Pala raakakakkua

Käytiin viime viikolla siskoni kanssa treffeilla Cafe Kokkossa Kanavarannassa. Siskoni osti minulle synttärilahjaksi lahjakortin kyseiseen mestaan, joten yhdessä se sitten mentiin kuluttamaankin. Mua on jo todella pitkään kiinnostanut maistaa raakakakkuja ja kyseinen paikkahan myy muun muassa juuri herkullisia sellaisia. Siskoni on niitä jo pitkään väsäillytkin mutta jostain syystä en vaan itse ole saanut aikaiseksi. Onneksi kävin tuolla ja pääsin maistamaan, koska innostuin ideasta toden teolla! Noita on kuulemma suhteellisen helppo tehdäkin ja mikä parasta, ovat vielä sen verran herkullisia, että menevät hyvin makeanhimoon. Raaka-aineet ovat puhdasta tavaraa ja suurin osa niistä koostuu superfoodeista. Ehdottomasti siis #betterchoise. ;)

Sovittiin siskon kanssa, että laitetaan kakkupaja tässä ihan lähitulevaisuudessa pystyyn ja tehdään muutama kakku! Blogiin tottakai reseptiä ja postausta sitten. :) Olisiko teillä muuten suositella jotain tiettyjä raaka-aineita, joita käytätte raakakakuissa? Mitkä ovat niitä parhaita? Tuo maistamamme kakku oli aika suklainen, itse kaipaisin ehkä jotain raikkaampaa versiota. Sitruuna tai tyrni voisivat toimia?

Ihanaisen siskoni blogin voit kurkata täältä. :)
On my way

12 vastausta artikkeliin “Pala raakakakkua”

  1. Tuli tuossa mieleen että oletko tehnyt koskaa gluteenittomia pinaattilettuja? Tein tänään ja oli superhyviä 😛 Se kertoo jo paljon kun omat ja kavereiden muksut söi kaikki!! Passaiskohan pinaatti sämpylätaikinaan??

    • En ole kokeillut mutta kuullut kyllä niistä! :) Olisiko sinulla joku hyvä resepti?

      Hmm. Vähän kuulostaisi epäilyttävälle mutta toisaalta, kokeile ihmeessä jos askarruttaa ja kerro sitten mitä niistä tuli! :)

    • 5 dl maitoa ( laita sie jotain muuta)
      2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
      2 munaa
      1 pussi pakaste pinaattia (150g)
      1 rkl jotain rasvaa
      1 tl suola
      1 tl sokeri

      Kaikki sekaisin ja anna turvota 30 min. Sitten paistamaan. En osaa sanoa olisko koostumus ollut vähän jämäkämpi jos taikinaan olisi lisänny psylliumia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta