Työpukeutumista

Ajattelin kirjoittaa teille postausta työtyylini kulmakivistä. Olen siis vasta muutamien kuukausien aikana tutustunut ihan uuteen pukeutumismaailmaan, nimittäin bisnestyyliin. Olen hyvin pitkään ollut enemmänkin sellainen rento pukeutuja ja tykkään paljon boheemeista, sekä rockhenkisistä elementeistä. Tuo osa minua ei ole tietenkään kadonnut mihinkään mutta olen oppinut pitämään myös klassisemmasta ja naisellisemmasta tyylistä. Ihania jakkuja, korkokenkiä ja yksinkertaisia koruja. Less is more! 

Bisnestyyliäkin on tosin monenlaista, meillä se on kuitenkin sillä tavoin vapaampaa ettei nyt kokoajan tarvitse olla jakku päällä. Housuina voi käyttää myös mustia siistejä housuja, vaikka niitä vahapintaisiakin mutta ei nyt ehkä ihan perus farkkukangas farkkuja. Itse yhdistän useimmiten ihan jakun yksivärisen t- paidan, topin tai kauluspaidan kanssa. H&M:ltä ja Zaralta olen löytänyt hyviä kapeita suoria housuja. Sellaiset leuhulahkeiset eivät oikeastaan ole oma juttuni mutta näyttäväthän ne todella tyylikkäille jakun kera! Ihan joka päivä jakkupakko ei tosiaan vallitse, joten tykkään käyttää myös kauluspaitoja ihan sellaisenaan tai sitten sellaisia ohuita siistejä satiinisen tyylisiä paitoja. Moni ehkä tietääkin mitä meinaan? :) Kynähamettakin on tullut välillä pidettyä mutta enemmän olen kyllä housuihmisiä ja olo on rennompi housuissa.

Muutamilla hankinnoilla pääsee tosiaan aika pitkälle toimistotyylissä. Itse hommasin ihan alkuun mustan hieman hintavemman perus tyylikkään jakun. Siihen kaveriksi mustat siistit housut ja useassa värissä perusmallisia t-paitoja. Tässä kuukausien kuluessa jakkuja on tullut useampi lisää mutta periaatteessahan ihan yhdelläkin mustalla pärjää. Kellot ja minimaaliset korut sopivat mielestäni myös loistavasti hillittyyn businekseen. Jos sitten lähdetään soveltamaan tätä bisnestä vapaa- ajalle, tykkään yhdistellä jakkuja korkeapohjaisiin tennareihin ja printti- teepaitoihin. Sellainen tyyli itseäni viehättää vielä ehkä virallisempaa enemmän. :)

style

style1
Peplum / Jakku / Vastaavat housut / Vastaavat kengät / Laukku / Käsirengas / Kynsilakka 

Pidättekö te bisnestyylistä? Mistä teette niitä parhaita löytöjä työtyyliinne?

* Sisältää mainoslinkkejä
On my way

4 vastausta artikkeliin “Työpukeutumista”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta