Paketti Yves Rocherilta

Sain joku aika sitten Yves Rocherilta paketillisen kauneustuotteita kotiin testattavaksi. Olen nyt jo muutamien viikkojen ajan käyttänyt useampia kyseisistä tuotteista ja osaankin nyt siis jotain niistä sanoa omien kokemusteni perusteella. :)

Kasvojen puhdistukseen olen käyttänyt jo pidempään puhdistusemulsiota, eikä ole hetkeen tullut käytettyä noita kasvoilta pestäviä puhdistusgeelejä. Ihan kiva siis kokeilla välillä toisiakin tuotteita ja siksi lähdinkin enemmän, kuin mielelläni testaamaan tätä Hydra Végétalin raikastavaa puhdistusgeeliä. Lisäksi sain kokeiltavaksi saman sarjan Tehokosteuttavan voiteen. Olen käyttänyt näitä molempia nyt jo jonkun aikaa ja omassa ihossani olen huomannut huomattavaa pehmeyttä ja sileyttä. Puhdistusgeelillä pesun jälkeen iho on todella raikas ja kuulas. Olen tehnyt myös useamman päivän ns. kuureja, jolloin olen laittanut tuota tehokosteuttajaa iholle puhdistuksen jälkeen. Kun tuote on kuivunut, olen lisännyt iholle vielä normaalin yövoiteen. Omien kokemuksieni mukaan siis erinomainen sarja kyseessä, eikä kuivata ihoa liikaa vaikkei mikään herkän ihon tuote olekaan.

Hiuksille sain kokeiltavaksi Hair Repair Oil:in jota olen käyttänyt kuivaan hiuslatvaani.
Mullahan on siinä mielessä jännä juttu, että vaikka hius on paksuhko ja karkea niin öljyt tekevät niistä helposti rasvaiset. 
Tämän tuotteen kohdalla näin ei ole kuitenkaan käynyt mitä ole ihmetellyt?! 
No sitten sain täydennystä myös itseruskettaviin, eli Asteittain ruskettava ja kosteuttava vartaloemulsio, mikä ruskettaa pikkuhiljaa. 
Tätä olen käyttänyt kasvoihin, juuri sopiva tuote kasvojen iholle, eli rusketusta tulee hyvin sopivissa määrin.
Testaukseen tuli myös aivan ihania meikkituotteita. 
Mulla olikin ollut hankintalistalla jo pidempään uusi aurinkopuuteri, joten tämä Aurinkopuuteriduo tuli enemmän kuin tarpeeseen!
Sävyt ovat juuri sopivan tummia omalle iholleni ja mielestäni on kiva, että samasta puuteripurkista löytyy myös 
hieman tummempaa puuteria varjostukseen. Lisäksi sain huulipunan, mikä oli aika kiva lisä noiden punaisten punien joukkoon.
Itsellänihän on nuo ripsienpidennykset ainakin toistaiseksi, joten ripsaria ei tule käytettyä muuten, kuin välillä ulos mennessä alaripsiin. 
Sexy Pulp lupaa maximaalisen tuuheat ja glamourhenkiset ripset ja ainakin alaripsissä tuo kyllä toimi! 
Muistan aikanaan, kun ripsareita käytin niin pidin eniten noista todella tuuheista harjapäistä.
 Mielestäni tällaisilla sai jotenkin erityisen tuuhean lopputuloksen. Kunnon glamour- katseen! :)
Sexy Pulpilta on myös turvottavia huulikiiltoja useammissa väreissä. 
Sain kokeiluun tuollaisen hieman neutraalimman värin, mikä oli kyllä ihan piristävää vaihtelua. 
Itse en ole juurikaan huulikiiltojen ystävä mutta tämän kiillon turvottava vaikutus sai mut innostumaan kiilloista uudestaan!
Sitten sain testaukseen Tahitin kookoskuivaöljyä mihin olen vallan ihastunut. 
Aivan ihana tuoksu ja tuote ei ätä ihon pintaa rasvaiseksi mitä saattaisi ehkä olettaa. Kesäinen fiilis tulee tätä suihkutellessa. :) 
Korvaa hyvin kosteusvoiteen. Tuon after sunin testaaminen taitaa nyt kyllä valitettavasti jäädä ensi kesään tai seuraavaan reissuun.
Oliko tuotteiden joukossa jotain teille tuttuja kauneusjuttuja? :)

Yves Rocherillahan on nyt valikoimissaan paljon syyslöytöjä edullisin hinnoin, 
suosittelen kurkkaamaan. Lisäksi yli 17 euron tilaukset ovat ilman lähestyskuluja. :)
Lisäksi syyskuulle alekoodi SAFF50F, jolla saakin 5 euron alennuksen vähintään 25 euron ostoksista. 
Koodi on voimassa syyskuun ajan.



*Postauksessa esiintyvät tuotteet on saatu blogiyhteistyönä
* Sisältää mainoslinkkejä
On my way

2 vastausta artikkeliin “Paketti Yves Rocherilta”

  1. Heii kiva, taidankin naputella tonne tilauksen menemään nyt samantien! :) Ainakin toi turvottava huulikiilto kuulosti hyvältä :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta