New D&G sunnies

Jos minulta kysytään lemppari aurinkolasimallia, on se ehdottomasti pilotti. Mielestäni siinä on jotain kivan naisellista mutta samalla boheemia ja itseasiassa sanoisin, että malli sopii myös hyvin monille kasvonpiirteille. Niin naisille, kuin miehillekin. 

Taannoin *Loveeyewear.fi tarjosi minulle lahjaksi haluamani aurinkolasit heidän valikoimistaan. Malli jonka halusin oli täysin selkeä, pilottia siis haeskelin mutta niiden perinteisten Ray-Ban Aviatoreiden sijaan selailin muiden merkkien samantyylisiä malleja. Ei sillä, että Ray-Baneissa mitään vikaa olisi mutta halusin kuitenkin jotkut muut kuin lasit, jotka ovat tänä kesänä lähestulkoon joka toisella. 

Loveeyewearilla on sen verran kattava aurinkolasivalikoima verkkokaupassaan, että ihan tovi meni jo pelkkiä *pilottimalleja selaillessa. En ole koskaan tilannut laseja tai arskoja netistä ja mietinkin alkuun miten uskallan valita jotkut tietämättä millaiset ne ovat päällä. No niin, tavallaanhan se on pieni riski mutta onneksi on jopa 90 päivän palautusoikeus. Nettikaupasta löytyy kuitenkin hyvin tarkat mitat, eli voit vaikka ihan mittanauhalla mitata kuinka leveät lasit ovat, kuinka pitkät sangat niissä on tai minkä kokoinen nenäsilta niistä löytyy. Lisäksi hakuja löytyy hyvinkin tarkoin ehdoin, niin merkin kuin koonkin puolesta. Eli eipä ollut ollenkaan niin hankalaa kuin alkuun kuvittelin! 

Hetkisen selailun jälkeen omiksi lemppareikseni valikoitui *Dolce & Gabbana DG 2115 02/13 pilottilasit. Ne näyttivät oikein kivoilta kultaisen ja ruskean sävyisine yksityiskohtineen, sekä malli näytti pinterestissä jengin päällä oikein coolille. Nämä ovat minun lasini! Tilauksen jälkeen arskat saapuivat kotiovelle kauniisti pakatussa paketissa noin viikon päästä tilauksesta. Kotona laseja sovittaessani olin entistä varmempi valinnastani, täydelliset! Myös koko oli oikeanlainen, koska tosiaan tein kaikki mittaukset niin tiesin mitä odottaa eikä posti tuonut kotiini ylläreitä. :) Miltäs ne näyttävät teidän silmäänne?

Koodilla lovesunjutta saa nyt -15 % alennuksen *Loveeyewearin valikoimista, kun tilaat vähintään 100 eurolla. Koko valikoimaan pääset *TÄSTÄ

Nyt vaan toivotaan sitä aurinkoa ja paljon!
On my way

2 vastausta artikkeliin “New D&G sunnies”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta