Aamu lähtee käyntiin

Täältä energinen huomen jokaiselle, tai no keskipäivähän jo on mutta tällaisia nämä ihanan vetelät lauantai- aamut ovat. ;) Meillä siis vasta tehtiin aamiaista ja nyt löhöillään, mies katsoo leffaa ja minä tapani mukaan touhua tässä blogin äärellä. Kuten jossain vaiheessa kirjoitinkin, olen jättänyt maitotuotteiden käytön ihan minimiin. Mitä nyt välillä laktoositonta rahkaa smoothieen ja maitoa kahviin. Muuten olen siirtynyt täysin soija- jogurtin käyttämiseen ja eritoten tähän maustamattomaan Alpron vaihtoehtoon. Itselläni tämä toimii todella hyvin, turhat turvotukset ja öklöt raskaat olot ovat poissa. 

Syön siis yleensä joka aamu maustamattoman soija- jogun esimerkiksi ananaksen, omenoiden, banaanin, kiwien jne. hedelmien kera. Yleisimmin se on arkisin se ananas, helppo ja nopea, viikonloppuisin on enemmän aikaa säätää. Tuohon soija- jogurttiin on todella helppo yhdistää erilaisia superfoodeja, koska koostumus on niin kevyt, että myös hieman erikoisemmat (ei niin maukkaat) superfoodit voi yhdistää sinne sekaan josta ne menevät huomaamattaan alas. 


Tänä aamuna aloitin päiväni siis tuolla kyseisellä jogurtilla, johon yhdistin kiwiä ja omenanpaloja. Ihan ensimmäisenä sekoitin jogurtin sekaan CocoVin Marjaisa- marjajauheseosta ja Mehiläisen siitepölyä teelusikalliset. Näissä molemmissa on todella paljon eri vitamiineja ja mineraaleja kropan hyvinvointiin, aikamoisia vitamiinipommeja sanoisinko. Kumpikaan ei maistu oikein millekään, joten nämä teelusikalliset menevät paremmin kuin hyvin juurikin jogurtin tai puuron seassa alas. Uusia tuotteita itselleni, joten pidempiaikaisia käyttökokemuksia on varmasti tulossa vielä! Käyttääkö moni teistä näitä molempia tai jompaa kumpaa?


Seuraavaksi lisäsin joukkoo CocoVin Pähkinä- ja marjamixiä. Rakastan kaikkia erilaisia pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä, marjoja unohtamatta. Ja kuten jossain vaiheessa täällä mainitsinkin, ovat ne Mulperit etenkin itselleni oikeaa herkkua! Kourallinen mommista pussukoista päivässä on sopiva annos vaikka täytyy myöntää, että välillä tuo pussi meinaa houkutella useampaankin kouralliseen. :D Otan muuten nykyään usein leffaankin mukaan pienen pähkinä/hedelmä- sekoituksen, huomattavasti parempi vaihtoehto karkeille! Loppujen lopuksi sitä karkkiakin kaipaa kokoajan vähemmän ja vähemmän, kun opettelee syömään sen tilalla jotain muuta makeaa. Vaikkin juuri luonnosta peräisin olevia puhtaampia herkkuja. Raakasuklaa on myös kokeilemisen arvoinen juttu! Pitäisikin jälleen itse tehdä sitä… 

Ja jogun rinnalle vielä Latte Macchiato Skinny light kahvikoneesta niin lauantai aamu on täydellinen! <3
Millaisella aamiaisella teidän lauantai on lähtenyt käyntiin? :)



* CoCovin tuotteet blogin kautta saatuja
On my way

10 vastausta artikkeliin “Aamu lähtee käyntiin”

  1. Haluaisin joskus myös ostaa noita superfoodeja, ne on vaan kovin kalliita :/ osaatko suositella jotain paikkaa mistä niitä saisi vähän edullisemmin? :)

    • Ovathan ne hieman kalliimpia mutta oikeasti niin ravintorikkaita, että maksavat itsensä takaisin! Itse olen ainakin ostanut itsekin kyseisiä tuotteita jonkun verran ja noiden kohdalla ei tosiaan viitsi edes miettiä sitä rahaa. Osta vaikka alkuun joku yksi pussi kuussa, ei tule ihan hirveä viikkohinta. Tee sijoitus itseesi. :) En kyllä tiedä mitään halppismestaa, enkä usko supereja olevankaan kovin halvalla hinnalla koska ovat niin kalliita raaka- aineita monessakin mielessä.

    • Miten nää maksaa itsensä takasin? Menkää ihmiset metsään ja kerätkää ne superfoodit sieltä ihan ite. Ei paljon maksa.

    • Hyvillä vaikutuksilla. :) Onhan metsässäkin toki hyviä juttuja kuten marjoja mutta Suomessa marjoja löytyy silloin syksyllä ja monikaan ei asu sellaisella paikkakunnalla jossa marjoja olisi mahiksia kyykkiä.

    • Hei, siis olo on ollut keveämpi ja vatsavaivat vähentyneet. Mun iho on kyllä muuttunut hieman kuivemmaksi mutta tähän saattaa olla syynä myös vaihdos minipillereihin.

  2. Mä oon käyttänyt tuota mehiläisen siitepölyä syksystä asti ja oon huomannut ihan huiman mun vastustuskyvyssä parempaan päin! Alotin syömään sitä, koska luin että se saattaa olla apu kevään ja kesän siitepölyallergioihin.
    http://newlife-jnn.blogspot.fi

    • Hei ihan mahtava kuulla! :) Mietittiin juurikin miehen kanssa uskaltaako hän tuota syödä kun on allergikko mutta ilmeisesti se on vaan hyväksi? Pitääkin sanoa asiasta. :) Innolla odottelen positiivisia vaikutuksia tännekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta