Sydän kultainen

Täytän huomenna 27-vuotta. Juu, se päivä tulikin sitten nopeampaa kuin osasinkaan odottaa mutta fiilis on erinomainen! 🙂 Jotenkin tässä on tapahtunut viimeisen kuukauden aikana sellaisia asioita, jotka ovat vieneet mua kokoajan kohti ns. mielenrauhaa. Vaikkei se välttämättä blogin kautta kaikille mitenkään välity, on olo monellakin tapaa hyvin seesteinen ja asiat eivät enää ahdista millään muotoa. Myös vanheneminen tuntuu hyvin luonnolliselle ja iän tuomat ”paineet” eivät ole enää tuntuneet painostaville. Asioita tapahtuu elämässä sen mukaan miten niiden on tarkoitettu tapahtuvan. Stressi ja murhe on turhaa, meistä pidetään huolta ja oikeasti kaikki ne perheen perustamisjutut sun muut tulevat sitten ajallaan. Ja mikä tärkeintä, oikealla ajallaan

Mies kyseli multa tänään mitä haluan lahjaksi. Mietin asiaa ja totesin, että jotain henkilökohtaista, jotain jota voin kantaa aina mukanani. Korut ovat mielestäni sellaisia. Tykkään itsekin antaa koruja, koska ne ovat tosiaan aina mukana ja osa sinua. Vaikka olisi toisella puolella maapalloa, voi korua katsoessa sen antaja tulla ikäänkuin lähelle. Muhkea kultainen sydänriipus & ketju on ollut unelmissa jo pidempään ja tänään se tuntui niin oikealle jutulle. Paras lahja mitä voisin 27-vuotiaana toivoa. <3 

Mulle se on vaan niin kaunis ja rakkaus sen takana vieläkin kauniimpi. 

Kommentit (12)
  1. Voi, ompas ihana koru! Ja edellisiä kommentoijia kompaten, ihana postaus ja paljon onnea!:)

    1. Kiitos! Itsekin pidän. 🙂

  2. Karoliina S
    2.6.2014, 06:05

    Oi ihana postaus ja kaunis koru! Paljon Onnea! 🙂

    1. Kiitos ja ihana kuulla! :))

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *