Dolce Gustoa ja eilisen asu

Mulla on ollut ihan hurjan kiireinen viikko jo tähän mennessä ja kiire ei tule helpottamaan ennen lauantai- aamua. Silloin juon sen kahvikupposeni niin slow moodilla ettei tosikaan. Ja edes mies ei voi tulla härnäämään, että miksi olen niin hidas enkä tee mitään! Tällä viikolla on tapahtunut kaikkea jännää, musta ollaan tekemässä yhteen naistenlehteen juttua ja sen parissa onkin mennyt muutama ilta (vinkkaan täälläkin sitten lähemmin lisää :)) Lisäksi on ollut mielenkiintoisia blogitilaisuuksia ja iltaisin on kuitenkin vielä halunnut treenata, sekä bloggailla. Parisuhde ja ystävät ovat jääneet ihan retuperälle, siitä onkin jo hieman huono omatunto. Mun täytyy sanoa, että en pidä kyllä hirveän kiireisestä elämäntahdista. Olen enemmänkin sellainen chillailija ja tällainen kova aikataulutus saa stressihormonit vähän korkeammalle jo aika nopeaakin. Vaikkakin, kaikki todella kivoja juttuja, joten ei siinä mielessä valittamista. Harmi ettei vuorokaudessa ole enempää tunteja.

Eilen oltiin tosiaan pienellä bloggari porukalla Groteskin kellari- tilassa nautiskelemassa Dolce Guston erikoiskahveja. Meiltähän löytyy kotoa aamujamme sulostuttamasta Dolcen kahvikone, ihan ykkönen nopeutensa vuoksi. Kone toimii tosiaan patruunoilla ja siksi onkin oikea arkiaamujen pelastaja. Kahvien lisäksi Groteskin kokki loihti meille toinen toistaan herkullisempia leivoksia, kakkuja jne. Pienessä kahvi- ja herkkuähkyssä sitten lähdettiinkin kotiin. Eikä muuten tullut ihan heti illalla uni… 🙂

Ja alla vielä muutama kuva eilisen lookista. Kiharsin aamulla hiuksia hieman sauvakihartimella ja päälle puin uuden lemppari paitani, vaaleansinisen Ginan rennon kauluspaidan. On muuten aivan mielettömän ihanaa matskua! En vaan oikein osannut päättää pidänkö sitä housuissa vai valtoimenaan kuten kuvista voikin huomata. 😀 Iskeekö päivän tyyli teihin? 🙂

Housut Zara / Paita Gina Tricot / Kello Michael Kors / Kaulakoru nimesi.fi

Oikein ihanaa torstaita lukijat! 🙂
Kommentit (5)
  1. Täydellinen paita! juuri tuollaista oon metsästänyt, täytyykin kipitellä Ginaan ja toivoa että noita olisi siellä vielä 🙂 sopii sinulle ihan mielettömän hyvin!

  2. Ihana toi paita!

    1. Kiitos! Ihan mielettömän ihanaa matskua on ja tosi kiva päällä, suosittelen. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *