Matkakuume ja asukuvat

Meillä jäi kai hieman matkakuume päälle, kun heti eilen alettiin selailemaaan extempore äkkilähtöjä tulevalle viikolle. Oltaisiin oltu valmiita lähtemään vaikka samantien viikoksi johonkin matkajokerilla mutta yllätyksekseni matkoja oli tarjolla tosi nihkeästi. Alettiinkin katsomaan kaupunkilomia ja pelkkiä lentoja. Molemmilla meillä on vielä viikko lomaa, joten tässähän ehtisi vielä hyvin vaikka neljän päivän tourille! Olisi mielenkiintoista kokea jokin kaupunki tuollaisen rauhallisemman loman rinnalle.

Yksi kohde jota alettiin ihan vakavissaan miettimään on Rooma. Löydettiin sopivat lennot ja hotellikin mutta vielä ei lyöty asiaa lukkoon. Onhan ensi viikko Suomessakin kuulemma aika upea ja toki matkakassaakin pitää hieman miettiä kerta juuri tullut toiselta matkalta… Roomasta ei varmaan tarvitse edes kysellä ”vinkkejä” tai suosituksia. Kaupunki, jossa on kuulemma ihan mielettömästi nähtävää ja suunnattu etenkin rakastavaisille. :) Toisina vaihtoehtoina katsoimme Berliiniä ja Pariisia. Ikävä kyllä Pariisin lennot ovat sitä hintaluokkaa, että eivät sovi kyllä tämän hetken budjettiimme vaikka upea kaupunki varmasti joskus kokea. Varmaan vielä tämä päivä tässä kyttäillään lentoja ja hintoja, kunnes tehdään päätöksiä. Olisiko teillä suositella jotain kivaa Euroopan kaupunkikohdetta? Itseäni olisi kiinnostanut Lontookin mutta tuo toinen osapuoli on kuulemma kolunnut sen jo sen verran hyvin ettei kuulu vaihtoehtolistalle. Myös Pietari houkuttelisi jollain tapaa meitä molempia. Hmm, katsotaan mihin päätökseen päädytään!

Alla muuten jälleen yksi Kreetan loman asukuvasetti reissun alusta. Hotellillamme oli illalliselle hieman siistimpi dresscode, joten tuli tosiaan pukeuduttuakin muuhunkin kuin rantavaatteisiin. Ihan kiva niin. :) Rakastan valkoisen ja harmaan yhdistelmää, joten asu toimi omasta mielestäni kaikin puolin ja mikä parasta, oli samalla siisti mutta rento. 

Kengät Pull & Bear / Hame Vero Moda / Toppi Cubus / Laukku H&M / Kello MK

Mitäs te pidätte tästä harmaan ja valkoisen yhdistelmästä?

On my way

12 vastausta artikkeliin “Matkakuume ja asukuvat”

  1. Miten olisi Praha tai Budapest? Molemmat melko edullisia, joten esim. hyvän hotellin saa halvalla. Ja tekemistä riittäisi varmasti neljäksi päiväksi! Myös Lissabon on vierailun arvoinen, mutta sinne menisin vähintään viideksi päiväksi..

    • Kiitos vinkistä! Vinkkaankin tuosta heti miehelle, että kurkkaa hinnat. Roomaan saisi nyt halvimmat lennot about 300 egellä mutta majoitus olisi kyllä halpaa sielläkin jos ei vaadi mitään viiden tähden hotlaa. Mutta pitääkin tosiaan tutkia nuo sun ideat, kiitos paljon! :)

  2. Praha ehdottomasti kokemisen arvoinen. Itse kävin siellä maaliskuussa, lennot+hotelli maksoivat neljältä vuorokaudelta vain 290€. Edullinen ja ihana lomakohde =)

    • Joo, nyt vaan on sesonki eli lennot ovat kalliimpia. :/ Eli ihan tuolla hintaa ei pärjää kyllä. Kiva kuitenkin kuulla, että kaupunki kokemisen arvoinen! :)

  3. Barcelona !!! Oltiin. Miehen kaa pari viikkoa sitten siellä. Lennot saa tosi halvalla tällä hetkellä ja se on kaunein ja ihanin kaupunki missä oon käyny.

  4. Budapestille ääni täältäkin! Superhalpa tällä hetkellä ja todella ihana paikka :)

    • Sinne oli kalliit lennot! Siksipä siis valittiin Rooma. Sinne sai halvimmat. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta