hahah, siitä on ikuisuus. :) Musta se on ennemminkin hauska ja huvittava muisto nyt. Ja sain yhden parhaimmista ystävistäni sen ohjelman kautta, joten en kadu. Vähän turha se ohjelma sinällään oli mutta laitetaan nuoruuden piikkiin. ;)

Onko sinulla koskaan ollut syömishäiriötä? – Jossain vaiheessa söin liian orjallisesti ja olin liian ankara kaiken makean sun muun suhteen, silloin oli ehkä jonkin sortin ortoreksiaa havaittavissa. 

Seurasitko BB:tä? – En voi sanoa, että seurasin. Kuka sen edes voitti? :D Välillä se pauhasi taustalla mutta on kyllä aikamoista shaissee koko ohjelma. 

Tunnetko paljon julkimoita? – Mitä väliä? :)

Tunnetko itsesi naisellisemmaksi, kun sinulla on nahkahousut tai nahkaleggarit jalassa? – En kai? Musta naisellinen olo lähtee monesta muusta seikasta ja koen kyllä itseni ihan naiselliseksi vaikka OnePiecessä. :) 

Vuodet/ajat jolloin elämäsi ei ollut parhaimmillaan? – Paikkakunnalta toiselle muutot olivat mulle todella raskaita lapsena. Ja viime vuosina vuodet 2008-2009 olivat aika hullua aikaa.
Milloin teet videopostauksia? – Jo kolmas kerta, eli pakkohan mun on skarpata!

Minkälaisen ensivaikutelman sä ajattelet antavasi muille ihmisille esim. koulussa, kuntosalilla, muilla julkisilla paikoilla asioidessasi? – Toivon mukaan hyvän. Mutta perusilmeeni on kuulemma ilkeä, joten siinä on sitten tekemistä ellei jokaiselle vastaantulijalle hymyile. :)

Kauanko sinulla menee valmistautumiseen (hiukset, meikit, vaatteet) arki, juhla? – Arkena mulla menee noin 30 min, mutta uskokaa tai älkää meikkiin menee viis minuuttia arkisin. Se kaikki muu aika on siis lähinnä vaatteiden metsästystä… Juhliin menee se vaikka kolmekin tuntia jos on aikaa ja voi tehdä rauhassa. 

Onko sulla hyvä itsetunto? – Ihan hyvä, tosin ei aina kuitenkaan. Riippuu vähän asiastakin.

Mitä mieltä oot masentuneista ihmisistä? – Todella kurjaa toki ja jos lähipiirissäni joku sairastuisi toivoisin voivani auttaa mahdollisimman paljon. Suomessa masentuneiden määrä on kuitenkin aika suuri mikä on tosi ikävää.

Ootko pinnallinen? – Jos pitää blogia jossa käsitellään pinnallisia juttuja, niin oonhan mä väkisinkin vähän. Tykkään vaatteista ja kauneudesta sun muusta, mutta olen nainen ja mulla on siihen oikeus mielestäni. Mutta eipä se onneksi poissulje sitä, että olen myös syvällinen ja tykkään keskustella pitkiä syvällisiäkin keskusteluja ja arvostan hyviä arvoja!

Mikä on sun hiusten pituuden salaisuus? – Mä en todellakaan tiedä. :) Ehkä perimä, josta olen saanut hyvät hiukset. En ainakaan hoida sen erikoisemmin…

Mitä tekisit jos Saku kosis sua? – Vastaisin sata kertaa JOOOO. :)

Jos pitäisi valita, niin lemmikkieläin vai lapsi? – Tässä vaiheessa lemmikki, koissuli vaikka.

Ajatteletko paljon menneitä vuosia, oliko ennen paremmin vai nyt? – Joitain juttuja ehkä kaipaan aina joskus. Ainakin sitä fiilistä, kun olin 19- vuotias ja kaikki oli vielä niin siistiä. Mutta ehdottomasti nyt on asiat paremmin kuin koskaan aikaisemmin, joten en haikaile kuitenkaan vuosien taa.

Onko sulla monta ystävää ja ootko saanut niitä enemmän aikuisiällä vai onko mukana vielä lapsuudenystäviä? – Me tosiaan muuteltiin paljon mun lapsuudessa ja ystävät aina jäivät. Nykyään on teinivuosien ajalta muutama ystävä edelleen mutta lapsuudesta ei varsinaisesti kyllä enää. Mulla on ihania ystäviä ja ihan sopivasti. :)

Jos tulee mieleen lisäkysymyksiä, saa kysyä! :)
On my way

16 vastausta artikkeliin “Vastaukset!”

  1. osanottoni. <3

    varsinainen kysymykseni liittyy piilareihisi. mikä merkki, mikä sävy? näyttävät upeilta! minkä väriset sun omat silmät muuten ovat?

    • Kiitos! Tilaan Lensonilta. Fresh Color, sävy pure hazel. Omat silmät ovat sini- vihreät.

  2. Minkä koulutusohjelman olet käynyt lähihoitajana eli mihin olet ns. erikoistunut viimeisenä opiskelu vuotena?:)

    • Valkkasin Sairaanhoidon ja huolenpidon. Ajattelin silloin jatkavani kätilöksi ja siksi tuo tuntui hyvälle valinnalle.

  3. Ihana postaus, oot vastauksiesi perusteella tosi aidon ja mukavan oloinen :) Tuli hyvä fiilis :)

  4. En oikein ymmärrä kysymyspostauksissa noita ”mitä väliä?” vastauksia. Ne on jotenki todella tylyjä. Kuten esimerkiksi tämä ”Tunnetko paljon julkimoita? – Mitä väliä? :)”. Olet kuitenkin itse antanut lukijoillesi mahdollisuuden kysyä niin mikset sitten vastaisi? Tuokaan ei nyt kovin ”epäasiallinen” kysymys ole ja joukossa on minusta paljon typerämpiäkin kysymyksiä. Ja jos et halua vastata, mikset sitten vain jättäisi kysymystä julkaisematta?

    • Hmm. Musta ”julkimot” vaan ovat ihan samaa sakkia, varsinkin Suomessa, joten heidän tuntemisellaan ei ole mielestäni mitään merkitystä. Siksi vastasin noin, että mitä väliä sillä on, en tarkoittanut sitä tylynä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta