This morning

Tiedättekö, kun on niitä aamuja, ettei sitten mil-lään meinaa päästä ylös? Mulla oli tänään sellainen. Torkkua torkun perään niin, että lopulta sulla on jo hirveä kiire ja loppupäivä menee tietenkin muutenkin nihkeänä. Tänään onneksi ei tullut ihan super, super kiire mutta kuitenkin. Ihan liikaa torkutin!! Varaan nykyään tavallisesti aikaa aamutoimiin 45-60 minuuttia, mielestäni on aivan ihanaa tehdä asiat suht rauhallisesti ja ilman kauheaa kiirettä. Nuorempana mulla oli tapana herätä tyyliin 30 minuuttia ennen lähtöä ja silloin tein kaiken super nopealla temmolla. Tällä ikää kaipaa jo slowmoodia. 😉 Lisäksi monesti postailen aamulla, joten siihenkin on varattava aikaa. Tällöin ei riitä kyllä tuntikaan. 

Tänään väsytti jotenkin tavallista enemmän, lieneekö jotain syysväsymystä? Säälitti niin paljon, kun mies joutui heräämään jo kuudelta. Aivan kamalia tuollaiset todella aikaiset aamut, kun meillä on kuitenkin tapana iltaisin kukkua. Ennen kahtatoista täällä ei ole kyllä koskaan kukaan pedissä… Ollaan muuten nyt jo joku aika sitten muutettu takaisin tuonne parvelle nukkumaan. Sisustus on siellä hieman kesken, kuten näkyy. Peilejä olisi tarkoitus liimailla kiinni noihin seiniin, näyttää parvikin sitten avarammalle. Ja jotain muutakin, hmm. Niin ja tuo telkkari on aivan loistava, vaikkakaan siinä ei toimikaan telkkakanavat. Leffoja koneen kautta sillä on kuitenkin näppärä katsella. Nukkuuko moni muu parvella? Olisiko jotain kivoja sisustusvinkkkejä sinne? 🙂

Aamupalaa; maitokahvia ja rahkasetit. Perus arkisia juttuja mutta nami!
Mullahan on ollut tässä nyt parin viikon salitauko sairastelujen vuoksi, mutta tänään aijon suunnata kyllä reenaamaan. 
Jäljellä on enää pientä köhää, joten uskon voivani aloittaa kevyellä lihastreenillä. 
Aerobista en lähde kuitenkaan vielä ainakaan viikkoon tekemään. Itseasiassa muutamana
 iltana on tullut tehtyä kotona vatsatreeniä, onneksi mulla on himassa tuollainen alunen ja super kätevä jumppapallo. 
Näillä saa mukavan kotitreenin aikaiseksi! No mitä sitten ruokailuihin tulee, nälkää ei ole
 ollut samalla tavoin, kuin treenatessa mutta makeanhimo on vaivannut. 
Olen kuitenkin syönyt säännöllisesti, ettei aineenvaihdunta pääse hidastumaan. 
Mutta onhan tuota makeaakin sitten mennyt hieman enemmän, kuin tavallisesti. Noh, nyt 
taas normaaliin rytmiin, jos/kun pääsee jälleen treeneihin kiinni! 🙂
Nyt mä kuitenkin puen ne reenikamat päälle ja suuntaan treenailemaan!
Illalla on vielä eräs tilaisuus johon olen suuntaamassa. Aurinkoista keskiviikkoa! <3
Kommentit (2)
  1. asutteko yhdessä :)? näytät ihanan freesiltä!

    1. Joo, ollaan asuttu nyt pari kuukautta kohta. Kiitos! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *