Energiaa ystävyydestä

Istuttiin tänään ystäväni Heidin kanssa useampi tunti sushia syöden ja syvällisiä keskustellen. Aika kului kuin siivillä, taas kerran. Heidi on yksi tärkeimmistä ystävistäni, hän oli oikeastaan aika ensimmäisiä ystäviä johon tutustuin Helsinkiin muuttaessani ja on pysynyt menossa mukana nämä kaikki vuodet. Mietin tänään sen jälkeen, kun oltiin ensin vietelty sushilla useampi tunti ja vielä shoppailtu UFF:issa lompsat tyhjiksi, että vitsit miten hyvä fiilis. Yksinkertaisesti vaan hengailu, keskustelu ja oleminen. Ei siinä oikeastaan muuta tarvita. Sielunystäviä on niin hankala löytää mutta sitten, kun niitä löytää heistä todella kannattaa pitää kiinni! 

Parhaita ystäviäni yhdistää itseasiassa yksi seikka ja se on syvällisyys. He ovat vilpittömiä, rehellisiä, avoimia ja voivat keskustella tunti tolkulla ihan mistä vaan. Itsekin olen syvällinen vaikka moni saattaa blogin kautta muuta luullakin. ;) Rakastan pitkiä keskusteluja, haluaisin aina pohtia asioita, puida ja rakastan jutella henkeviä, pohtia mikä on elämän tarkoitus. Mulle terapiaa on se keskustelu ja tosiaan keskustelu aivan muusta kuin uusimmista meikeistä tai vaatteista. En ole oikeastaan sellainen stereotyyppinen tyttö, eli en höpöttele tosiaan meikkijuttuja vaan ennemmin keskustelen vaikka siitä miltä elämä tuntuu tällä hetkellä ja mihin ollaan menossa.

Kuva

Mietin tänään myös sitä millaisia ystäviä mun elämässä on ollut. En päästä lähelleni helposti ihmisiä, joista aistin jotain huonoa. Silloin vaan yksinkertaisesti aavistan, että ihmisessä on jotain epärehellistä ja pidän tietyn etäisyyden. Tuolloin ei tarvitse oikeasti pettyä kovinkaan pahasti, hyvä keino suojella itseään. Aika monia tällaisia ihmisiä joista olen havainnut huonoa on käynytkin ilmi juuri sellaista mikä olisi satuttanut mua jos olisin hänen läheinen ystävänsä. Niin paljon on oikeasti ei hyviä ihmisiä liikkeellä. Kauhea sanoa näin mutta niin se vaan menee! Niin monelle on tärkeintä se oma hyvinvointi ja omat pyrkimykset, kuten joskus totesin ”kunhan itsellä vaan on kaikki hyvin”. Mutta jottei mene liian negikseksi niin sitten taas, kun löytyy näitä sielunkumppaneita on fiilis aika mahtava. Ja näitäkin oikeasti löytyy, vielä tälläkin ikää! Juuri itseasiassa muutama viikonloppu sitten tapasin erään aivan upean tyypin ja meillä kyllä klikkasi samantien. Noissa tilanteissa ystävyys saattaa tyyliin edetä jo yhdessä illassa hyvinkin syvälliselle levelille ja olo on kuin olisi tunnettu aina. :)

Mielestäni ystävyys on molemmin puolista kunnioittamista ja taitoa kuunnella, sekä ennenkaikkea ymmärtää. Ystävän tulee myös sanoa suoraan ja rehellisesti jos näkee, että tilanne näyttää huonolle. Pahinta on mielestäni ihmiset, jotka mielistelevät ja sanovat sinulle kuten haluat heidän sinulle sanovan ja kauhistelevat selän takana sitten asioita ihan päinvastoin. Ystävyys perustuu rehellisille mielipiteille ja sille, että oikeasti tietää saavansa ystävältä ne viisaat sanat joka tilanteeseen. Vaikka välillä itse olisi eri mieltä niin ei se maailmaa kaada. Tärkeintä on luottamus siihen, että sieltä toiselta tulee suora mielipide omaan ongelmaan tai vaikka ihan vaan mihin tahansa asiaan johon sitä vastausta tarvitsee. Onneksi itseltäni löytyy juurikin näitä suorasanaisia tyyppejä ja myöskin sitten hyvin ymmärtäväisiä ihmisiä. Hassua muuten on, että juuri monikaan ystäväni ei tunne toisiaan kovin hyvin. Jokainen on ikäänkuin eri mestoista. Mielestäni se on kuitenkin rikkaus ja kiva on silti huomata, että he tulevat hyvin toimeen vaikka aika erilaisista lähtökohdista moni onkin. Lisäksi ihanaa, että elämässä on erilaisissa elämäntilanteissa olevia tyyppejä, on sinkkuja, naimisissa olevia tai parisuhdetyyppejä, sekä jotain siltä väliltä. Nykyään myös jopa äitejäkin. :) Mahtavaa kuunnella erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten stooreja ja koittaa ymmärtää tai jopa antaa omia näkemyksiä ja vinkkejä. Rikkaus on ennenkaikkea omistaa monenlaisia ystäviä!

Kuva
Mitä ystävyys teille merkitsee? Heräsikö ajatuksia?

On my way

2 vastausta artikkeliin “Energiaa ystävyydestä”

  1. Hei! Voisitko tehdä postauksen Uffista löytämistäsi aarteista? Itse kävin Helsingissä vähän aikaa sitten ja mahtavia löytöjä löytyi! Harmi ettei Uffia rantaudu tänne pohjoiseen asti :)
    tv: Nelli

    • Löydöt tulevat näkymään tulevissa asukuvissa, esim tänään oli yksi esillä. :) Joo no sanos muuta, sieltä tekee aina välillä kyllä super hyviä löytöjä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta