Voihan väsymys

Viime aikoina täällä on vallinnut jonkunlainen syysväsymys. Olen ollut todella uupunut normaalien työpäivien jälkeen ja sali, sun muu treenaaminen on tuntunut ihan maan vaikeimmalta ja raskaimmalta. Joku ihana kommentoi vielä blogissanikin minun olevan todella kalpea, hehee. :) Mihin sittemmin kiinnitinkin huomiota ja olenhan tavallista kalpeampi! Jossain puhuttiin raudan puutteen oireista ja zadaa, tajusin, että sehän tämän on pakko olla. Joskus aikoja sitten hemoglobiinini heilui siellä anemian rajamailla, joten taipumusta taitaa löytyä. Nytpäs olikin hyvä aika aloittaa pieni rautakuuri. 

Viikon  verran rautaa vetäneenä olo on ollut huomattavasti parempi, vaikka ehkä vieläkin olen voimiltani tavallista heikompi. Ostin testiin myös aktivisoivaa B- vitamiinia, koska purkissa luki, että ”aktiiviseen elämään” – eli juurikin tänne, kiitos. Olen yleisesti ottaen todella huono vetämään vitamiineja, koska en tykkää yhtään niellä niitä pillereitä. Tuo porejuomakin on kyllä hilkulla, että sen alas saa. Pitäisi olla jotain suklaan makuisia litkuja, joihin olisi ujutettu kaikki maan hyvät vitamiinit, ehkä joskus tulevaisuudessa? :) Mitä vitskuja te vedätte, että pysytte tässä syksyssä boosti päällä?? Vinkit tulisivat tarpeeseen! 

Nyt lounaalle ystävän kanssa, palaamisiin! :)
On my way

14 vastausta artikkeliin “Voihan väsymys”

  1. Vinkki vitonen: rautatabujen kanssa kannattaa pitää huoli, että saa tarpeeksi c-vitamiinia, jotta tuo rauta myös imeytyy.

    Itelleni tulee myös suuri väsymyskausi näin syksyisin, ite napsin tyrnimarjoja pakkasesta ja d-vitamiinia purkista.

    • Kiitos vinkistä, pitääkin muistaa tuo juttu!

      Joo, meillä on pakastin tohjona, joten marjojen säilytys on hankalaa. Parhaitahan vitamiineja niistä saisi…

  2. rautakuuri on täälläkin menossa. Kummasti se vain auttaa. Otatko nestemäisenä vai tabletteja? Itse koitan nyt nestemäisenä, jos imeytyis paremmin. Tabletit kun aiheuttaa vatsavaivoja. Otan myös hevosen annoksen (40mikrogrammaa/vrk) d-vitamiinia, toimii. Jos se unohtuu hetkeksi, niin kyllä väsyttää ja masentaa!

    • Otan ihan tabletteina, vaikka se tiukkaa tekeekin. :D Ahaa, pitäisköhän itsekin kokeilla suurempaa d- vitsku annosta?! Ehkäpä… :)

    • koita ihmeessä hetken aikaa isompaa annosta. Kyllä sen olossa pian huomaa tepsiikö. Eipä enää ole kaamosväsymystä/ syysmasennusta ollut d-vitamiinilisän jälkeen.

  3. C-vitaminia saa ihanista acerola-kirsikka tableteista. Aivan ihanan makuisia. Ainakin luontaistuotekaupoissa ja aivan varmasti stockankin hyllyltä.

    • Joo mulla on siis joskus ollut vastaavia mutta niissä on taas jotain makeutusaineita, jotka ei sitten oikein sovi itselleni ainakaan.

  4. Ja maitotuotteita kannattaa välttää tunti raudan ottamisen jälkeen :) Se heikentää raudan imeytymistä huomattavasti. Että pinaattikeittoa ei raudanpuutteeseen kannata ekana vetää :D vaikka huippuhyvää onkin.

  5. Ehdottomasti Jutta vitskuja naamaan, vaikka ne tuntuis turhilta!! Ö:) D- on ehdoton ja C:täkin kannattaa lisätä. Voisit ottaa jonkun vahvan monivitamiini tabletin esim bioteekin on tosi hyvä tai solgarin naisille tarkotettu. Ja kuurina ubikinon q10. Niillä lähtee väsymys! :)

    • Kiitos Mona vinkkeleistä, kokeilen nyt ensin lisätä D:tä ja C:tä, joita kaapista löytyykin. Jos ei taltu niin sitten voisi kokeilla tuota Bioteekkia. Ihan karseeta, kun ei meinaa energia riittää ihan normaaliin arkeen. :( Toisaalta viimeaikoina unetkin ovat olleet suunnilleen 6 tuntia, eli ihan liian vähän! Nyt pitää kyllä tsemppailla…

  6. Mä syön joka päivä seleeniä, magnesiumia sekä b ja -d-vitamiinia :) Ja kunnon yöunet on kyllä ihan ehdottomat että jaksaa! :) (ja kahvi tietty)

    • Joo, sulla on hyvä linja! Tuohon pitää nyt itsekin pyrkiä. Ja unethan ovat kaiken a ja o.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta