Vapianossa

Aurinkoista sunnuntaita! Toivottavasti siellä ollaan hyvissä sunnuntai- fiiliksissä? Täällä vapaapäivä ja jee, taas vähän aikaa postailla. 🙂 Palaan vielä vähän kuluneeseen viikkoon, eli torstaina tuli piipahdettua parissakin bloggaritilaisuudessa. Toinen tilaisuus oli pienehkö ”bloggarimeeting” Kaisaniemen Vapianossa. Olen käynyt kyseisessä ravintolassa useammankin kerran ja tykkään siitä kovasti. Kaksikerroksiset tilat ovat todella viihtyisät ja avarat. Lisäksi heiltä löytyy pihaterassi paraatipaikalta, kesällä terde on mielestäni ihan must jos lähtee syömään tai muuten vaan nauttimaan auringosta ja lasillisesta. Olen niitä ihmisiä joiden mielestä ruoka vaan maistuu erilaiselle ulkona syötynä. 🙂 Vapianon valikoimissa on juomien lisäksi mm. pizzoja, pastoja ja salaatteja. Heidän kanasalaattinsa on ehdottomasti meikäläisen yksi lemppareita, niin raikasta ja tuoretta. Lisäksi tuollahan homma toimii kätevästi siten, että ruoka tilataan tiskeiltä joissa pystyy seuraamaan ruoan valmistusta vaikka koko prosessin ajan. Maksu suoritetaan vasta ravintolasta lähtiessä. 

Saatiin maistella erilaisia herkullisia antipastolautasia, tapaksia jne. Lisäksi tarjolla oli uutuus kesädrinksuja, nam! Ruoka oli todella herkullista eikä seurassakaan ollut valittamista. 🙂 Kiitos Anniinalle kutsusta ja järjestelyistä!

Ja saatiinhan me jotain kotiinviemisiäkin, nimittäin todella herkullisia ja söpöjä mantelimarsipaanipalloja. 
Mitäs te pidätte Vapianosta? 🙂 Tuttu paikka varmasti monelle?
Kommentit (10)
  1. Et julkaise kaikkia kommentteja?

    1. En julkaissut tähän postaukseen liittyen, koska aiheena tosiaan oli Vapiano, eikä mun blogin taso.
      Yleisesti en julkaise myöskään sellaisia joissa haukutaan läheisiäni, tai blogissani esiintyneitä henkiöitä.

  2. Ah..Näyttää niin hyvältä<3

    caughtinvogue.blogspot.com

    1. Ja olikin hyvää!! 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *