Gaalailemassa

Olimme tosiaan Sakun kanssa eilen Dr. Hauschkan järjestämässä gaalassa Kampin Kilta- salissa. Ihastuin tähän kyseiseen tilaan ihan täysin ja aloinkin suunnittelemaan niitä muutaman vuoden päästä häämöttävät kolmekymppisiä. Olisi meinaan aivan täydellinen mesta sellaisille juhlille! Upeiden tilojen lisäksi itse tilaisuus oli myös onnistunut, hieman ohjelmaa ja erikoisempia ruokapaloja pitkin iltaa. Dr. Hauschka juhlisti siis uudistunutta pakkausilmettä, tuotteiden laatu on toki edelleenkin sitä ihan priimaa. Kyseinen kosmetiikkahan on luomua ja heidän valikoimistaan löytyy varmasti tuotteita ongelmallisimmallekin ihotyypille. Itselläni on kaapissa parasta aikaakin heidän Ruusuvoide, joka on todella oivallinen hoitovoide kasvoille näin talvella. Rasva on super hoitavaa ja sopii hyvin normaalille, kuivalle ja couperosaan taipuvalle iholle. Onko kyseinen merkki monelle teistä tuttu? Olisi mukava kuulla jos teillä on vinkata joistain suosikeista?

Kilta- salista suuntasimme sitten kaupunkiin ja muutamassa baarissa tuli kävästyä. Viralliset jatkobileet olisivat olleet Teatterissa mutta ne nyt jäivät väliin tällä kertaa. Kiitokset vielä järjestäjille kutsusta ja mukavasta illasta! 🙂

PS. Huomenna onkin tulossa arvontaa! 🙂

Kommentit (4)
  1. Omia luottotuotteitani Hauschkalta ovat: Spezial Kasvovesi, juurikin mainitsemasi ruusuvoide, aurinkopuuteri, kasvoöljy, Kiinteyttävä naamio ja tehohoito. 🙂

    1. Okei, kiva kuulla! 🙂 Heidän tuotteensa taitavat sopia aika monelle, suuri plussa kyllä.

  2. mitä huulipunaa sulla on näissä kuvissa? 🙂

    1. Lumenen yhtä punaa, pitää tsekata se sävy sulle! :))

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *