Tiistai-illan viisi faktaa

1. Olen soittanut useampaa soitinta.
Ensiksi pianoa Kansalaisopistossa, jossa soitettiin numeroista eikä nuoteista. En edelleenkään ymmärrä miksi, ei resursseja opettaa nuotteja? 🙂 Seuraavaksi musiikkiopistossa poikkihuilua useamman vuoden. Ylä-asteella opettelin itse soittamaan kitaraa. Nykyään soittaminen on vallan jäänyt, jotenkaan en ole koskaan kokenut olevani tarpeeksi hyvä ja siksi mua hieman nolostuttaakin soittaa muiden kuullen. Mies saa kyllä välillä kuunnella mun kitaran rämpytystä mutta muuten huilukin pysyy visusti kaapissa. 


2. En pidä shoppailusta.
Bloggaajien oletetaan varmasti aika usein olevan oikeita shoppailuhirmuja ja koluavan kauppoja joka viikko. Itse en jaksa koskaan lähteä varta vasten shoppailemaan. Ehkä kirpparikierrokselle joo mutta ihan Helsingin keskustaan vaikka lauantaipäivänä, niin no thanks. Käyn kaupoilla silloin jos tuntuu, että tarvitsen jotain ja aika paljon mieluummin tilailen netistä. Jos kuitenkin jostain syystä kiertelen kaupungissa, väsähdän aika nopeaa ja mieluiten suuntaankin ekan parituntisen jälkeen syömään sekä vietän päivän mieluummin vaikka ruoasta ja seurasta nauttien. 


3. Tykkään rutiineista.
Tykkään siitä, että käyn arkisin salilla, bloggaan, teen ruokaa ja käyn töissä. Tein hyvin pitkään vuorotyötä ja ehdottomasti enemmän tämä viikot duunissa ja viikonloput vapaalla on oma juttuni! En kuitenkaan ole mitenkään orjallinen, eli en tee asioita ikäänkuin samassa järkässä vaikka rutiineja omaankin. Eikä pakka kaadu jos rutiinit rikkoontuvat. 😉 Nuorena rutiinit muuten tuntuivat ihan karseille ja halusi kokoajan tehdä jotain jännää. Aika hassua miten sitä iän myötä tuleekin sellainen rutinoituminen ja kohta varmaan mummoutuminen. 😀

4. Saan fiiliksiä siitä, että vien jotain roskiin.
Kuulostaa varmaan aika hasardille mutta mä oon semmonen tyyppi, että jatkuvasti haalin kotona tavaraa jota voi heittää rodeen. 😀 Kaikenlaisia ylimääräisiä lippusia ja lappusia, heitän menemään jos vähänkään sille tuntuu. Muutaman kerran onkin käynyt niin, että roskiin on lentänyt miehen asiakaskuitteja ja itseasiassa omiakin tärkeitä papereita. Muun muassa takuulaput eksyy hyvin usein roskiin ennen aikojaan. Ehkä se on se fiilis, että tulee siistimpää. En mä tiedä mutta outo tapa se on ja joillain menee hermot siihen. 🙂


5. Rakastan korkeavyötäröisiä housuja.
Ja eniten mustia sellaisia. Jotkut sanovat, että ne näyttävät mummoille ja saavat pyllyn lättänäksi mutta so what! Mä tykkään niistä silti. Itselleni ei ole luotu mitään megapitkiä sääriä, joten ehkä se niiden pidentävä vaikutus sitten miellyttää mun silmää? Niin ja vyötärökin korostuu mun mielestä naisellisemmin korkeavyötäröisissä pökissä. Vaikka niiden aika menisi ohitse, mä varmaan silti hankin edelleen niitä! Ja niin uudet lempparit on ehdottomasti noi Dr. Denimin high waistit, ihan parhaat!

Kuulostivatko mun faktat kenellekään tutuilta? 🙂


Kommentit (14)
  1. Karoliina S
    14.5.2014, 10:23

    Hei tää oli huippu postaus!
    Minäki tykkään heitellä roskiin kaikkee mitä saa ja korkeavyötäröiset housut on parhaat! 😀

    1. Jee, how nice! Haha joo niin vapauttavaa! 😉

  2. Hauska postaus 🙂

    1. Kiva kuulla! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *