My friend, my friend

Kotona ollaan ja vielä ehjinäkin! Niin ja päässä pyörii tämän postauksen otsikko plus pari muuta… ”just for you my friend”, ”special price for you”. 🙂 Palattiin reissusta viime yönä ja tämä päivä onkin mennyt ihan kuin jonkin sortin krapulassa, vaikka sellaista ei siis todellakaan ole. Yölennon aikaansaamaa väsymystä löytyy kyllä hurjasti. En olekaan siis saanut mitään järkevää aikaiseksi, vaan loikoillut pääosin sängyssä. Aloitettiin tänään Netflixin uuden sarjan ” Orange is the new black” katsominen ja heti meni jo useampi jakso putkeen. Todella mielenkiintoinen ja vähän raffimman puoleinen sarja. Itse tykkään jostain syystä eniten tuollaisista vähän karskeista, julmista mutta aidoista sarjoista. Toinen lempparinihan on Sons Of Anarchy, josta odottelenkin jo seuraavaa tuotantokautta alkavaksi. Aloitan huomenna kuvien kasaamisen ja kirjoitan muutaman matkapostauksen ja omia mielipiteitäni Turkista maana jne. Vielä ei pysty alkaa tuohon rulianssiin, meinaan kuvia on aiiiika paljon tuossa kortilla.


Tänään oli aika jännä, kun oli viikon elänyt all inclusivella niin herätä siihen, että jääkaapissa ei ollut mitään ja jos halusi jotain suuhun, oli pakko oikeasti itse tehdä jotain asian eteen. Aika karua ja pieni matkamasishan mulla on ollutkin päällä. Tai noh, sanotaanko alakulo. Itselläni alkaa jo maanantaina työt, joten ehkä sekin hieman masentaa. Lomat on lusittu ja syksy lähenee… Poikaystävä onneksi piristi jälleen niin ihanasti sanomalla ”Mutta onhan sulla mut ja meillä toisemme”, kun valittelin masentavaa oloa. 🙂 Tuohan on täysin totta ja elämässä on toki muitakin hyviä ja ihania asioita mutta noh, kyllähän te tiedätte?! Varmaan aika moni potee samaa fiilistä loman loppuessa? Vai?

Myös ruokavaliossa palattiin tänään normimeininkiin ja kokattiin lohta ja salaattia. Oli ihan taivaallista. Turkin ruoasta siis sitten myöhemmin lisää mutta täytyy sanoa, että kyllä tuollainen kotitekoinen kala salaatilla maistuu vaan hyvälle. Lohi on ihan omia lemppareitani. Me tehtiin tuota ihan simppelisti:

Lohipala uunivuokaan ja uuniin. 
Noin 10 minuutin päästä pinnalle lisätään Creme Freshiä tms., 
hieman sitruunan mehua ja mausteita. Annetaan muhia vielä se suunnilleen vartti.
Uunin jälkeen lisättiin kalaan vielä sitruunamehua, sekä tilliä.

Erikseen tein yksinkertaisen salaatin, johon tuli jäävuorisalaattia, tomaatteja,
kevyttä fetaa ja loraus oliiviöljyä.

Olisiko teillä jotain hyviä lohivinkkejä mielessä? Saa kertoa. 🙂
Nyt punnitsen lähdenkö vielä kevyesti treenaamaan, vai suuntaanko nukkumaan.
Kivat lauantai- illat sinne! 🙂
Kommentit (12)
  1. Mäkin aloitin eilen ton orange is the new black sarjan. Ja KOUKUSSA ollaan, meni heti monta jaksoa ja tänään aamulla katsominen jatkui 😀 Ja nam toi lohi, täytyy varmaan kipasta kaupan kautta hakemassa, tuli sen verran vesikielelle 😉

    rolssi.blogspot.com

    1. Joo, hyvältä sarjalta vaikuttaa! =)

  2. Tässä helppo ja herkullinen lohiherkku!(: Voidellaan foliopaperi. Foliopaperin päälle laitetaan perunasipulisekotus ja pakasteesta oman maun mukaan kasviksia. Lohta päälle ja kastikkeeksi crème bonjour cuisine ”valkosipuli ja yrtit”. Mausteeksi sitruunapippuria. Sen jälkeen taittele foliot nyyteiksi ja uuniin 200 astetta ja n. 45min. Tässä helppo ja herkullinen lohiherkku! (:

    1. Kiitos tästä, pitääpäs testata! =)

    2. Hyvä kastike kalalle:

      – 2 kovaksi keitettyä kananmunaa (pilko pieneksi silpuksi)
      – purkki kermaviiliä
      – 1/2 dl ruohosipulia tai tilliä
      – sitruunanmehua
      – suolaa ja pippuria
      (pikkusen sinappia ja ripaus sokeria)

      Tää on niiiiin hyvää 🙂

    3. Nams, kokeillaan! =)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *