Treenikuulumisia

Treenit olivat vielä lähestulkoon pari kuukautta sitten upealla mallilla ja tuntui, että kehitystä oli tapahtunut niin kropan ulkomuodossa, kuin ihan kunnossakin. Sitten sain sen hitsin sitkeän viiden viikon flunssan ja tässä sitä ollaan. Oikeasti fiilis, että on aika lähtöpisteessä vaikka ei kai se niin kuitenkaan ole. Olen käynyt tällä siis viime viikolla salilla kolme ja juoksemassa parisen kertaa. Vielä loppuviikosta tuntui, että juostessa hengästyy todella nopeaa ja keuhkoissa ikäänkuin pyörii limaa. Pidinkin lauantain breikkiä ja annoin kropan lepäillä, tänään kävin taas kokeilemassa salin puolella ja nyt kyllä tuntui hyvälle ja treeni kulki! Mä todella toivon, että tämä lähtisi tästä rullaamaan… Koitan kuitenkin edelleen ottaa kevyemmin ja vaikka vältellä nyt aerobista rasitusta. Sydänlihaksentulehdus ei olisi kovin kiva juttu, sehän saattaa tulla hyvinkin piilevästi liian aikaisin aloitetusta rasituksesta.

Tänään juuri mietin, että kuukausi aikaa kesään. Nojoo, oma tavoitteeni on olla aina rantakuosissa mutta kuitenkin vähän haluaisin kiristellä kesää kohden. Mietinkin, että jos nyt treenit lähtevät rullaamaan voisin ottaa kuukauden speciaalimman treenirupeaman. Eli tehokasta treenausta, kovilla painoilla ja ruokavalio kohdilleen. Olen itseasiassa toukokuun alussa suuntaamassa Ravintoterapeutille ruokaongelmieni kanssa ja toivon mukaan saan apua. Olen niin väsynyt itse taistelemaan ja niin toivon, että se balanssi tuollekin alueelle löytyy. Siihen saakka koitan kuunnella kroppaa mahdollisimman tarkasti ja syön niitä juttuja joista tiedän ettei tule oireita. Kerron sitten täällä blogissakin lisää, kun sen aika tulee. :) Nyt kuitenkin lisään ruokailuja, pienennän ruokailuvälejä ja SUUNNITTELEN ruokailuni. Viime aikoina yksi suurimmista ongelmistani on ehkä ollut se suunnittelemattomuus ja pelko juuri pahoinvoinnista sun muusta. Olen oikeasti syönyt karkkia ruoan sijaan, koska siitä ei tule oireita. Todella fiksua mutta olen vaan ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut välittää. 

Salitreenissä ajattelin tehostaa nyt jalka- ja pyllytreeniä, ne ovat mulla sellaiset kohdat kropassa joita saisi kyllä hieman fiksata. Käsiin ja olkapäihin olen tällä hetkellä ihan tyytyväinen, niissä on mukavasti lihasta mutta ei kuitenkaan liikaa. Ajattelin kokeilla uutta salijakoa seuraavalla tavalla: 

Päivä 1. Jalat ja pylly
Päivä 2. Käsivarret ja selkä
Päivä 3. Olkapäät ja vatsalihakset

Mulla on kyllä tapana tehdä jokaisen treenin päätteeksi hieman vatsoja mutta pitkään olen miettinyt, että ehkä ne pitäisi sisällyttää ihan kunnon treeniin?! Lopussa on aina niin väsynyt, että luistan tosi usein juuri vatsojen kohdalla ja ne tulee tehtyä puoliteholla. Onko tuttua? Onko teillä vatsoille oma treenipäivä vai miten ne jaottelette?
Lisäksi 2-3 aerobista/vko tai vaihtoehtoisesti yksi aerobinen pois  ja yksi salitreeni lisää.
 Mulla nämä menee niin fiiliksen ja viikon mukaan, toisinaan juoksu on mulle terapiaa ja toisinaan se salilla hikoileminen. 
Juoksemista rakastan.
Se on vaan jo pienestä pitäen ollut mulle yksi tapa purkaa stressiä ja oikeasti nautiskella. Joku voi ihmetellä miksi ihmeessä juoksen, haluanko laihduttaa tai kuluttaa vaan kaloreita? Kyse ei siis ole laihdutuksesta vaan hyvästä olosta ja kunnosta. Haluan, että mulla on kivan kropan lisäksi rautainen kunto, yeah! En halua hengästyä kuoliaaksi juostessani siihen bussiin tai ylipäänsä omata surkeaa kestävyyskuntoa. Lisäksi se paras tapa tuulettaa ajatuksia on kunnon juoksulenkki. En esimerkiksi koskaan hukuta huoliani alkoholiin vaan suuntaan aina treenaamaan jos mieli masentaa. Niin parasta! Suosittelen jokaiselle juoksuharrastusta salin oheen, niin helppo hobby ja vielä ilmainenkin. ;)

Sellaisia kuulumisia treenien saralla! 
Päivittelen tilannetta jatkossa viikottain, jotta pysytte myös kärryillä missä mennään. :)

Millaisilla treenifiiliksillä siellä mennään kesää kohden? 
On my way

24 vastausta artikkeliin “Treenikuulumisia”

  1. Jaa että sinäkin vielä kiristelet tuosta kunnosta… huoh… tää blogien ulkonäkökeskeinen treeni-into on välillä vähän masentavaa…

    • Tarkoitin sillä siis kiinteyttämistä en laihdutusta. Lihastreeniä ja ruokaa. ;)

  2. Täällä vähän samanlaiset ”kesänlähestymis” suunnitelmat heh:) yritän pitää syömiset fiksuina ja käydä lenkillä n. 3 kertaa viikossa ja kerran salilla, jossa sitten treenaan koko kropan läpi. Viikonloppuna kyllä annan itseni herkutella yhden päivän mutta ei koko viikonlopun kestävää herkkupäivää:D nyt tosin vähän lipsui tässä pääsiäisen aikana.. mutta ei se niin vakavaa välillä ole, tällä viikolla taas ruotuun;)

    • Mä aina ihmettelen teitä jotka jaksatte treenata koko kropan läpi yhdellä kertaa!? Siel salilhan joutuu oleen monta tuntia ja koko kroppa muussina samaan aikaan. :O Joo, välillä voi kyllä lepsua. Samaa mieltä! ;) Tsemiä reeneihin!

  3. Oot hoikan ja siron näköinen:) itse olen samantyyppinen, mun on vaikea saada lihasta etenkin yläkroppaan

    • Munkin oli kunnes aloin tekeen yläkroppaa kunnon painoilla. Kyllä ne lihakset sieltä esiin pullahtaa! ;)

  4. Sä oot niin timmissä kunnossa, Jutta :) En näe sussa mitään kiristeltävää. Mutta toisaalta, se on fakta, että jokainen elää omassa kropassaan ja näkee asioita mitä muut ei näe tai välttämättä tajua. Mun silmiin sä olet kuitenkin niin pikkuinen ja siro :) Täällä kanssa aloitettu pitkät lenkit, nyt kun ilmat on olleet niin upeita.

    MS / Beauty Highlights

    • Kiitos! :) Itse tosiaan näkee hieman eri tavoin ja katsoo ehkä kriittisemmin. Olen kyllä ihan perustyytyväinen mutta silti tuntuu, että aina on jotain ”fiksattavaa” :D Tsemppiä treeneihin! :))

  5. Yhdessä blogissa (en enää muista missä) oli mainittu, että kannattaa tehdä vatsalihakset jo kuntosalitreenin alkupuolella niin jaksaa kummasti paremmin! Oon ite todennut ainakin hyväks vinkiks eli nykyään teen vatsalihastreenin jo aika treenin alkupäässä :)

    • Itse oon välillä koittanut tehdä sarjoja muun treenin ohessa, eli siellä täällä. Sekin tavallaan aika hyvä kikka. :)

  6. Vatsalihasliikkeitä ei kannataisi tehdä KOSKAAN treenien alussa, vaan aina lopussa. Vatsalihakset ovat tärkeässä osassa kun teet muita liikkeitä – ne pitävät kropan kasassa ja edesauttavat likkeiden oikeaoppisessa suorittamisessa! :)

    • Toisaalta vatsalihakset voi olla ihan hyvä aktivoida treenin alussa tekemällä jotain kokonaisvaltaista kuten linkkareita, sopivasti :) Ja toisaalta kaikki ei edes tee vatsalihaksia, esim. allekirjoittanut, koska mave, rive, pystäri, penkki ja kyykky saa vatsapalat riittävän kipeiksi ja esiin ;) Eli ei nää asiat oo ikinä kovin mustavalkoisia!

      Tsemppiä Jutta treeneihin! Voithan myös kokeilla jakaa pepun ja reidet eri päiville, jos tuntuu että ne on ne jotka vaatii eniten huomiota? :)

    • Sehän on totta, että vatsalihaksia tarvitaan monissa liikkeissä ns tukilihaksina. Hmm, niin totta. Pitääkin funtsia! ;) Tsemppiä treeneihin!

  7. Joo todellaki kannattaa kiristellä, eiks sulla ollut se rasvaprosentti siellä 16 kieppeillä :D..? Jos olisin sinä niin rupeisin nostelee lyhyitä sarjoja, raskaita painoja, vähentämään aerobista ja syömään pienellä plussakaloreilla, jos tulee rasvaa niin joku kahden kolmen viikon dietti loppuun, uskon että tällä tapaa lopputulos olis se mikä sua miellyttäis. Joo, jopa tosi hoikilla on rasvaa ja usein ajatellaan että kaikki rasvat poislaihduttamalla tulee hyvä tulos mut jos siellä alla ei ole mitään, joka tois muotoa niin lopputulos on usein aika riuku. Mun mielipide ;) Seuraan kyllä innolla sun tulevia treenikuulumisia..!

    • Mun ajatuksena ei siis ole laihduttaa, tarkoitin lähinnä juuri treenin ja ruoan lisäämistä ja sitä kautta kiristymistä, eli kiinteyttä. Tällä hetkellä on vaan hieman hankala tilanne kun en pysty syömään kuin kananmunia ja lihas tuollaisesta ”treeniruokavaliosta”, eli rahkat kaikki on poissuljettuja. Varmasti ilmankin oppii syömään oikein mut nyt alkuun ollut vähän mielikuvituksen puutetta. Varsinkin kun en oo oppinut syömään kahta lämppäriateriaa päivässä… Eli laihdutuskuurille en ole todellakaan alkamassa, ennemminkin koitan vaan saada riittävästi kaloreita kasaan syömättä pelkkää näkkäriä tai hapankorppuja…

    • Okei, ymmärretty. Tosi kurjia noi sun vatsavaivat :(

    • Joo, onneksi olen saamassa apua asiaan. Niin ikäviä, ikävöin niin aikaa kun pystyi syömään mitä vaan. Siitä ei monikaan osaa nauttia ennen kuin tulee se ettei pysty. :/

  8. Mä toivon että pysyisin vaan terveenä ja pääsisin treenaamaan entiseen malliin :) luulen että kun säkin pääset nyt normaalisti treenien pariin ja flunssanesteet häipyy ja lihakset alkaa täyttyä niin et tartte mitään kiristelyjä!

    Ihanaa että saadaan sultakin taas treenipostauksia!

    Jonna1983.fitfashion.fi

    • Kyllä! Tää flunssa- aalto on ollut aika paha eli super hyvä jos oot välttynyt siltä. :) Joo, kyllä tää tästä. Viikko on ainakin alkanut lupaavasti! Laihduttaa en siis aijo vaan ennemminkin paljon hyvää ruokaa ja herkut veks. Kylkeen treeniä etenkin salilla. Kiva kuulla, että niitäkin tykkäät lueskella. :)

      Tsemii sun treeneihin!

    • En oo välttynyt vaan aika lailla sama tilanne kuin sullakin eli jatkuvasti oon ollut kipeenä :( kyllä se vaan kropassa ja mielialassa näkyy joten I feel you!

      Tsemii meille molemmille ;)

    • No höh. Itseasiassa aika harva on välttynyt… No kyllä ehdottomasti! Vieläkin tunnen räkää keukoissa jos juoksen pidempään. Nihkeä tauti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta