Puddingia!

Noniin, vihdosta viimein minäkin sain hankittua tätä paljon puhuttua sporttaajien ”puddingia”! Olen odottanut innolla, että pääsen tuotetta testaamaan, koska niin moni bloggaaja on tätä kehunut. Mauksi valkkasin tuplasuklaan, vaikka kauan emmin myös caramellin välillä. Purkin kyljessä on ohje jossa kehoitetaan tekemään vanukas seuraavasti; eli about 1 dl jauhetta sekoitetaan 1,5-3 dl kanssa maitoa. Itse laitoin vähän vajaan desin jauhetta ja 2 dl maitoa palautusjuomapulloon ja ravistelin. Nopsaa sujautin vanukkaan kippoon ja jääkaappiin kylmenemään. Hetken päästä sukulaati oli kivasti jähmettynyt ja sitten maistoin. Ensimmäinen reaktio ei ollut kovinkaan positiivinen, hieman mautonta ja jopa vähän äklöä. Jatkoin kuitenkin syömistä mutta en mä tuota makean korvikkeeksi voisi käyttää, en ainakaan tuollaisenaan. Voi olla, että toimii paremmin suuremman maitomäärän kanssa ja ehkä pieni sujautus makeutusainetta parantaisi makua…?! Mun suuhun tuo ei meinaan ollut laisinkaan makeaa ja koostumus on aika erilainen kuin aidoissa vanukkaissa…  

Kivasti on kuitenkin protskua!
Olin kyllä hieman pettynyt, kun tämä ei mikään mieletön elämys ollutkaan mutta
en kuitenkaan meinaa luovuttaa vielä. Haluan saada tämän toimimaan!
Kertokaahan millä määrällä maitoa te tätä teette ja lisäättekö jotain makeutta sekaan?
Jotain kivoja reseptejä joiden kanssa toimii paremmin…?! :)
On my way

34 vastausta artikkeliin “Puddingia!”

  1. Toi on niin pahaa!! :/ Itse tein kerran, maistoin pari lusikallista ja heitin menemään!

  2. ei tää karamellikaan mitään herkkua ole, mutta mitä useampana pvänä syöt sen parmmalta alkaa maistumaan=)

    • Joo, luinkin sunkin blogista tosta. Niin, tuohon varmaan tottuu ja tosiaan jos sekaan heittää vähän makeutta. Tuollaisena siinä maistui liikaa ”esanssi” tai joku keinotekoinen… :/

  3. Mua kiinnostaa se uusi valkosuklaa!

    Mutta jos laittaa reippaasti maitoa (se 3dl) ja antaa olla vaikka yön yli jääkaapissa niin tulee kyllä jopa ihan hyvää.

    • Joo, pitää lisätä maitomäärää, tuollaisenaan oli liian jytyä. Nestemäisempi voisi olla toimivampaa…

  4. Itse tykkään siitä toffeenmakuisesta kovasti ja kohta on eka pussi tyhjä. Itse sekoittelen sen sillälailla että laitan jauhetta reilun puoli desiä ja maitoa noin kaksi desiä, jolloin vanukkaasta tulee juoksevampaa, mutta ei liian löysää kuitenkaan.

  5. Mäkin ostin tota sunnuntaina ja en tykönnyt yhtään.. Ottaaa päähän turha rahanmeno ja nyt mietinkin ostaisko joku kaveri :D täällä siis tuplasuklaa-kassi myynnissä ja halvallalähtee!! :D

    • Heheh, noniin. Mä itse aijon kyllä tuohon keksiä jonkun ratkaisun ja löytää tavan, että se on hyvää. :) Kokeilen mixata reseptiä ja lisätä kenties joukkoon jotain…

  6. Tää sai nyt vähä mietityttämään haluanko ostaa koko jauhetta ollenkaan. Monet on haukkunut ton makua :D Ehkä se toffee on parempi… hmm

  7. Laita yön yli jääkaappiin niin se ei oo niin jauhemaista ja rakeista :)

  8. Joo, ei houkutellut kovin paljon tämän postauksen perusteella. Se rakenne on monesti mikä noissa tökkää, vaikka ehkä vielä maun puolesta menis alas :)

  9. Se aito Mannisen suklaapudding on oikeasti todella hyvää!! Se maistuu jopa siltä, miltä sanotaankin. Tuttavani lapsikin syö sitä :D Tuohon suklaaseen voi laittaa sekaan kookoshiutaleita, jollon siitä tulee bounty -suklaapatukkaa muistuttava :)

  10. Mä teen tätä niin, että laitan 1dl jauhetta ja 3dl vettä. Kyllä, vettä :D ja tykkään ihan, vaikkei mitään huippuherkkua olekaan. Mun outo makuni tykkää vaan tästä enemmän veteen kuin maitoon sekotettuna :D kaverit ei voi ymmärtää tätä haha..

  11. Mulla on juurikin sitä caramelin makuista, ja osasin jo etukäteen arvata niin eihän se ole mikään makuelämys, mutta ihan jees! Oon laittanut valmiin vanukkaan päälle vadelmia, kivaa lisämakua! :)

  12. Mä oon yleensä laittanu jauhetta sen 30g ja maitoa ainakin 2dl, tulee paljon parempaa kun laittaa enemmän nestettä kun ohjeessa on :) Mulla myös tota suklaata ja kyllä siitä on oppinu tykkäämään, vaikka aluksi olikin vähän totuttelemista kaikkien herkkuvanukkaiden jälkeen ;D En tuota kyllä pelkiltään syö, laitan aina marjoja sekaaan niin tulee aika namia. Punaiset viinimarjat ja tuo on aikas ihanaa!

  13. Hei mitä jos tuota sekottaisi Alpro Soyan uutuus manteli- tai hasselpähkinämaitoon! Niissä on vähän kaloreita ja ne on silti ihanan makeita. Itse en käytä kahvissakaan enää makeutusta, kun noista erikoismaidoista tulee juuri sopiva makeus (oikeastaan toffeen maku) kahviin ;). Toinen vaihtis ois tietty hyla-maito, sekin on makeahkoa :). Xx

  14. Kiitos kaikille kommenteista! Mielenkiintoista kuulla teidän vinkkejänne tähän! Aijon kokeilla nyt hieman suurempaan määrään nestettä ja kenties soijamaitoon…? Lisäksi mietin jotain pähkinöiden heittämistä sinne sekaan… Kokeilemalla tuosta kenties löytää jonkun kivan maun, ainakin toivon mukaan! ;)

  15. Mäkin sillon ekalla kerralla oli että pahaa, enkä enää ikinä syö :D Mut sit kun sen oikeesti oppi tekeen, niin siitä tuli hyvää! Nyt laitankin ihan tavallista sinistä maitoa reilun määrän 1dl jauheeseen, sekotan kipossa haarukalla (shakerissa jää sellasia paakkuja, hyi) ja annan ”hyytyä” joku 5-10min :)

    • Joo, hei huomasin tänään! Tuo 3 dl nestettä on ehdoton, tuli namia! Semmosta juoksevampaa suklaata, nam namm. :)
      Mä itseasiassa tein shakerissa, eikä jäänyt paakkuja mutta voisin tehdä myös haarukalla ens kerran. :)

  16. Puddingin on kuitenkin tarkotus olla lisäravinne urheilijoille, joten ei kai kukaan oletakaan sen maistuvan kaupan ”herkkuvanukkaalta” :)Lisäravinteet eivät ole herkkuja, vaan niistä on tarkoitus saada mahodillsimman optimaalinen määrä esim. proteiinia.

    • No mutta kyllähän tuo on tarkoitettu myös ”normi” kuntoilijoillekin ihan makean korvikkeeksikin tai mihin käyttöön sitten haluaakin, varmasti myös palautumiseen. :)Maku oli itseasiassa parempi suuremmalla määrällä nestettä, toimii! =)

      PS. Kyllähän proteiinipatukoitakin vedetään makeankorvikkeena, eikä vaan palautumiseen. :)

  17. Lisään pudding-jauhetta 1-2rkl pirtelön joukkoon. Tuo kivasti makua ja lisäprotskua, olematta liian makeaa ja sitkosta.

  18. Itse en ole mikään himourheilija, mutta ostin toffeen makuista puddingia ns. makeankorvikkeeksi. Mun mielestä toi toffeen makuinen on jopa hieman liian ällömakea, mutta olin positiivisesti yllättynyt että se on oikeasti ihan hyvää muuten! Annan vanukkaan vetäytyä aina yön yli, jos mahdollista, sillon siitä tulee mielestäni kaikkein parasta. Ja on hyvä välipala esim. töissä! :)

    • Aijaa.. mä olen siis oppinut nyt tekemään tuosta ihan hyvää, oikeassa suhteessa jauhetta ja nestettä. Eli enää ei meinaa okso lentää, kun syö. :)

  19. Minä olen lisännyt sekaan 1-2 teelusikallista raakakaakaojauhetta tai tummaa kaakaojauhetta, koska mielestäni maku ei ole tarpeeksi suklainen. Kaakaojauhe myös peittää aika hyvin vanukkaan ”palautusjuomamaista” makua, ja maistuu näin enemmän oikealta suklaavanukkaalta. :)

  20. 1dl jauhetta ja 2dl rasvatonta maitoa. 7 minuuttia jääkaapissa. Päälle mansikoita tai mustikoita, joista tuleva neste kosteuttaa itse vanukasta. Hyvinkin pystyy syömään :)
    Testattu tuplasuklaa ja karamelli sekoitettuna ja seuraavana odottaa minttusuklaapussi :)

    • Joo, toi onkin aika hyvä suhde. =) Minttusuklaa kuulostaa kyllä kokeilemisen arvoiselle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta