Uudet Skyr- rahkat

Ilmeisesti jo jonkun aikaa kaupan hyllyillä on koreillut ainakin kaksi (?) uutta Skyr- rahkaa, Uuniomena ja Banaani. Itse olen aikaisemminkin tykännyt syödä Skyrejä aina välillä välipaloina, etenkin mustikka ja vanilja ovat makuuni. Nyt kuitenkin nämä kaksi uutta makua houkuttelivat sen verran kokeilemaan, että ostin jo aikaisemmin muutama viikko sitten tuota Uuniomenaa, mikä osoittautui kyllä todella hyväksi! Rahkan seassa on ihan omenan paloja, mikä tuo uusia ulottuvuuksia makuelämykseen, nam. :)

Eilen sitten ostin tätä Banaani Skyriä kokeiluun, mikä myös oli itseasiassa yllättävän hyvää. Tosin eihän tämä vetänyt ihan vertoja tuolle uuniomenalle… Näissä molemmissa on suhteessa aika paljon protskua, mikä tekee paljon ainakin omissa silmissäni. Toki nuo makeutusaineet aina hieman harmittavat mutta sitten toisaalta taas parempi ettei ole mielin määrin sokeria lisättynä. Tässä banaanissa sitä ei ole ainakaan yhtään. Jokatapauksessa itse tulen varmasti jatkossakin käyttämään näitä välipaloina. Mielestäni iso plussa on mukana tuleva lusikka, jolla rahkan voi sitten kauhoa vaikka salin pukkarissa ennen treenejä! :)

Joko te olette ehtineet kokeilemaan näitä uusia makuja?
Mitäs pidätte? :)
On my way

9 vastausta artikkeliin “Uudet Skyr- rahkat”

  1. joo noi on kaikki superhyviä ja yllättävän vähäkalorisia niiden maukkauteen verrattuna :) vaikka eihän kaloreita pidä pelätä kunhan ne tulevar hyvistä lähteistä ;)

    • Juu, itse en kaloreihin perusta enkä niitä laskeskele. Mutta juu,erinomaisia välipaloja!

  2. Ihania ovat. Isoimmista kaupoista löytyy ainkain uuniomenaa.
    Mitkä ovat ”vanhoja” Skyrrejä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta