Testissä leivinhiivaton ruisleipä

Voisin oikeastaan sanoa, että olen tällä hetkellä jonkunlaisella ”tutkimusmatkalla” ruokien maailmassa. Etsiskelen sitä itselleni sopivaa tapaa syödä ja koitan löytää ruoka- aineet joista omat vatsaongelmani ovat lähtöisin. Mikä parasta, olen alkanut oikeasti huomaamaan eroa voinnissa pienilläkin muutoksilla! Minulle suositeltiin hiivatonta- ja gluteenitonta leipää testimielessä. Otinkin neuvosta vaarin ja lähdin liikkeelle tuolla hieman lievemmällä vaihtoehdolla, eli hiivattomalla leivällä. En haluaisi luopua ruisleivästä ihan täysin ja gluteeniton leipä kokemuksieni mukaan maistuu aika puisevalle. Lisäksi hinta hipoo pilviä… Viime syksynä tein useampaankin otteeseen vehnättömiä siemensämpylöitä (ohje täällä) ja ajattelinkin, että niitä voisi taas välillä väsätä. Rakastan kuitenkin kunnon ruisleipääkin, joten pelkät sämpylät eivät kyllä houkuta ihan päivittäin… Onneksi vaihtoehtoja löytyy!

Miksi tuo hiivaton on sitten parempi vaihtoehto vatsaongelmaiselle kuin hiivallinen normaali leipä? Monet tutkijat arvelevat, että suoliston hiivan liikakasvu on yhteydessä erilaisiin allergioihin, migreeniin, ärtyneeseen paksusuoleen, astmaan, depressioon, sokerin himoon, väsymykseen jne. lista on aika pitkä. Itse vatsaongelmaisena otan kyllä tosissaan tämänkin oljenkorren. Olen kuullut myös jonkun verran kehuja siitä kuinka olo paranee, kun jättää hiivaa sisältävät ruoka- aineet veks. Jos ei kokonaan pysty niitä pois jättämään niin jo vähentäminenkin vaikuttaa varmasti oloon.

Itse löysin kaupan hyllyltä ikäänkuin vahingossa todella hyvän ruisleivän mikä ei sisällä lainkaan leivinhiivaa. Kyseessä on Uotilan Maalaislimppu mikä on leivottu 100 % ruisjauhoista, vedestä ja suolasta. Maku on todella rukiinen ja itse en ainakaan huomaa mitään eroa tässä muihin ruisleipiin verrattaen. Kyseessä on siis hyvin ”puhdas” ruisleipä mikä on hyvä vaihtoehto myös vähähiilarisella ruokavaliolla oleville. Tarkemmat tuotetiedot löytyvät täältä. Olen huomannut, että tämä on ainakin itselleni sellainen leipä mikä ei aiheuta vatsan turvotusta ja sopiikin siksi erinomaisesti, myöskään sellaista närästysoloa ei tästä ole itselleni tullut. Monista aikaisemmin syömistäni leivistä olo on saattanut olla kahden leivän syönnin jälkeen ihan karsea, sellainen kunnon ähky ja olo ettei leipä ole mennyt kunnolla alas. 

Suosiiko teistä moni leivinhiivattomia ruisleipiä? Onko jotain tiettyä merkkiä josta haluaisitte vinkata? Vaihtelu virkistää, joten voisi olla mukava tietää ainakin muutama hiivaton ruissivaihtoehto. :) 

Oikein mukavaa uuden viikon alkua! :)

On my way

17 vastausta artikkeliin “Testissä leivinhiivaton ruisleipä”

  1. Hei, itselläni ei ole todettu keliakiaa mutta samanlaisia oireita on ja iho pysyy kauniimpana ilman gluteenia. Niin aattelin itse tässä joku päivä leipoa gluteenitonta leipää, tulee kuulemma tosi hyvää kun itse tekee ja laittaa paljon esim. siemeniä tai pähkinöitä! Voin tulla sit sullekin tänne kertomaan onnistuiko jos vaikka säkin innostut kokeilemaan ;-)

    • Kuulostaa mielenkiintoiselle! :) Olisikin siis kiva kuulla resepti ja miten onnistui. :)

  2. En ookkaan tiennyt että Uotilalta löytyy myös hiivatonta ruisleioää, kiitos vinkistä! :)
    Itse oon usein ostanut Perheleipurien ruisleipää (http://www.perheleipurit.fi/Tuotteet?groupid=3&id=292) ja myös kaupan luomuhyllyltä löytyy muistaakseni samankaltainen ruisreikäleipä, jossa ei ole hiivaa, nimeä en nyt juuri muista :)
    Kivaa viikon alkua sulle!

  3. Nyt taitaa sulla Jutta mennä jälleen kerran puurot ja vellit sekaisin.

    1) Gluteenitonta ruisleipää ei voi olla olemassa, sillä gluteeni on rukiissa (ja vehnässä ja ohrassa) esiintyvä proteiini. Gluteeniton ruisleipä on sama kuin yrittäisit etsiä lihatonta jauhelihaa = ei mahdollista.

    2) 100 % ruisleipää löytyy kaupoista paljonkin. Toki tuossa Uotilan limpussa on huomattavasti vähemmän hiilareita kuin monessa muussa vastaavassa tuotteessa. Ei se silti siitä hiilaritonta tee ja näin ollen mun on vaikea kuvitella, miksi se nyt sopisi niin paljon paremmin vhh-dieettiin kuin mikään muukaan leipä.

    3) Mun on hirveän vaikea uskoa, että missään tutkimuksessa oltaisi voitu todistaa hiivan ja depression yhteyttä. Jos näin olet jostain lukenut, kyseessä lienee ennemminkin ”hutkimus”. Ihan kaikkea mitä netistä lukee, ei kannata uskoa.

    4) Viimeiseksi suosittelen sua tutustumaan tähän juttuun: http://www.menaiset.fi/artikkeli/sport/ravinto/superruoka_oli_vieda_terveyteni

    • On taitanut itselläs mennä puurot ja vellit sekaisin. En nimittäin missään tekstissäni puhu gluteenittomasta ruisleivästä?? Puhun ihan gluteenittomasta ja leivinhiivattomasta. Mielestäni myös kaksi eri asiaa. Mua siis kehotettiin kokeilemaan joko gluteenittomaan leipään siirtymistä tai kokeilua jos hiivaton leipä auttaisi eikä tarvisi siirtyä gluteenittomiin. :)

      Kuka väitti, että leipä on hiilaritonta?! Vh- dieetti ei ole sama kuin karppaaminen jos tiedät. Vh:ssa kyllä voidaan käyttää hieman jopa leipää. Eli sopii hyvin tuota ruokavaliota noudattaville kuten sanoin.

      Ja loppuun vielä, ihan kaikkea ei tosiaan kannata uskoa mitä netistä lukee. :)

  4. ”Minulle suositeltiin hiivatonta- ja gluteenitonta ruisleipää testimielessä” Ensimmäinen kappale kolmas rivi.

    Jutta hyvä, vhh-ruokavalio on sama asia kuin karppaus. Karppaus tulee englannin kielen sanoista low carb, vähät/matalat hiilihydraatit. Sen sijaan oma karppauksen ja vhh-ruokavalion alalajinsa on ns. alakarppaus, joka tarkoittaa hiilarien vetämistä aivan minimiin. Tällöin ruokavalioon ei siis ainakaan leipä sovi, mutta edelleen tyypilliseen vhh- tai karppausruokavalioon kuuluu käsittääkseni aika pitkälti leivän välttely, sillä leivässä on aina suhteellisesti hyvin paljon hiilihydraatteja, Uotilan limpussakin muistaakseni 29 g / 100 g. Se on aika paljon se, vaikkakin tuossa Uotilan limpussa todella on vähemmän hiilaria kuin muissa leivissä. Silti se ei tee kyseisestä tuotteesta vähähiilihydraattista. Se tekee siitä ainoistaan suhteellisesti vähähiilihydraattista LEIPÄÄ, ei tuotetta yleensä.

    • Näemmä tuohon on nyt jostain eksynyt tuo ruis- etuliite vaikka ei ollut tarkoitus. Eli tarkoitin, että mua suositeltiin kokeilemaan niin hiivatonta kuin gluteenitontakin leipää josko vatsa paranisi niillä valinnoilla.

      En ota kantaa enempää tuon leivän suopivuuteen karppaajille, jokainen päätelköön itse. Leivän kotisivuilla kuitenkin lukee, että ”Uotilan leipä tukee karppaajan ruokavaliota ja on vähäkalorinen mausta tinkimättä.” Eli ehkä heidät kannataa haastaan oikeuteen tuosta ”väärennöksestä” jos näin nyt ei olekaan. :)

  5. Hei Anonyymi siellä ^ Lopeta toi haastaminen, käytä energiasi johonkin positiivisempaan! Murrr*

    • Ja tässä on taas nähtävissä sitä vapaaehtoista tyhmistymistä, jonka yhteydessä kaikki kriittiset äänet leimataan asennevammaisiksi. :) Ihan kaikella kunnioituksella, oikeasti.

  6. Niinhän Max Factorkin väittää ripsivärillään ripsien tuuhenevan ainakin 2000 % (vai mites se meni ;) ) ja erilaisia ryppyvoiteita mainostetaan ties minkälaisin mainoslausein. Mainosmiehet saavat mustastakin valkoista, meidän kuluttajien tehtävä on puolestaan olla kriittisiä. Vaikka Uotilan limpussa on vähemmän hiilareita kuin leivässä tavanomaisesti, se ei silti tee leivästä karppaajan ruokaa – ainakaan niissä puitteissa miten itse karppauksen käsitän. On kiva, että esittelet blogissasi erilaisia tuotteita, mutta bullshitiä ei kannata suoltaa.

    Emme voi haastaa Uotilan leipää oikeuteen – ja miksi ihmeessä haluaisimmekaan, sillä hehän valmistavat loistavaa leipää! – koska nuo väitteet (”sopii karppaajille” ja ”on vähäkalorinen”) ovat täysin sallittuja merkintöjä elintarvikepakkauksissa. Kyseessä ei siis ole mikään ”väärennös”, vaikka niin väität. Ainoa asia, jota peräänkuulutan, on KRIITTISYYS. Sinä bloggaajana olet mielenkiintoisella tavalla firmojen ja kuluttajan välissä ja pystyt taatusti vaikuttamaan siihen, mitä blogisi lukijat tietyistä tuotteista ajattelevat. Siksi mielestäni sinun vastuullasi olisi ottaa faktoista selvää eikä purematta niellä kaikkea mitä missäkin ja milloinkin väitetään.

    Peace.

    • En tarkoittanutkaan, että karppaajien ruokaa mutta sopii varmasti hyvin niille jotka vähentävät hiilareita mutta eivät kuitenkaan varsinaisesti karppaa. Sitä siis meinasin mutta kuten haluat nyt asian ymmärtää. Mulle ihan sama. Itselleni leipä sopii hyvin ja tykkään siitä. Siksi kirjoitin myös postausta.

  7. Olet oikeassa että gluteeniton leipä ei ole mitään kovin maukasta. Kokeileppa kuitenkin leipoa leipäsi itse. Ohjeet ovat helppoja ja hyvin sovellettavissa. http://karppaus.info/resepti/resepti.php?id=2277 Tässä yksi esimerkki todella hyvästä viljattomasta leivästä! Olen kuitenkin muokannut ohjetta niin etten laita sinne lainkaan ruisleseitä, makeutusainetta tai mämmimallasta.

  8. Tuolta sivuilta löydät paljon hyviä viljattomia ohjeita niin ei tarvitse kärvistellä kaupan gluteenittomila tuotteilla. YÖK!

  9. Et selkeästi halua edes ajatela olevasi keliaakikko/vilja-allerginen. Voin kertoa, että viljattomalla ruokavaliolla on paljon paljon helpompaa olla kuin maidottomalla. (kyllä, olen joutunut kokeilemaan molemmat.) Ennen en ravintolassa tullut ymmärretyksi kun pyysin maidotonta. Aina toitotettiin että JUU löytyy meillä laktoositonta. Noh tarvitsen TÄYSIN maidottoman. Kaupan tuotteisiin tungetaan kaikkiin maitoproteiinia tai maitojauhetta tai jotain maidon pieniä ainesosia. Kun jätin viljat pois, kokeilin maitotuotteita ja huomasin etten saanut niistä enää kolmen päivän vatsakipuja. Ravintoloissa ollaan nykyään hyvin tietoisia G merkinnästä listassa ja niitä löytyykin paljon enemmän kuin maidottomia vaihtoehtoja. Ei se ole niin vaikeaa olla viljaton, usko pois!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta