Taas meikkilöytöjä

Mulla on näemmä aina jotain hyvää tsägää, kun suuntaan KICK:siin. Eilinen pikavisiitti tuotti meinaan jälleen tulosta ja vielä siitä samaisesta alelaarista. 😀 Sinne oli ilmestynyt kaikenlaista uutta kivaa ja hetihän olin siellä penkomassa. Nudeiset huulipunat ovat ihan lemppareitani ja niitä tosiaan tulee päivittäin käytettyä. Olen tottunut suosimaan enemmänkin punertavaan taittavia nudeja mutta nyt päätin ostaa villisti tuollaisen hieman ruskan sävyisen nuden. Sävyn numero on 169 ja nimi Grège. Huulipunan virallinen nimi taas Rouge Dior Nude. Hinta oli sen -50 pinnaa, jolloin summaksi jäi pari kymppiä. Alemmasta kuvasta näkee tuon kyseisen punan sävyn vielä hieman tummemmassa valossa, jolloin sävy toki hieman muuttuu. 

Ihana, ihana ja koostumus jälleen täydellinen. Niin ja se pysyvyys. Mun on pakko kyllä sanoa, että alan kokoajan enemmän ja enemmän kallistumaan valinnoissani selektiivisen kosmetiikan puoleen… Ihan jo se pelkkä laatu tuotteissa, huulipunissakin on niin suuria eroja. Itse vaadin siltä punalta hyvän tuntuvuuden lisäksi vielä pitkäkestoisuuttakin ja valitettavan monet halppispunat lähtevät ensimmäisen puolen tunnin aikana huulilta… Joissain jutuissa hinnalla tosiaan taitaa saada laatua. 😉 Vai mitä mieltä te olette? Kumpaan kategoriaan kallistutte meikeissä ja muussa kosmetiikassa?

Kuvassa esiintyvä kuorintaaine on myös KICK:sistä.

Make Up Storen poskipuna löytyi myöskin alelaarista. Ihan kuin mulla ei jo poskipunia olisi tarpeeksi?! 😀 Mutta oikeasti ei ole kyllä tällaista tummempaa. Todella kiva syysposkipuna ja sopii mielestäni erityisesti tumma kutrisille. Punan nimi on Wonder Blush ja sävy on Sphix. Hintaa jäi alennuksen jälkeen kymmenen egeä, joten eipä paha tämäkään. Miltä tuollainen tummempi sävy teistä näyttää? Itse tykkään kyllä kovasti. Syksyllä jo varmasti kaipaakin hieman ruskan sävyjä meikkiin. 🙂

Vaatealeihin en ole vielä edes uskaltanut eksyä. Koitan vältellä Helsingin keskustaa viimeiseen saakka ettei lomarahat hupene. 😉
Kommentit (11)
  1. Miten paljon sä yleensä muokkailet kuviasi? Jotenkin ihan luonnottoman näköistä jälkeä,näytät ihan näissä posliininukelta! Ero varmaan ei muokattuihin kuviin huomattava! Olisi kiva, jos kuvat olisi edes hiukan tavallisemman näköisiä ja niin että näytät ihmiseltä.

    1. Tiedätkö mitä? Näitä ei ole muokattu yhtään, enkä valehtele. 🙂 Muokkaan kuvia todella vähän. Mulla on niin hyvä kamera (Canon 6D) mikä on ihan ammattilaisvehje ja siihen yhdistetään tuo valovoimainen linssi (tällä hetkellä 50 mm 1.4). Näillä saa valotukset niin hyvin kohdilleen ettei mun tarvitse muokata kuvia juuri koskaan. Moni varmaan silti muokkaisi mutta mä en jaksa. Tuon linssin jälki on tosiaan tommonen pehmeä mistä diggaan tosi paljon ja antaa ihanaa fiilistä kuviin. Me like!

      Toisaalta kyllä pakko sanoa, että mulla on oikeasti todella hyvä iho. En sano tätä lesoillen vaan ihan vaan faktana. 🙂

  2. Apua, taitaa olla pakko käydä kicksissä! Toi huulipuna on mun lemppareista lempparein ja sitä on saatava lisää! 🙂

    1. Kannattaa, muistaakseni sinne vielä jäi! 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *