Lungilla lomalla

Nyt tuleekin ensimmäinen matkapostaus ihan tuosta viikonlopun lomakohteesta, nimittäin Tallinnasta. Itse olen käynyt Eestin puolella maissa vain muutaman kerran elämäni aikana ja jollain tapaa ehkä hieman vierastanut suomalaista viinaturismia, sekä ajatusta lähteä tuonne ns. viinanhaku reissulle. Jossain vaiheessa nuoruuttani vietin useita viikonloppuja juurikin noilla laivoilla alkoholi- promootioita tehden, joten tämä lienee vaikuttanut ajatusmaailmaani, ymmärtänette? 🙂  Meillähän matkallamme oli ihan muut tarkoitusperät, vaikkakin tuo alkoholin hinta tuolla naapurissa aika edullista onkin. 

Ensinnäkin meille sattui aivan ihanat säät, perjantaina oli todella lämmin päivä ja mittari taisi kivuta ihan sinne lähemmäksi plus 25 c. Tämä teki lomailusta vieläkin antoisampaa, kun pystyi kulkemaan ulkona, nauttimaan terasseilla ihmisvilinästä ja siitä Vanhan Kaupungin sykkeestä- niin ja tietty ihan parhaasta seurasta. Ihastuin aivan täysin tuohon Vanhaan Kaupunkiin, aivan mahtava paikka kaikkine niine pikkukatuineen, kahviloineen, ravintoloineen ja mukulakivineen. Niin paljon erilaisia vanhoja rakennuksia sun muuta nähtävää. Tuolla auringossa ja lämmössä tuli oikeasti sellainen fiilis kuin olisi vähintäänkin jossain Kreikassa! Mun päivittelystä taisi tulla ihan osa reissua, sen verran fiiliksissä olin tuosta kaupungista! Puhuin jopa sinne muutosta! 😉 Nojoo, ei ehkä kuitenkaan.

Me ei juurikaan viihdytty shoppailemassa, ehkä arvanette miksi? 🙂 Tehtiin yksi noin tunnin mittainen ”sopimus”, jolloin mä suunnistin muutamat kaupat läpi Viru- keskuksessa ja poikaystävä kävi sillä välin ”missä lie”. Hahah, no jossain jätskillä se oli kuulemma käynyt. 😉 Kävin kuitenkin Terranovan ja Zaran läpi, kyllä sieltä jotain löytyi. Zarassa aikatavoin samaa valikoimaa kuin Suomessa mutta tuo Terranova on kyllä oikea trikoovaatteiden aarreaitta. Olisi varmaan lähtenyt monta kassia messiin ellei olisi aika ollut ns. kortilla. Tavallaan ehkä ihan hyväkin. 🙂 Kengät ovat useissa paikoissa hieman edullisempia, sen pistin merkille. Niin ja löytyyhän tuolta nuo satamassa sijaitsevat Kaubamajat sun muut. Mutta joo, ehkä oli ihan hyväkin, että lomaa käytettiin muuhuin kuin kaupoissa juoksemiseen, varsinkin noilla säillä. Rahaakin säästyi. 

Tuolla oli paljon todella mageita kuvauspaikkoja, jatkuvasti oltiin kameran kanssa heilumassa kuin mitkäkin turistit. Tai noh, oltiinhan me turisteja. 🙂
Muistitikulla on muuten useampi sata kuvaa, joten tulossa on vielä ainakin toinen Tallinna- postaus, 
ehkä illanvietosta sun muusta. Niin ja toki paluumatkakin vielä. 🙂

Olisiko teillä jotain vinkkejä tuonne Tallinnaan? 
Ollaan kuitenkin ehkä jo kesällä menossa uudelleen, joten olisi kiva kuulla jotain rafla- kahvila jne. vinkkeleitä!?
Niin ja toki shoppailupaikkojakin saa vinkkailla! 😉
Kommentit (6)
  1. Oii Tallinna on kyllä tosi kiva kaupunki, näkee ne paremmat puolet paljon paremmin jos jää ihan just viikonloppureissulle kunnolla eikä vaan risteilyllä hakemassa viinaa 🙂 Ja voi kun oot kaunis ja poikaystäväs komea!

    1. Joo, rakastuin kyllä paikkaan! 🙂

  2. Voi vitsit, oot siis missannut Viron parhaat shoppailuapajat eli Rotermannin alueen. Ihan keskustassa ja sieltä löytyy Bershka, Stradivarius ja Pull&Bear.. Ne on kaikki vierekkäin ja ehkä ihan hyvä ettet käynyt, sieltä oisit tunnissa varmaan kolunnut vaikka mitä 😉 LÄhden itse välillä Tallinnaan ihan vaan noiden kauppojen takia:)

    1. Ei hitto!! Mä siis ihmettelin missä se Stradivarius oikeen on kun muistin et Tallinnassa piti sen olla. No ihmekään… Noh, suunnitteilla on ihan päiväshoppaus sinne naisseurassa, ehkä mä sitten etsin nuo paikat! Bershka on kans ihana liike!

    2. Mäkin sillä legendaarisella viinanhakureissulla poikkeen juurikin vaan Rotermannilla, koska se riittää siinä ajassa 😀
      Jos shoppailla haluu vielä lisää, niin sitten kyllä kannattaa lähtee Rocca al maren kauppakeskukseen taksilla (tai bussilla)

    3. Jos aikaa kans riittää, niin kannattaa ehottomasti käydä Kristiine keskuksessa! Toi Rocca Al Marekin on hyvä kanssa mutta Kristiinessä on ehkä enemmän sellasia vaatekauppoja mitä Suomesta ei löydy 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *