Sunnuntain fiiliksiä

Oikein ihanaa sunnuntaita! Täällä ollaan tuttuun tapaan vielä laiskanpuoleisina pedissä ja syödään myöhäistä brunssia. Kotibrunssit sängyssä ovat niitä parhaita! Eilen oltiin tosiaan illalla piipahtamassa ystävien tupareissa mutta itse join todella hillitysti ja tulinkin kotiin jo yhden aikaan. Olo on siis energinen ja suunnitteilla olisi kohta suunnata kaupunkiin, ehkä syömään ja illalla haluaisin pitkästä aikaa elokuviin. Mitähän hyviä leffoja siellä pyörii, suosituksia? 🙂


On ollut muuten koko eilisen ja tämän aamun todella hyvä fiilis kokonaisvaltaisesti, viitaten siis perjantain postaukseeni. Olen katsonut todella tarkkaan mitä syön, maitojuttuja en ole suuhuni laittanut kuin juuston muodossa ja muutenkin ruotinut todella tarkkaan, että ruoka on mahdollisimman puhdasta. Myös kaikki makeutusaineilla makeutetut jutut olen jättänyt ihan kokonaan. Tässä on nyt tosiaan kaksi päivää takana mutta olen päättänyt, että nyt aijon löytää itselleni sen hyvän olon ja fiiliksen. Tunnustelen ja etsin itselleni niitä sopivia ruokia, olen valmis luopumaan kaikesta mikä tuo sen hirveän olon. Esimerkiksi soijajogurttiinkaan en ole uskaltanut nyt koskea, koska epäilen, että sekään ei välttämättä ihan parasta ole vatsalleni. Rakastan jogurtteja ja sekoittaa niihin kaikkea, ananasta jne. mutta epäilen kuitenkin, että noista sörsseleistä ainakin pitää luopua. Tilalle voisin kokeilla puuroja- ja niitä suosittuja tuorepuuroja ehkä!?

No sitten vielä eiliseen ja muutama asukuva päivältä. Kuvista voi nähdä muuten tuota uutta tukkaakin mikä minulle loihdittiin Cutrinin studiolla Espoossa torstaina. Tilaisuudessa meitä oli muutama bloggari ja saatiin tosiaan valita mitä tukallemme tehdään (*yhteistyö). Oma liukuvärini oli alkanut jälleen muistuttamaan aika kuollutta sävyä ja kaipasin siihen freesausta. Tällä kertaa hieman tummempaa sävyä siis ja tykkään tästä todella paljon! Latvastakin pätkästiin hitusen pois ja hius on taas eloisamman näköinen. Mitä tykkäätte? Menikö liian tummaksi mielestänne? 

Kengät Nike / Housut Zara / Farkkupaita Vero Moda / Takki Mango / Pipo H&M

Nyt vähän kotia kuntoon ja sitten ulkoilmaan. 
Ihanaa sunnuntaita sinne, lepäilkäähän! 🙂
Kommentit (8)
  1. Tukka on nyt todella bueno! <3

    1. Kiitos paljon! 🙂

  2. ihanan pirteä ja keväinen asu!! tuorepuuro on tosi hyvää, tosin pidemmän päälle voi herkimmillä mennä maha sekaisin, koska puuroa ei keitetä (ja on siis raakaa)… meillä kotona on hylätty kaikenmaailman sokerimurot ja -myslit ihan totaalisesti, ihan perus kaurapuuro on edullisinta ja pitää kuitenkin nälkää parhaiten. sitä saa muunneltua hyvin keitoilla, marjoilla, hedelmillä tai vaikka raejuustolla eli eipä siihen oo vielä kyllästymäänkään päässy! ite herkuttelen kyllä myöhäsempinä kouluaamuina tuorepuurolla, kun sitä joskus harvoin vaivautuu illalla jääkaappiin tekemään 🙂 tuorepuurosta vielä, oon törmänny tämmöseen postaukseen ja käyttäny monesti apuna. toimii! http://thegoodmorning.indiedays.com/2013/05/20/tuorepuuron-abc/

    1. Tänään itseasiassa juuri vedin tuorepuuron, raakaaineet eivät vaan olleet parhaimpia kun päätös tuli eilen extempore ja kaikkea ei kaapista löytynyt. 🙂 Oli kyllä ihan virkistävää, kiitos siis vinkistä! :)) Ja joo, pitää tsekata. Kyseisessä blogissa kun on niin paljon hyviä reseptejä. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *