Eilisen asu ja tukka

Kuten aikaisemmin mainitsin, eilen oli kampaamopäivä. Pientä luxusta arkeen ja tiedättekö, enää ei sitten millään huvittaisi ruveta itse kotosalla sotkemaan. Tähän taitaa jäädä koukkuun ja ihan hyvä viimein tällä ikää löytää oma vakkarikampaaja. 😉 Tämän käynnin tarkoitus ei ollut tehdä mitään sen suurempaa muutosta, lähinnä korjailla tuota tyviosuutta. Jenni teki siihen siis kevyen vaalennuksen noin 5 cm:n matkalle, näinpä hius vaaleni siis tuosta ns. päälliosasta. Tarkoitus on pikkuhiljaa päästä eroon tummaakin tummemmasta tyvestä ja siirtyä ruskean suuntaan. Itse huomaan kyllä eron mutta näin kuvista ulkopuolisen silmin on ehkä vaikea huomata suurta eroavaisuutta. Tyvi muutti väriään kuitenkin juuri oikeaan suuntaan kuten oltiin kaavailtu. Latvaan laitettiin pesualtaalla hieman viileään taittavaa sävytettä mutta muuten siihen ei koskettu, ei liioin saksillakaan. Tämä oli siis tällainen kevyt kampaajakerta ja jälleen olin niin kovin tyytyväinen saamaani palveluun. Kiva löytää kampaaja joka osaa hommansa! 🙂 Mitäs tykkäätte tukasta? 

Kampaamolta lähtiessäni eksyin piipahtamaan Mangossa, siellä valmisteltiin jo alennusmyyntejä. Alkavatkohan muuten jo tänään? Löysin aivan ihanat housut, joissa yläosa on farkkukangasta ja lahkeet shortsimitasta alaspäin keinonahkaa. Näistä kuvista tulevat huonosti esille, joten pitää laittaa joku päivä oikeen kunnon asukuviin jalkaan. 🙂 Aivan mielettömät, en tiedä miten olenkin onnistunut nämä aikaisemmin missaamaan vaikka kohtuullisen usein tuossa lemppari kaupassani vierailen?! Ainut miinus on suhteellisen matala vyötärö, joka tuntuu aika oudolle jalassa tällä maxivyötäröiden aikakaudella. 🙂

Housut Mango 
Paita Mango
Kellokäsikoru Glitter *giveaway
Käsikoru Lindex
Kaulakoru Pieces

Hiukset teki:

Neo Hiushuone
Kansakoulukatu 5
00100 Helsinki
www.neohiushuone.fi

Neo Hiushuone puh. 09 693 2060

* Kampaamokäynti saatu alennuksella blogin kautta

Kommentit (14)
  1. Minustakin tämä lyhyempi malli sopii sulle paremmin:)

    1. Kiitos. 🙂 Onhan tämä freesimpi huomattavasti!

  2. Vautsi, tosi magee tukka! 🙂 Tää hieman lyhyempi malli sopii sulle loistavasti, ehkä jopa paremmin kuin se ihan pitkä tukka 🙂 Housut näyttää myös erittäin kivoilta! 🙂

    1. Kiitos, ja kiitos. 🙂 Niin, se entinen oli kuitenkin latvasta hamppu, tämä näyttää terveemmälle.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *