Hyvän blogin ABC

Ajattelin kirjoitella postausta aiheesta millainen on minun mielestäni hyvä blogi. Itselläni on tietty ajatus siitä millainen haluaisin oman blogini olevan ja pyrinkin siihen joka päivä. Tokikin kiire ja aikatauluhaasteet välillä pistävät vastaan ja postauksiin ei ehdi aina panostaa samalla tavoin. Tärkeää on kuitenkin pyrkiä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen vaikkei se aina toteutuisikaan. Jokaisella on omat mieltymykset blogien suhteen ja niistä on tavallaan turha kiistellä. Toiselle on tärkeää visuaalisuus, toinen tykkää pitkistä pohdinnallisista teksteistä, toinen taas tykkää lukea pelkkää ”hömppää”. Listasin alle minun mielestäni blogin tärkeitä ominaisuuksia, joista HUOM voin itsekin ottaa oppia. Eli en nyt todellakaan tarkoita, että omassa blogissani nämä kaikki kävisivät toteen. :)

1. Laadukkaat asukuvat
Tykkään hirveästi blogeista, joissa on laadukkaita asukuvia. Tokikin tämä laadukkuus on jokaisen katsojan silmässä mutta tarkoitan lähinnä selkeitä ja hyvässä valossa räpsittyjä otoksia. Näin keväällä- ja kesällä noiden toteutus on huomattavasti helpompaa. Itse ainakin antaisin aloitteleville bloggaajille vinkkinä, että panostakaa tähän puoleen! Vielä jos tyylissä on jotain inspiroivaa on asut aika hyvä keino saada blogia esille. Mielestäni asuja olisi kiva olla blogissa useampanakin päivänä viikossa.

2. Monipuolisuus
Itse en pidä erityisemmin rajatuista blogeista. Toki on hyvä, että on ns. ruokablogeja ja pelkkiä treeniblogejakin, jokaiselle jotakin. Itse tykkään kuitenkin vaihtelevuudesta ja minusta onkin kivoin lukea lifestyleä. Ripaus kauneutta, muotia, tyylejä, asuja, treeniä, ruokainspistä jne. Parhaat blogit ovat monipuolisia ja niissä kirjoitetaan vaihtelevast eri aihe- alueista. 


3. Anna itsestäsi
Blogi on mielestäni tylsä ilman persoonaa. Toki ymmärrän, että osa haluaa suojella yksityisyyttään ja sitä haluan itsekin tietyissä määrin tehdä. Mielestäni kuitenkin parasta on jos bloggaaja kirjoittaa välillä syvällisesti, avautuu vaikka elämänsä ongelmakohdista tai tunnustaa heikkouksiaan. Se on inhimillisyyttä. Kuka jaksaa lukea ainaisia ostoksia ja katsella kuvia täydellisistä aamiaispöydistä? – En ainakaan minä.

4. Huomioi lukijat
Mielestäni asiallisiin kommentteihin vastaaminen on ehdottoman tärkeää! Itse saan paljon iloa ja hyvää mieltä lukijoiden kommenteista, joten mielestäni on tylyä olla vastaamatta niihin. Tokikin välillä saattaa joku unohtua mutta pääsääntöisesti kommentteihin vastaaminen on yksi bloggaamisen tärkeimmistä jutuista. Lisäksi lukijoiden toiveiden huomioiminen on ehdottoman tärkeää. Jos kysyy toivepostauksia on ne syytä toteuttaa! (Tämä erityisesti myös minulle!!)


5. Säännöllisyys
Harva jaksaa käydä blogissa jota ei ole päivitetty viikkokausiin. Monikaan ei jaksa postailla päivittäin ja ymmärrän sen mutta silti hyvin moni jaksaa. Siksi mielestäni kannattaa ehdottomasti satsata postaustahtiin jos haluaa blogilleen lukijoita. Itse ainakin tykkään palata blogeihin joiden tiedän päivittyvän joka päivä, näin se vaan on. 

6. Mielenkiinto
Se mikä tekee blogista mielenkiintoisen voi olla hyvinkin moni seikka. Toisille se on joku toinen juttu ja toisille toinen. Mielestäni mielenkiintoa voi pitää yllä esimerkiksi sillä monipuolisuudella, etteivät postaukset vaan toistaa itseään. On mahtavaa jos bloggaaja pystyy välillä vaikka yllättämäänkin lukijat ja sieltä tulee jotain ennalta arvaamatonta. :) 


7. Paljon kuvia
Visuaalisuus on mielestäni blogeissa kaiken A ja O. Tekstiä ei välttämättä edes jokaisessa postauksessa tarvita mutta kuvia on syytä olla. Ja mieluiten hyvälaatuisia sellaisia! ;) Itse olen hurahtanut valokuvaamiseen, joten siksi katson aika eri tavoin valokuvia kuin vaikka vuosi sitten. 

8. Laadukas kamera
Tämä on yksi seikka johon kannattaa panostaa jo blogin alkutaipaleella. Pari vuotta sitten blogit olivat täynnä aika hirveän laatuisia kuvia mutta tänä päivänä taso nousee kokoajan. Kaikille tietysti kuvanlaadulla ei ole väliä mutta aika monelle sillä kuitenkin on. Onhan se visuaalisesti mukavempaa katsella laadukkaita kuvia kuin jollain pokkarilla napsittuja. :) Suosittelenkin panostamaan kameraan ja linsseihin mahdollisuuksiensa mukaan. Järkkäri on ainakin ehdoton bloggaamisessa.

9. Ei liikaa Nelly- kollaaseja
Blogimainonta on sellainen juttu mikä nostaa monella karvat pystyyn. Toiset eivät pysty sietämään, toiset taas saavat inspistä toisen suosituksista ja vaikkakin juuri niistä kollaaseista. Blogin sisällössä pitää kuitenkin olla muutakin kuin pelkät kollaasit. Itseäni mainonta ei häiritse paitsi jos blogi on pelkkiä alekoodeja ja tarjouksia kerta toisensa jälkeen. Mielestäni on kuitenkin mukava lukea esimerkiksi jotain vinkkejä aleista ja tuotetestauksista, jolloin itselleni on kyllä ihan sama onko tuotteet mistä peräisin. Pointsi oli kuitenkin se, että postaa muutakin kuin pelkkiä mainoksia. :)

10. Kriittisen palautteen fiksu vastaanottaminen
Blogeihin tulee myös aika paljon anonyymi- kommentteja, jotka eivät aina ole niin mukavia tai mieltä ylentäviä. Itse olen ainakin saanut bloggaajana todella paljon ns. paskaa niskaan ja välillä olen kiehunut ärtymyksestä niihin vastatessani. Paras neuvo on kuitenkin se, että pitää neutraalin linjan. Ärsyttäjä ei jaksa ärsyttää jos niihin vastataan rauhallisella asenteella. Tämä on itselleni monesti vaikeaa temperamenttisen luonteeni vuoksi ja monesti olenkin pamauttanut jonkun ärsyttävän kommentin vastaiskuksi. Tämä ei kuitenkaan kannata. :) Loukkaavat kommentit ovat toki asia erikseen ja mitään henkilökohtaista roskaa ei tarvitse mielestäni edes julkaista. Myös perheeseen ja läheisiin kohdistuva ilkeily on maailman ikävintä ja kannattaakin suosiolla jättää ihan omaan arvoonsa. Kommenttien valvonta on syytä pitää päällä jos haluaa yhtään rajoittaa kommenttien laatua. 

Mitkä ominaisuudet teidän mielestänne tekevät blogista hyvän? 
Osuiko yksiin omien ajatuksieni kanssa? :)
On my way

11 vastausta artikkeliin “Hyvän blogin ABC”

  1. miten niin järkkäri on ehdoton bloggaamisessa?! tarjolla on tällä hetkellä kyllä todella hyviä ja laadukkaita pokkareita!

    • Mutta yltävätkö pokkarit tänä päivänä jo laadultaan järkkäreihin? Siistiä jos näin on mutta epäilisin kuitenkin, että vaikka niissä on kehitystä tapahtunut niin ei ne järkkäritasolla ole? :O Voi tosin olla, että olen väärässä.

  2. Kaunis kuvasarja tosiaan:)
    Itse tykkään sellaisista blogeista, joissa jotenkin samaistun bloggaajaan.. sama maku vaatteissa, hiuksissa yms. Samantyyliset ajatukset. Tai blogi on visuaalisesti makuuni.
    Tai bloggaaja vaikuttaa symppis tyypiltä :)
    Tämä sun blogi on ihana-tosi monipuolinen!

    • Totta! Yleensä sitä tykästyykin henkilöihin joihin on helppo samaistua tai joista voi heijastaa itseään. :) Ihana kuulla, että tykkäät! Tykkään myös kurkkailla sunkin blogia. :)

  3. Tosi hyvä postaus, täyttä asiaa! Itse en ole lukenut blogiasi kovin pitkään vielä, löysin tämän vain sattumalta. Aluksi vain selasin, nyt käyn lukemassa joka päivä. Hassua, kun en tiedä tarkalleen miksi tykkään blogiasi lukea tai ylipäätään blogiasi seurata. En saa kuitenkaan täältä mitään sen suurempaa inspiraatiota mihinkään tai vinkkejä esimerkiksi pukeutumiseen (itselläni eri tyyli),silti tänne on kiva tulla uudestaan! Uskon sen johtuvan juurikin laadukkaiden kuviesi, lukijoiden kommentteihin vastaamisen, suhteellisen vähäisen mainostamisen,säännöllisen postaustahtisi, monipuolisuuden ja mukavan kirjoitustyylisi ansiosta miksi viihdyn täällä niin hyvin! Blogisi on hyvän mielen paikka, jonne on kiva palata ja lähteä hyvin mielin pois :) Jatka siis samaan malliin!

    • Kiva kuulla, että postauksesta tarttui jotakin. :) Ja vielä ihanempaa oli lukea koko loppu kommenttisi. Voi miten piristitkään mieltä! =) Toivottavasti luet jatkossakin. :))

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta