Messulöytöjä

Lupasin eilen hieman esitellä noita messu ostoksiani ja tässä ne tulevat. Ei mitään turhaa, vaan kaikki sellaisia jotka olivat olleet ostoslistalla jo jonkun aikaa. Eli ensimmäisenä kylmäpuristettu luomu kookosöljy. Mun on pitänyt ostaa tämä putilo jo ehkä puolen vuoden ajan mutta syystä tai toisesta en vaan ole saanut aikaiseksi tilata tai lampsia luomukauppaan. Tätähän on suositeltu ties missä ja varmaan lähestulkoon jokainen tietää miksi tämä on hyväksi meille jokaiselle, niin paljon se on ollut mediassa esillä. 

”Kylmäpuristettu kookosöljy sisältää yli 90 % raakoja, saturoituja rasvahappoja, 
jotka ovat harvinaisia ja tärkeitä rakennusaineita kehomme joka solulle. ”

Käyttö: Paistaminen, leivonta, ulkoiseen käyttöön (ihorasva) ja mikseivät hiuksetkin. (Huom, kuultu suositus) Kookosöljyä voi käyttää levitteenä tai syödä suoraan purkista. Sopii erinomaisesti myös pirtelöihin, eli smoothieisiinkin ihan loistava! (Lähde: cocovishop.com)

Mihin te käytätte kookosöljyä? Onko mitään erikoisempia käyttötapoja?

Toinen jo pidempään hankintalistalla pyörinyt juttu on sinkki. Etenkin näin syksyllä, kun flunssaa pyörii ympärillä jatkuvasti on hyvä saada tuo vastustuskyky kohdilleen. Itsehän olen sairastanut tämän vuoden aikana vain yhden kerran mutta viime viikolla meinasin sairastua. Edelleen on hieman outo fiilis, en koe olevani oikein teräskunnossa, joten sinkin syönti tulikin oikeaan saumaan. 

”Sinkki auttaa vastustamaan infektioita edistämällä immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. 
Sinkki edistää myös hiusten, kynsien, ihon ja luuston normaalia kuntoa. ”
(Lähde: life.fi)


Kolmas tuote on ollut mielessä vasta muutaman viikon mutta messut olivatkin oiva paikka ostaa kyseinen purkki edullisesti. Eli syväpuhdistava shampoo. En tiedä miten, miksi ja kuinka olen saattanut unohtaa ostaa tuota tuotetta aikoihin?! Rehellisesti sanottuna olen pessyt syväpuhdistavalla varmaan vuosi sitten, eli not good! Miten paljon hiukseeni onkaan kertynyt kaikkea pas*aa. Tarpeen huomasin ihan muutama viikko sitten, kun aloin ihmettelemään miten hiukseni voivatkaan rasvoittua niin nopeasti. Jos pesen hiukset aamulla, ovat ne jo illalla kuin rasvapesä. Edelleenkin tämä ongelma on olemassa oleva, eli seuraava hiuspesu tehdäänkin tuolla syviksellä. Katsotaan kuinka vaikuttaa, puhdistuuko hius ihan kerralla vai pitääkö hoito uusia toisenkin kerran. Toki hiusten rasvoittumiseen voi vaikuttaa aika monetkin tekijät, mutta koska ihoni ei ole rasvaisempi kuin ennen päättelen tämän nyt johtuvan lähinnä noista muotoilutuote- jäämistä. 

Sellaisia ostoksia, toivottavasti siellä on lähtenyt maanantai kivasti käyntiin!? 
Ollaan energisiä ja tehdään tällä viikolla niitä juttuja, jotka tekee meidät onnelliseksi! :)

On my way

20 vastausta artikkeliin “Messulöytöjä”

    • Simin tuote, luulisi löytyvän Stockkalta ainakin. :) Toivottavasti on hyvä tuote!

    • Kai tuokin sillai kohtuudella on ihan ok. :) Liikaa käytettynä varmasti tukkii verisuonia.

    • Vaikka kookosöljy nähdään tänä päivänä useimmin epäterveellisenä rasvanlähteenä, ei se pidä paikkansa. Lähinnä kysymys taitaa kuulua, että kuka on keksinyt kookosöljyn olevan epäterveellistä? Kookosöljy oli nimittäin vuosikymmeniä sitten yleinen USA:ssa esim. leipomisessa tai paistamisessa. Kuitenkin 1980-luvulta alkaen ryhmät kuten Amerikan Soijapapuyhdistys (ASA), Maissintuottajien yhtymä (CPC) ja Center for Science in the Public Interest (CSPI) alkoivat järjestelmällisesti tuomita kaikkia tyydytettyjä rasvoja. Valheellisesti kerrottiin, että kaikki tyydyttyneet rasvat ovat epäterveellisiä, vaikka tosiasiassa tyydytetyt rasvat, joissa on paljon keskipitkäketjuisia rasvahappoja, kuten lauriinihappoa, ovat hyvin terveellisiä, kuten kookosöljy. Nämä trooppiset öljyt tulivat (ja tulevat edelleen) pääasiassa köyhistä maista, kuten Malesiasta ja Filippiineiltä, jotka olivat liian köyhiä vastaamaan näihin valheellisiin väitteisiin sijoittamalla suureen mainoskampanjaan.

      Sama keissi esim. maidon kanssa. Paljon kalsiumia sisältävien maitotuotteiden uskotaan ehkäisevän osteoporoosia. (Tätähän meille jatkuvasti jankutetaan: paljon maitoa = vahvat luut) Kalsiumilla ei yksinään ole juurikaan merkitystä luuston kuntoon ja osteoporoosi onkin lähinnä länsimaisiin elintapoihin liittyvä elintasosairaus. Tämän todistaa jo ihan se, että osteoporoosi on kaikkein yleisintä maissa, joissa maitotuotteiden käyttö, ja sitä kautta kalsiumin saanti on runsasta vrt. Aasian maat.

      – Miina

  1. Itse olen pitkään käyttänyt kookosöljyä kasvoihin, ja pysyy loistavassa kunnossa! Ei kuitenkaan kannata käyttää joka päivä, jos iho on helposti rasvoittuvaa sorttia:) Hiuksille myös hyväksi, kun antaa olla mahdollisimman monta tuntia kelmun/tiukan suihkulakin alla.

  2. Mä käytän kookosöljyä voiteena käsille, kasvoille ja oikeestaan koko vartalolle. Joskus laitan myös esim riisikakkujen päälle. Välillä saatan käyttää myös paistamiseen, leivontaan tai smoothieen. Tosi hyvä ostos on kyllä! :)

  3. Meikitkin voi pestä kookosöljyllä eikä tarvitse kosteusvoidetta sen jälkeen! Ihanan luonnollinen tapa eikä kirvele silmiä. Se tuo myös ihanan vivahteen lettujen paistossa ja smoothiessa. Kahviin kun sekoittaa teelusikallisen kookosöljyä saa ihanaa maustekahvia! Kookosöljy käy tietysti myös hyväntuoksuiseksi liukkariksi ;)

  4. Mä kokeilin kylmäpuristettua kookosöljyä paistamiseen yms., mutta en pitänyt sen mausta ja laitoin kiertoon. Kerrothan kokemuksia sitten, kun oot kokeillut. Kauneudenhoitoon en sitä silloin keksinyt kokeilla :(

    • Okei, musta taas siinä on aivan ihana tuoksu. :) Mutta makuasioistahan ei voi kiistellä.

  5. Tuossa kookosöljyssä ei oo mitään sellasia rasvoja, mitä kroppa ei pystyis ite tuottaan, vaan lähes yksinomaan kovaa rasvaa. Eli not good, nää on vaan ton tuotteen mainoskikkoja..

    • Lauriinihappo itse asiassa jopa kohottaa veren kokonais- ja LDL-kolesteroliarvoja. Eli kookosöljyä (oikeastaan kookosrasva sen kiinteän olomuodon takia) ei voi sen lauriniihapon takia kyllä terveelliseksi kutsua. Kyllä nyt kuluttajia juksataan hienoille sanoilla…Raa’at ja saturoidut rasvahapot = kovat ja tyydyttyneet rasvahapot :)

  6. Tuo kookosöljy on ihan parasta! Purkki on tosi riittoisa ja kookosöljy tuoksuu ihanalle. Käytän kasvoöljynä suihkun jälkeen. Meikin alle ehkä turhan rasvaista ja jättää ihon kiiltäväksi. Olen käyttänyt myös hiuksiin, esim. hieronut päänahkaan ja sitten pessyt pois. Auttaa kuulemma hilseilyyn, jos päänahka on kuiva. :)

Vastaa käyttäjälle Simo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta