Testissä uusi objektiivi

Kun reissumme varmistui tiesin heti, että haluan lainata Canonilta jotain herkullista linssiä tuohon 6D -runkooni. Tämän hetkiset linssini eivät ole oikein maisemalinssejä, esimerkiksi 50 mm 1.4 ei vaan toimi edukkaasti maisemakuvan kanssa. Republic Showroomilta tiedustelin linssitilannetta ja heidän valikoimistaan houkutti eniten testaukseen ottaa EF 24-70mm f/2.8 L II USM. Mieheni kehui kyseistä linssiä kokemustensa perusteella todelliseksi helmeksi, joten sen matkalle mukaan ottaminen tuntui oikealta ratkaisulta. 

Olen nyt käyttänyt kyseistä linssiä viikon verran ja ihan rakastunut. Sain sen siis jo ennen matkaa, joten esimerkiksi Tallinnassa kuvattu matsku on tuon combon aikaansaannosta. Mielettömän hyvää jälkeä! Linssi toimii todella hyvin maisemakuvaukseen, asuihin, tuotteisiin jne. Eipä oikeastaan ole mitään missä en siitä pitäisi. Minulla on itseasiassa ollut harkinnassa uuden objektiivin hankkiminen, sellaisen joka toimisi juuri asu -ja tuotekuvissa. Tässä voisi olla yksi hyvä vaihtoehto jos lompakon nyörit jossain vaiheessa antavat periksi. Toisaalta, kuten 6D:tä ostaessanikin mietin niin on kaikki kameraan liittyvä satsausta. Jos jossain vaiheessa vaikka kyllästyn kuvaamiseen, lopetan blogin tms. niin näistä saa takaisin ihan mukavan hinnan. Eli eipä ole ollenkaan huono sijoitus, toiset laittavat laukkuihin saman verran. :)

Onko teillä kokemusta kyseisestä objektiivista tai mielessä jokin vastaava jota haluaisitte suositella tarpeisiini?

On my way

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta