Reissupostausta Roomasta

Vihdoin ensimmäinen postaus Roomasta! Varattiin tosiaan lomani loppuvaiheessa extempore lennot Roomaan. Katseltiin muitakin Euroopan kaupunkikohteita mutta jostain syystä juuri Roomaan lennot olivat edullisimmat. Lisäksi lento sattui olemaan vielä suora ja Finnair, joten kauaa ei emmitty. Hotelli varattiin ihan mututuntumalla hotels.com:ista ja kuten mainitsin jo aikaisemmin, mitään neljän tähden luxushotlaa ei varattu. Kyseessä oli hieman budjetillisempi matka kuin Kreetan lomamme. 

Meidän neljän päivän miniloma ei nyt sinällään alkanut ihan kuten oltiin suunniteltu. Loman alkua nihkeytti mieheni kadonnut matkalaukku, joka ei sitten saapunutkaan Rooman päähän. Ainahan sitä miettii, että kylläpä sitä pärjäisi ilman kamoja mutta pakko sanoa, että kun se osuu omalle kohdalle ei pahemmin naurata. Ja miksi juuri tällä minilomallamme?! Onneksi sentään mun laukku saapui kohteeseen ettei oltu ihan tavarattomia. Pahinta oli kuitenkin ehkä se, että ei löydetty oikein mistään infoa miten paljon tavaraa saa ostaa lentoyhtiön piikkiin tällaisissa tapauksissa tai miten ylipäänsä toimitaan, tuleeko korvauksia vai ei. Ensimmäinen saapumispäivämme meni siis lähinnä hotellille selviytymiseen ja tuon laukun selvittelyyn. Jos meillä olisi ollut matkavakuutus, olisi homma ollut selkeä mutta mitäs tästä opimmekaan. Aivan väärä kohta säästää. 🙂

Toinen päivä menikin sitten lähestulkoon vaatteiden ostamiseen, onneksi löydettiin Via Del Corso, tuo shoppailun unelmakatu jolta löytyy myös kansainvälisiä liikkeitä kuten H&M ja Zara. Katu on tosiaan sen verran pitkä ja täynnä liikkeitä, että siinä saa helposti hurahtamaan kokonaisen päivän. Ajantaju vaan katoaa, kun liikkeitä kiertelee. Lisäksi sitä turistimassaa on niin pal-jon, että oikeasti 32 asteen paahteessa käveleskely ryysiksessä oli aikamoista… Jaksettiin kuitenkin painaa menemään, kunnes miehelle löytyi sopiva vaatekerta ja itsekin shoppasin muutaman jutun. Roomassa on muuten jännä, kun sitä katua on toinen toisensa perään, jokaikisen kulman takana on jotain ja oikeasti oltiin eksyksissäkin melkein kokoajan jos tuolta pääkadulta poikettiin. 😀 Kartta kädessä siellä sitten haahuiltiin sitkeästi. Näin jälkiviisaana suosittelen kyllä suuntaamaan metrolla tai taksilla aina kohteeseen, nimittäin tuo kartta kädessä palloilu jatkuvasti eksyen kiristää hieman parisuhdetta. 😀 Me ollaan vaan molemmat sellaisia, että mieluummin kävellään kuin napataan ensimmäinen taksi. Roomassa on kuitenkin tehtävä poikkeuksia, koska etäisyydet ovat sitä luokkaa ettei kävely ole mielestäni paras vaihtoehto ainakaan pidemmillä matkoilla.

Nähtävyyksienkään suhteen lomamme ei mennyt ihan kuten oltiin ajateltu. Tuo säätö laukun ja vaatteiden kanssa vei sen verran aikaa ja fiiliksiä, että puolet lomastamme menivät ikäänkuin ”hukkaan”. Me ei oikeasti koskaan oltaisi parisuhdelomalla kierrelty esimerkiksi lähestulkoon päivää jossain shoppailukadulla. 😀 Noup. Noh, onneksi hotellimme sijaitsi Vaticanin läheisyydessä, joten esim. tuossa Pietarinkirkon aukiolla tuli käytyä useammankin kerran. Suosittelen ehdottomasti ihastelemaan paikkaa myös iltaaikaan, aivan upea! Päivällä, kun kirkkoon pääsee sisälle on sinne aikamoinen jono. Jono menee kuitenkin suhteellisen nopeaa ja paikka on ehdottomasti jonottamisen arvoinen! Itse en ole koskaan käynyt noin upeassa rakennuksessa, kaikki ne metrien korkuiset patsaat, kirjailut ja ne mittasuhteet. Huhhuh, ei voi sanoin tai kuvin edes kuvailla miltä kirkko näyttää. Niin ja yksi huomio etenkin naisille, sisään ei pääse sääret tai käsivarret paljaina. Niin ja muuten tuo kirkon lähimaastokin on aivan upeaa, ihania pikkukatuja jne. Laitan niistä lisää kuvia sitten seuraavaan postaukseen. 🙂

Colosseum oli meille molemmille paikka, johon haluttiin ehdottomasti suunnata myös sisälle. Monihan jäi ihastelemaan rakennelmaa vaan ulkopuolelle juurikin hyvin pitkän jonon vuoksi. Me kuitenkin jonotettiin urhoollisesti suunnilleen tunti, jonka jälkeen päästiin ihastelemaan taas sellaista paikkaa jonka ei uskoisi ihmiskäsin syntyneen. Niin mieletön mesta, vaikka eihän rakennus toki enää ihan alkuperäisensä ole. Oli muuten muutama muukin turisti löytänyt Colosseumin. 😀 Mä en oikeasti ole missään kokenut tuollaista turistimassaa mikä tuolla Roomassa oli. Joka paikka tupaten täys, alkoi paikoitellen ahdistamaankin. 

Meidän molempien mielipide Roomasta oli, että ei ole tosiaankaan romanttinen kaupunki vaan puhutaan lähinnä kultturellista metropolista. Tokikin ihmiset kokevat asiat eri tavoin mutta omaan mieleeni Roomassa meno oli aivan liian hektistä millekään romantiikalle. Jos johonkin pysähtyi ihastelemaan ja nauttimaan niin eiköhän jengiä ala rynkäämään siten että on pakko jatkaa matkaa. Me taidettiin olla mestoilla pahimpaan turistiaikaan, eli jos tungos ahdistaa niin suosittelen ehdottomasti matkaamista kyseiseen kaupunkiin esimerkiksi vähän rauhallisempana kautena. Silloin nauttiminen pienistäkin asioista on varmasti huomattavasti helpompaa. 🙂 Rooma, kun vielä on sellainen kaupunki, että nähtävää on joka kulmalla ja olisi kiva pysähtyä kuvaamaan ja fiilistelemään ilman väen rynnintää… Pahin oli ehkä se Trevin suihkulähde, joka oli remontin kourissa. Väkeä oli sen ympärillä niin maan paljon, ettei tosikaan. Erehdyttiin vielä ostamaan jäätelötkin siitä kulmalta ja noh, se oli ihan kuin jostain markkinoilta se meininki. 😀 

Kirjoittelen vielä ainakin toisen postauksen reissulta, johon sitten hieman lisää mielipiteitä esim. ruasta, palvelusta jne. Ja toki taas saa heittää ilmoille mitä Roomasta haluaa kuulla!?  🙂 Me oltiin tosiaan niin lyhyt aika, että saatiin aika pintaraapaisu kaupungista. 

Kommentit (19)
  1. Olin Pariisissa elokuun alussa ja tietoisena siitä, että on sesonki päällä ja turisteja on paljon. En olis sellasta ihmismäärää ja ryysistä osannu kuvitellakaan! Suosituimpien nähtävyyksien luona meno lähinnä kaoottista, taskuvarkaita ja kerjäläisiä kimpussa ja todella levotonta muutenkin.. esim Eiffel-tornin jono olis ollut 2-3h! Ja tosiaan alko ahdistamaan se ryysis. En voi suositella Pariisia kesällä vaikka ihana kaupunki onkin. Jäi myös muutama nähtävyys sisältä näkemättä kun ei vaan se monen tunnin jonotus huvittanut :/

  2. Ihan perus kotivakuutus korvaa meillä matkatavarat. Silti meillä myös on aina matkavakuutus 🙂 ihan vaan vink vink jos kotivakuutus edes sattuu löytymään.

    1. Ok, kotivakuutus toki löytyy mutta meillä siihen ei kuulu tuota matkavakuutusta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *