Life goes on

Mulla on muutamista mainitsemattomista syistä pyörinyt viime päivinä menneet ajat aika paljon mielessä ja oikeastaan ei niin positiivisella tavalla. Multa taidettiin itseasiassa toivoakin jotain postauksia teini/lapsuus ja muilta ajanjaksoilta. Tämä teksti ei nyt varsinaisesti liity mihinkään kovin kaukaiseen aikaan mutta sanotaanko näin, että Helsinkiin muutettuani (2006) muutaman vuoden sisällä tapahtui paljon sellaisia asioita, jotka haluaisin pyyhkiä pois.

Olen perheestä, jossa äiti toi aina Kristillisiä arvoja esille ja vei Pyhäkouluun pienestä saakka. Ylä- asteella olin seurakuntanuori, en ryypännyt tai tehnyt muita vastaavia juttuja, joita ikäiseni harrastivat. Seinäjoella opiskellessani seurustelin ja käytiin ahkeraan seurakunnan nuorten toiminnassa, oltiin ns. kiltillä tiellä. Vasta Helsinkiin muutettuani, kun olin 19- vuotias join ensimmäiset kunnon kännitkin. Muistan, kun järkytyin alkuun tästä kylmästä ja julmasta meiningistä miten ihmiset pettävät, juonivat ja puukottavat selkään. Se oli mulle ihan uutta. Mä en oikeastaan tiedä missä vaiheessa tarkalleen mutta muutamien elämän koettelemusten seurauksena mustakin tuli aika pitkälti samanlainen, kylmetin itseäni todella paljon. Pohjimmiltani olin kiltti ja herkkä tyttö mutta Helsinki muutti mua. Kävin läpi paljon omia kipuiluja ja koitin tulla hyväksytyksi, niin kai jokainen nuori toimii jossain vaiheessa. Itselläni tämä tapahtui suhteellisen vanhalla iällä.

Mua veti puoleensa baarit, kuten varmaan suurinta osaa nuorista. Joka viikonloppu tuli juhlittua ja välillä viikollakin, ravattiin kaiken maailman VIP- kekkereissä pikkumekkosilla ja luultiin elämän olevan nyt siistiä. Muistan joskus, kun ystäväni kanssa olin ensimmäistä kertaa silloisen LUX:in, nykyisen Tigerin VIP:issä tuntui elämä mielettömän hienolle, kaikki saavutettu?!? Huhhuh. Sunnuntaina suunniteltiin jo seuraavaa viikonloppua. Mun täytyy sanoa, että tuo aika oli sellaista, etten loppupeleissä muista siitä edes hirveän paljon. Enkä ole aikoihin muistellut noita aikoja, koska en halua ja tekee ihan pahaa miettiä. Kaiken tuon nuoruuden energian olisi voinut käyttää fiksummin, vaikka opiskeluun tai matkusteluun. Toki asioista oppii ja toiset käyvät tiensä rankemmin kuin toiset. Itse en ole kuitenkaan koskaan ollut katuojassa tai muuten ns. huonoissa porukoissa eikä mulle ole kertaakaan sattunut mitään. Siinä mielessä olen varjeltunut. Olen kuitenkin rikkonut itseäni ja mikä pahinta, läheisiäni. Aiheuttanut turhaa surua ja huolta, ne tuntuvat pahimmalle. 

Välillä, kun mieli on allapäin tai olo huono huomaan automaattisesti pakottavan tarpeen kirjoittaa siitä. Tämä, että kirjoitan julkisesti sen kymmenien tuhansien ihmisten silmille ei toki välttämättä ole fiksuinta. Haluan kuitenkin olla mahdollisimman rehellinen ja en peitellä negatiivisiakaan tunteita. Blogini on pullollaan pinnallista hömpän pömppää ja elämässäni on ollut paljon, paljon rakkautta viime aikoina mutta kyllä täällä käydään paljon läpi negatiivisia tunteitakin. Ei mun elämä ainakaan ole mitään ruusuilla tanssimista ja pelkkää päivän asujen postaamista. Enkä mä myöskään halua, että kukaan siellä ruudun toisella puolella luulee lueskelevansa ”täydellisen” ihmisen postauksia. Meistä jokainen tekee virheitä mutta tärkeintä on niistä oppiminen. 

Mun ei varmaan edes tarvitse kysyä tekeekö muut virheitä? :)
On my way

29 vastausta artikkeliin “Life goes on”

    • Tampereella syntynyt mut ollaan muuteltu tosi paljon, joten varsinaisesti en oo mistään yhdeltä paikkakunnalta. :)

  1. jep, kuullostaa aika pitkälle mulle sillon 18 vuotiaana… nyt 22 ja aika paljon rauhottunu… tai no nykyäänkin sit ihan ton täys vastakohta et sulkeutunu:D mut oon samaa mieltä et olis vonu fiksumminkin käyttää just opiskeluun mut pitäny vaan ottaa kiinni nyt:) ainakin osaa arvostaa sitä et on opiskelupaikka mitä ei muuten varmasti osais.. ja on saanu ryypätä ja tuhota itseään niin hohto on menny siitäkin hommasta… mut kiva et kirjoitit tästä ja mukava kuulla et nyt sul on asiat kivemmin:)

    • Niin, sepä. :)
      Ja joo, elämä on ollut tosi erilaista jo pari vikaa vuotta mutta välillä ne kummitukset vaan iskevät
      tavalla tai toisella.

  2. sä oot kyllä aivan ihana!<3 itse oon 20 vuotta, ja mun meno on välillä aivan samanlaista, mut oot oikeessa, aivan typerää toimintaa.. kumpa oisin itsekin viiden vuoden päästä yhtä rauhassa maailman ja itseni kanssa kuin sä, mutta yhtä pilke silmäkulmassa!<3

    • <3! Älä huoli, kyllä se aika tekee tehtävänsä. :) Tosin, hetkessä eläminen on arvostettavaa mutta kannattaa pitää mielessä ettei kuitenkaan riko itseään liikaa. Monet asiat heijastuvat vielä vuosienkin päästä. :/

  3. Voi miten kiva teksti :) Tai siis ikävä aihe, mutta hienosti kirjoitettu! Tsemppiä jatkoon ja mukavaa aina nähdä kun joku näyttää hyvää esimerkkiä siitä, miten voi saada omasta elämästään kiinni. :)

  4. ihana kuulla sulta vähän syvällisyyttä :) eikai menneita kannata ajatella sen suuremmin, elää nykyistä elämää ja tekee kaikkea sitä mikä tekee onnelliseksi! onko sulla sakulla kuitenkin kaikki hyvin?

    • Niin, joskus ne menneet vaan nousevat varjostamaan… Siksi olisikin tärkeää elää jokainen päivä niin ettei tekisi virheitä. Mutta onko tämä mahdollista? :)

      Olen kuitenkin loppupeleissä niin kiitollinen, että mun nykyinen elämä on niin erilaista. <3

  5. Kiitos Jutta tästä tekstistä. Juurikin tälläset blogitekstit on niitä mitä mä ainakin haluan lukea. Musta on upeaa, että joku on näin rohkea ja uskaltaa kertoa myös syvällisempiä ajatuksia kaiken pinnallisen keskellä. Mun on vielä pakko sanoo, että ihailen ihmisiä, jotka uskaltaa tuoda uskoaan esille. Musta olis upeeta löytää joku tollanen juttu, jonka uskoo ja jota mukaillen vois elää. Ehkä joskus :) Mäkin muistan hädin tuskin iältä 18-19 lähes tulkoon mitään kun kaikki vklpt tuli vietettyä tuhannen päissään baarissa ja näin jälkeen päin voi vaan muistella, että onneks mitään vakavaa ei tosiaan koskaan tapahtunut. Nykyään mua pelottaa ihan hirveesti kulkee vklp öisin kaupungilla kun pelkään koko ajan et jostain kulman takaa hyökkää joku :DD mutta tosiaan turhaa niitä menneitä on surra ja nautitaan nykyisyydestä. Olet kuitenkin varmaan ainakin toivottavasti edes pari kymmenen kertaa enemmän tyytyväisempi elämääsi tällä hetkellä ja se on tärkeintä. Välillä kuitenkin pitääkin olla niitä alamäkiäkin, että muistetaan, että me ollaan elossa :) Kaikkea ihanaa ja hyvää sulle ja kirjoita ihmeessä tälläisiä pohtivia tekstejä lisää. Osaat kirjottaa, joten tee sitä! ;) oot ihana <3

  6. Olipa kiva lukea tämmöstä toista puoltakin susta :) Varsinki näin jälkikäteen kun asiat on toisin ja oot oppinu virheistä ja oot vanhempi ja fiksumpi ;)

  7. Todella hienoa että tuot tuonkin puolen siitä ”hohdokkaasta” elämästä esille, laittaa varmasti nuorempia pohtimaan omia arvojaan ja mitä asioita kannattaa havitella :)

    • Joo, nuo hohdokkaat asiat elämässä tulevat kyllä ihan jostain muualta. Kiitos sulle kommentistasi. :)

  8. Aivan hiton hyvä kirjoitus olet varmasti monelle nuorelle täällä netissä jonkin sortin esikuvakin:) Varmasti laittaa miettimään.

  9. Voi Jutta,kiitos tekstistäsi! Muistan myös kuinka toissavuosi meni aivan pimennossa. Erosin poikaystävästäni ja lääkkeeksi eroon löysin baarit, bailauskaverit ja iltahan ei tietenkään ollut mitään ilman uusia puhelinnumeroita ja miesten kohteliaisuuksia. Nyt kun ajattelin taaksepäin, olin vain todella epävarma itsestäni eron jälkeen. Toisaalta aikaan mahtuu tietenkin ihania aikoja, kavereiden kanssa hengailua, oikeasti kivoja iltoja ulkona ja uusien, tälläkin hetkellä tärkeiden, ystävien löytämistä. Tänään olen onnellisempi kuin silloin, mutta en silti kadu aikaa, josta olen päässyt eteenpäin ja joka on osaksi tehnyt minusta sellaisen kuin olen nyt. Ihana kuulla, että olet tällä hetkellä elämääsi kuitenkin pääpiireittäin tyytyväinen!<3

    • Niin, tottahan tuo on. Itse elän tässä hetkessä mutta joskus nuo vanhat haavat vaan nousevat pintaan ikävällä tavalla.
      Ne on kuitenkin mennyttä ja haluan suunnata elämässä eteenpäin niinkuin olen tehnytkin. Kiitos sulle, kun kommentoit ihanasti! <3

  10. Mahtavaa Jutta, että olet tarttunut myös tällaiseen vähän ”arempaan” aiheeseen. Itsekin kauhulla muistelen muutaman vuoden takaista aikaa, kun tuli kaikki viikonloput pyörittyä baareissa ja miehiä riitti. Jotenkin sitä vain etsi niin kovasti itseään silloin. Mutta onneksi virheistä oppii! Kiitos postauksesta! :)

  11. Hieno kirjoitus Jutta ! Helsinki oli kyllä aikoinaan itsellekkin yllätys siinäsuhteessa kuinka paljon vain omaan napaan tuijottajia löytyi ja oman hyödyn maksimoijia- viis siitä mitä toiselle sattuu. Onneksi täältäkin löytyy kuitenkin niitä aitoja ja rehellisiä tyyppejä, pitää vain osata löytää ne ja blokata kaikki huonon energian tyypit!

    Iloa ja valoa :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta