Lumihiutaleita kynsissä

Mulla on ollut jo jonkun aikaa tapana lakata kynnet kahdella lakalla. Yksiväriset kynnet ovat toki siistit ja nätit mutta vaihtelu virkistää kummasti myös tällä saraa. Lisäksi kahdella lakalla lakatessa kynnen pintaan tulee ikäänkuin vahvempi kerros ja lakka pysyy ainakin itselläni huomattavasti pidempään. Itse käytän Lumenelta jo ennen joulua testaukseen saamaani Diamond- lakkaa jossa on nättejä ”lumihiutale hippuja” kirkkaan lakan seassa. Lakka on todella hyvin kiinnittyvää, nopeasti kuivuvaa ja oikein sellaista ”vahvaa”. Todella hyvä viimeistelylakka jolla saa kynsilakan pysymään kynnessä pidempään. 

Omat kyntenihän ovat jokseenkin edelleen liiskoittuvat, joten siksikin pari lakkaa toimii kymmenen kertaa paremmin jos haluaa pysyvän lakkaustuloksen. Tosin pakko mainita, että kynteni ovat nyt hieman vahvistuneet ja niihin on oikeasti saatu edes vähän pituutta. Vaikken itse kyllä pitkistä kynsistä välitäkään niin kyllä sellainen pieni pituus nysäkynnet voittaa. Edelleenkin ihmettelen sitä, että tukka kasvaa kuin mikäkin ja kynnet taas ovat mitä ovat vaikka näiden kahden asian pitäisi olla liitoksissa toisiinsa. Outoa.

Eniten tykkään käyttää tuota hippulakkaa vaaleanpunaisen- ja mustan kynsilakan parina. Nyt käytössä on Gina Tricotilta testaukseen saatu hempeä Ice Pink- kesälakka ja mustana toimii Essien sävy liquorice.  

Löytyykö muita kahdella lakalla lakkailuun hurahtaneita? :)
On my way

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta