Terkut peittojen alta!

Täällä päin sunnuntai on sujunut pääosin peittokasan alla, lepiä ottaen. Eilen oltiin viettämässä Katrin synttäreitä eräillä saunatiloilla ja siitä jatkettiin matkaa vielä Apolloon. Mulla oli vähän kauempaa hyvä ystävä yökylässä ja oli kyllä virkistävää päästä pitkästä aikaa yhdessä tuulettumaan. Itse olen vaan huomannut viihtyväni nykyään tosi huonosti yökerhoissa. En ole kova tanssimaan ja se yleinen ilmapiiri on jotenkin liian hektinen, tai miten sen nyt sanoisi… Mua myös pistää vähän vihaksi se sellainen meininki mikä noissa paikoissa vallitsee, eli yhden yön seura on hakusessa niin monella, myös varatuilla. Tuntuu, että se kun sanoo seurustelevansa onnellisesti ei vaan oikeasti ole enää jengille sellainen ”Aa okei, kivat illan jatkot”, vaan siitä innostutaan entistä enemmän. Ja ainahan nämä ehdottelijatkaan eivät tietenkään itsekään sinkkuja ole… No mutta, kaikkihan tuon varmaan tietävät, enkä lähde yleistämään tai paasaamaan mutta katson itse nykyään vaan vähän kriittisemmin tota meininkiä. Anyways, olihan meillä kuitenkin hauskaa! <3 Kiitos Katrille vielä juhlista! 

En olekaan nyt hetkeen kirjoitellut tänne oikein kunnolla kuulumisiani. Tänään sysähti oikein kommenttiryöppy uusimpaan Vapiano- postaukseen siitä kuinka yhteistyöpostauksia on ihan liikaa, pahemmin niitä en edes viitsinyt julkaista, koska eivät vaan liittyneet tuohon kyseiseen yritykseen. Myönnetään, että nyt noita juttuja on tässä ollut hieman enemmän mutta edelleenkin alleviivaan, että noiden kautta tulee niitä arvontoja tänne blogiinkin. Jokaisella (tai ainakin melkein) bloggaajalla on tänä päivänä yhteistyökuvioita ja myös te hyödytte osasta niistä. Toki kultainen keskitie on aina tärkeää ja itse myönnän tällä viikolla tänne tulleen liian vähän ns. normipostauksia. Tsemppailen mutta myös toivon sieltä päästä ymmärrystä. Bloggaus on ihanaa mutta vie myös paljon aikaa. Siksi omasta mielestäni on ihan suotavaa, että välillä bloggaaja saakin jotain etuja bloginsa kautta. Siihen kuitenkin menee monen monta tuntia viikossa ja itsehän en bloggaa päätoimisesti, vaan käyn myös ihan normaalissa duunissa 30h/vko. 

Tämä on kuitenkin niitä aiheita, joista saa keskustelua aikaan vaikka ikuisuuden, aina on jengiä jolla karvat nousevat pystyyn jo pelkästä mainoslinkistä ja sitten on niitä, joille tuo on ihan sama. Itse lukeudun jälkimmäisiin, eli blogeja lukiessani mua ei kiinnosta onko siellä nyt linkkejä Nellylle vai mitä vaan ennemminkin se aihe mistä puhutaan. Blogeista saa niin paljon ideoita ja inspiraatiota, että oli se tuote josta bloggari kirjoittaa sitten saatu ilmaiseksi tai ostettu omilla rahoilla, niin mulle henk koht se on aivan se ja sama! Blogit ovat jokatapauksessa ihania. 🙂

Noh, anyways. Kesäkuu lähenee hurjaa vauhtia ja tuntuu, että koko kuukausi on jo ns. täyteen buukattu. Kesä menee aina ihan liian nopeaa ja varmaan juurikin siksi, että niitä suunnitelmia tosiaan on, monesti ehkä ihan liikaakin. Olisi niin festareita kuin reissujakin, katsotaan kuinka kaikkeen kerkeää. Ensi kuussa tämä perhe- elämäkin hieman muuttuu, kun poikaystävä siirtää kamansa tänne. Sisustushommat siis jatkuvat, jee jee. 🙂 Kaikki on muutenkin oikein kivasti ja elämä maistuu. Tämän päivän pieni väsymys selätetään ja huomenna on jo superisti energiaa!
Mutta nyt mä suuntaan Siwaan ja haen jotain namia herkkupäivän kunniaksi. 
Muuten ilta varmaan jatkuu tuolla sängyssä, peittojen ympäröimänä.

Ihanaa ja nautinnollista sunnuntain jatkoa! <3
Kommentit (15)
  1. Ja niin palataakseni tuohon yö-elämään. Te naiset jotka tykkäätte lähtee varattujen miehien matkaan,niin käykö teillä mielesssä,että ne varatut miehet joka vaimoaan/tyttöystävään pettää,niin tulee todella suurella todennäköisyydellä myös teitä pettämään?! Idiootteja sanon minä kummatkin osapuolet. Ja niin mielestäni varattu mies joka yrittää pokaa tekee vain selväksi sen: ”olen helvetin kusipäinen ihminen ja en arvosta vaimoni tunteita/parisuhdettani ja sana morallisuus on minulle tuntematon! 😀 Tsemppiä pettäville ihmisille, kyllä te ne kusipäiset ihmiset saatte mukaan 😉 (Huom en Juttaa tällä tekstillä mitenkään vihjaa:)

  2. Voi ollaan sitä taas niin kauniina!! Mä en ymmärrä miten noi pitkät mekot pukee sinuu noin hyvin!:) Itse vierastan noita pitkiä mekkoja,niin ihan kateellisena katselen kuinka hyvältä noi näyttää sun päällä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *