Rome calling

Arvatkaa mitä! Me nyt sitten varattiin huomiselle lennot Roomaan, olen enemmän kuin innoissani! Kauanpa me tuota jahkattiinkin ja lentoja kyttäiltiin mutta itseasiassa loppupeleissä saatiin oikein sopivan hintaiset lennot ja hotelli vielä siihen kylkeen. :) Tällä kertaa reissun majoitukselta ei todellakaan vaadittu ihmeitä, joten ihan parin tähden hotelli varattiin. Onneksi mesta näytti kuitenkin ihan kivalle, sijaitsee lähellä Vaticania ja oli saanut kivat arvostelutkin. Takaisin tullaan perjantaina, eli aikaa seikkailla on kokonaisuudessaan kaksi täyttä päivää ja huomenna ollaan jo aamu kymmeneltä Italian päädyn kentällä, eli käytännössä kolme. Ei varmaankaan riitä Rooman kiertämiseen, ei todellakaan mutta toivon mukaan edes jotain saadaan muutamassa päivässä irti!?

Olen aina halunnut käydä Italiassa ja Rooma tietenkin ollut sellainen must see -kohde. Aika paljon olen nyt saanut suosituksia tuttavilta ja ystäviltä mitä nähdä ja kokea mutta jos teillä tulee jotain mielenkiintoista mieleen niin vinkatkaahan! Matka tulee pääosin olemaan sellaista kaupungissa kiertelyä ja kulttuuria. Toki minua naisena kiinnostaa pieni shoppailukin, joten jos teillä on neuvoa jotain mielenkiintoisia ostosalueita niin kertokaahan! Etenkin vintage tai second hand kiinnostaisi. Aika seikkailumeiningillä ollaan kuitenkin matkalle lähdössä mutta jos teillä tosiaan tulee jotain vinkkejä mieleen niin antakaahan tulla! :) Colosseum ja Vatican ovat varmasti aika perus mutta jos jotain erikoisempaa suosittelette niin olisi kiva kuulla?! 


PS. Laitan vielä illalla detoxin voittajan blogiin, eli olkaahan kuulolla! :)

On my way

4 vastausta artikkeliin “Rome calling”

  1. Moi!!

    Olin Roomassa juuri viikko sitten ensimmäistä kertaa!! Sesonki on kuumimmillaan ja paikat täynnä ihmisiä. Kaupunki tuntui kaikin puolin ihanalle ja näkemisen arvoiselle ruuhkista huolimatta! Muutama asia jäi harmittamaan, jotka olisi voinut ennalta tietää:
    Suurissa nähtävyyksissä oli jokin remontti meneillään. Mm. Fontana di trevi suihkulähde oli kuiva ja pressujen alla.

    Pari kertaa tultiin huijatuksi kahvilassa/ravintolassa kun ei tarkkaan katsottu listan hintoja+palvelumaksuja. Raha ei ole se pääasia vaan paha maku mikä jäi suuhun näistä. Onneksi myös huippuravintoloita löytyi:)

    Ihanaa extempore reissua! Kiitos myös kivasta blogista ja monipuolisista postausaiheista, harvemmin tulee kommentoitua, mutta aktiivisesti seuraan sun höpinöitä :)

    -Ninni

    • Moikka Ninni! Tiedän tarkkaan mitä meinaat tuolla huijauksella. Nimim. nyt on kokemusta siitäkin! Kirjoittelen vielä mielipidettä Roomasta mutta sanotaanko näin, että itse ehkä hieman yllätyin paikan hengestä ja valitettavasti negatiivisella tavalla….

      Hei huippua kuulla, kommentoihan vaan useammin! ;)

  2. Ciao, Italiassa kannattaa keskittyä syömiseen :—–) Ihanaa ruokaa, ihana maa! Buon Viaggio xx

    • Ciao! No meille Italian ruoka oli pääosin pettymys. :D Onneksi vikana iltana löydettiin hyvä ravintola joka kompensoi ne niin monet pettymykset… Raakaa kanaa, pieni lasagnesiivu kymmenen euron hinnalla, pizzaa pelkällä tomaattikastikkeella… jne. Ei mun safkaa valitettavasti mutta voipi olla, että onnistuttiin valitsemaan ne paskimmat paikat. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta