Vielä kerran Turkista

Nyt olisi luvassa viimeinen Turkki– postaus, hieman viiveellä. Meille oli jo alusta lähtien selvää, että ainakin jotain ”reissua” tai muuta teemme lomamme aikana. Merimatka oli tuollainen rento päivä merellä mutta kävimme tutkailemassa lähiympäristöä myös jalkaisin. Ensimmäisellä reissullani Alanyassa vuosia sitten kävimme tuolla vuoriston huipulla perheen kanssa, joten tällä kertaa emme ihan päälle saakka kiivenneet mutta jonkun verran ylös kuitenkin. Jo tuoltakin korkeudeltakin oli aika mahtavat näkymät kaupunkiin, näki myös muutamia paikallisten asuttamia taloja ja upeaa vanhaa linnoitusta.

Toinen juttu mikä päätettiin toteuttaa ystäviemme kanssa, oli jeeppi- ajelu ulos Alanyan turistirysästä. Tämä oli yksi matkan parhaista jutuista, nimittäin maisemat olivat tuolla kymmenien kilometrien päässä jo täysin erilaiset. Kokonaisuudessaan matkasimme noin. 90 km Alanyasta kohden etelä- kärkeä. Kävimme siis lähestulkoon Turkin eteläisimmässä kolkassa. Matkalla pysähdyimme aluksi eräille luolille, josta mulla ei valitettavasti ole kuvia luolan pimeyden vuoksi. Todella upea paikka ja kokemus, suosittelen! Näitä luolia on kuulemma useampiakin, kun lähtee Alanyasta kohden etelää. Seuraavaksi ajelimme kohden etelää ja päädyimme banaani- viljelmien kautta todella syrjäiseen meren kolkkaan. Mieletön paikka! Rannalla oli pari hassua ranta- tuolia, mutta muuten ihan autiota. Tuolla oikeasti oli niin eri tunnelma kuin turistien keskellä. Rannan vieressä sijaitsi yksi syrjäinen hotelli/bungaloweja, joka oli ehkä tarkoitettu juurikin rauhaa kaipaaville turisteille. 

Tulomatkalla päädyttiin syömään erääseen ravintolaan, josta oli alla näkyvät maisemat merelle. Huhhuh, oli aika upeaa settiä! :) Meille kävi paluumatkalla myös aika kiva kommellus, nimittäin jeepistämme loppui bensa pimeän tullen. Bensamittari ei toiminut tuossa ajopelissä ja olimme arvioineet kulutuksen hieman väärin. Valutimme autoa päätietä niin pitkälle, kuin mahdollista ja onneksemme se pysähtyi juurikin sellaiseen pieneeen ”kioskiin”, jossa oli duunissa pari paikallista tyyppiä. Tyypit eivät osanneet englantia juurikaan mutta sitten bodylanguagella saatiin asiamme selväksi. Mielettömän ystävällisiä kavereita, jotka soittivat meille apua ja odotellessa tarjosivat vielä teetä. Saatiin sitten muutama litra bensaa koneeseen ja päästiin Alanyaan saakka. Oli siinä pieni jännitys pinnassa, nimittäin oli jo pimeää ja mulla ainakin hiipi pieni epäluottamus näihin tyyppeihin… Täytyy kuitenkin todeta, että positiivinen yllätys näiden paikallisten käytös, todella ystävällisiä ja avuliaita kavereita! 

Ja loppuun vielä muutama rantakuva naapuristamme.
Lomaan mahtui myös muutama pilvinen päivä, mutta eipä tuo menoa haitannut enää loppuvaiheessa. :)
Matkakuvat alkavat nyt olemaan siinä.
Meillä oli upea reissu ja toivon näistä postauksista olleen jotain hyötyä muille Alanyaan suuntaaville! :)

Niin ja kysykäähän jos jotain kysyttävää tuli mieleen!
On my way

27 vastausta artikkeliin “Vielä kerran Turkista”

  1. Oot niin kaunis en kestä <33 Kuinka kauan muuten noi silarit on sulla ollut? :)Sun kroppa näyttää hyvältä!

  2. Kolmannesta kuvasta näkee niin selkeästi että olet käynyt täyttämässä ylähuultasi joka ennen oli paljon ohuempi!!? Miksi et voi vain kertoa totuutta. Ihme kun ihmiset blogeissa valehtelevat etteivät ole täytelleet. En ymmärrä miksi? Tisseistä kyllä olet avoin mutta entäs huulet? T. Mielenkiintoinen lukija

    • kylhän jutta joskus on käynyt sen tekee ellen väärin muista..

    • Jaa tuohon jäätävään luonnottomaan tissivakoonkin vai?? Kyselee toinen ano!

    • Valitettavasti silarit huomaa kyllä kilometrin päähän juurikin tuon kilometrivaon vuoksi…

    • Jokohan alkaisi riittämään? :) Asia on tullut nyt harvinaisen selväksi.

  3. mistä noi sun raybanit on ja paljon ne makso??:) oon etsiskelly just ton tyylisiä!!:) ja aika söppäinöitä yhteiskuvia teistä! nättipari:)

  4. Voi näitten kateellisten tissittömien määrää, ei voi kun nauraa:’D Kaunis nainen ja täydellinen vartalo.. Kelpais varmasti joka naiselle samanlainen kroppa:)

    • Kommentit menee kyllä välillä vähän huvittavuuden puolelle. :) Mä luulen, että koskaan ei voi olla täydellinen etenkään blogimaailmassa, sellainen että kaikki tykkäisi. Aina sussa on jotain vikoja, teetsä niin tai näin.

  5. Oletko ikinä poikaystäväsi kanssa miettinyt piraatti-tuotteiden alkuperää? Ja sitä mitä niiden vuoksi tehdään. Kannattaisi miettiä asioista eikä vain himoita turhaa ja laitonta. Älytöntä. Onko sama fiilis kulkea aidossa jonka tekijän tietää kuin sitten noissa piraatti-retkuissa? Lapsityövoimaa kannatat ilmeisesti? Tuolla tavalla ruokit sitä alaa. Ens kerralla ÄLkÄÄ OSTAKO! Ja kyllä, monet ostavat noita tuotteita mutta täytyykö mennä muiden idioottien virrassa?

    • Ootko tosissasi? :) Me ei himoita eikä kannateta yleisestikään piraattituotteita. Se, että ollaan Turkin reissulta kerran vuodessa nyt ostettu molemmat arskat ja parit topit ei tee meistä lapsityövoiman kannattajia. Eli ihan turhaan vaahtoat siellä. Sitäpaitsi, mistä sitä koskaan voi tietää vaatteiden tarkkaa alkuperää? H&M, Gina, Cubus… ei varmasti lapsityövoimaa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta