Uusi viikko ja sorbettivinkki

Jälleen on viikonloppu vietelty ja aivan liian nopeaahan se taas meni. Nyt on ollut kolmena peräkkäisenä viikonloppuna menoa, joten tuntuu ettei aikoihin ole saanut oikein kunnolla lepäillä. Tämä tulevakin viikko tulee olemaan super kiireinen eli ylimääräistä aikaa ei kauheasti tule taaskaan jäämään. Kohta on pakko vaan himmailla ja oikeasti haalia niitä vapaita iltoja ennenkuin kroppa alkaa reagoimaan. Täällä ilmoittautuu siis yksi ihan täysin kropallaan kiireeseen stressaava henkilö. :/ 

Olen jo pidempään miettinyt aloittavani lukuharrastusta uudelleen näin vuosien jälkeen. Mieheni alkoi lukemaan erästä elämäkertaa, joten päätin, että nyt on minunkin aika käydä kirjastosta haalimassa luettavaa ja rentoutua sillä tapaa vaikka puolisen tuntia ennen nukkumaan menoa. Kuulemma auttaa kummasti? Eniten kiinnostaa psykologinen kirjallisuus, itselläni on jonkun verran asioita joiden käsitteleminen kirjojen avulla voisi olla kuulemma aika terapeuttista. Kirjallisuuden avulla pystyy mitä ilmeisemmin ratkomaan lukkoja yllättävänkin hyvin ja oppimaan omista ja ympärillä olevien käyttäytymistavoista. Moni saattaa käydä ihan psykologilla halutessaan tämän kaltaisia ratkaisuja mutta itse uskon muiden suosituksesta myös oikean kirjallisuuden voivan ajaa saman asian.

Meillä on mieheni kanssa tapana ainakin kerran viikonlopun aikana syödä ulkosalla ja eilen käytiinkin Kaisaniemen metroasemalla sijaitsevassa Kiinalaisessa buffetissa, jossa on tarjolla myös sushia. Itse en ole erityisesti kiinalaisen safkan ystäviä mutta sushi on yksi lemppareistani. Toimi kyllä erinomaisesti ja oli ihan hyvät sushit buffetiksi. Buffetin jälkeen haettiin kaupasta jälkkäriksi sorbettia ja normi jädeä. Ollaan molemmat erityisesti sorbetin ystäviä ja siksi haluankin vinkata teille tästä Pappagallon vadelmasorbetista. Ihan mielettömän hyvää! 

Erinomainen herkku keventäjillekin, nimittäin kaloreita on vain 120 kcal/100 g. Makukaan ei ole sellainen makeutusaineilla ympätty äklömakea vaan oikeasti luonnollinen vadelma. Makeutukseen on käytetty siis ihan sokeria mutta selkeästi aika pienissä määrin. Makuja löytyi muitakin, olisikohan ollut sitruuna ja mango?! Oletteko te kokeilleet näitä sorbeja? Tai olisiko jollain kenties joku hyvä oma resepti sorbettien tekoon? 🙂

Nyt oli hieman sekava postaus mutta laitetaan maanantain piikkiin! 

Energistä viikon alkua! 🙂

Kommentit (13)
  1. Noi aurinkolasit näyttää niiin hyvälle sulla! onko ne mitkä raybanit? vai onko ne edes raybanit 😀

  2. Vau näytätpä hyvältä näissä kuvissa!! 🙂

    1. Voi kiitokset! :))

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *