Remingtonin uudet tuulet

Olen todella laiska hiustenlaittaja. Aivan liian usein tulee sorruttua sellaiseen luonnontila -lookkiin, jolloin tukka on tosiaan sellainen millaiseksi se pesun jälkeen on kuivahtanut. Usein menen vielä märällä päällä nukkumaan ja aamulla meininki onkin sitten aika jees. 😀 Ei oikeasti naurata, vaan melkempä ärsyttää. Hiukset ovat naisen kruunu ja ulkoasu käyntikortti. Jos tukka on laitettu aamulla kivasti, näkyy se hyvä fiilis ja itsevarmuus vamasti aika pitkälle!

Olin tänään töiden jälkeen Remingtonin tilaisuudessa Scandic Marskissa ja sain kyllä aivan uutta potkua hiustenlaittoon. Kädestä pitäen meille opastettiin kuinka käyttää rautoja ja miten muotoilla kauniit kiharat tai esimerkiksi föönin jälkeä jäljittelevä look. Tuossa workshopissa apunamme toimi Remingtonin uutuus hiustenmuotoilija, eli Your Style Styler Kit. Kyseisessä uutukaisessa on varsiosa, johon voi sitten yhdistellä muotoilupäitä sen mukaan millaisen lopputuloksen hiuksiin haluaa. Alkuperäisessä pakkauksessa tulee mukana lämpöharjapää, 19 mm kiharrin ja sauvakiharrin. Eniten koko setistä mua jäi kutkuttelemaan tuo lämpöharjapää, jollaista en ole koskaan omaan tukkaani kokeillut! Sillä on mahdollista luoda hiuksiin föönin kaltainen lookki, eli hius on suoraa mutta samalla kuohkeaa. Näytti ainakin toimivan todella hyvin kanssabloggaajilla, jotka tuota workshopissa testasivat! Sain kyseisen muotoilusetin onneksi kotiini mukaan, joten kokeilla sitä voi jo vaikka heti huomenissa. 😉

Loin tilaisuudessa omaan tukkaani kiharat tuolla sauvakiharrinpäällä, joka on mielestäni juuri sopivan paksuinen. Ensin hiuksiin lämpösuojasuihke, jonka jälkeen lähdetään kihartamaan tiukkaa pientä kiharaa hiusten alaosasta edeten. Tein tuo lookin aika huolettomasti, eli käytin kiharrukseen aikaa sellaisen kymmenisen minuuttia. Silti mielestäni se onnistui todella hyvin! Kun kiharasta tulee tarpeeksi tiukkaa se pysyy mallillaan tukan harjauksenkin jälkeen. Lopuksi vedin hiuksiin kevyen lakan ja lopputulos oli huoliteltu mutta samalla luonnollinen. 

Sain tosiaan kotiin mukaan tämän kyseisen hiustenmuotoilijan, nyt on kunnon muotoilubaari jolla pitäisi pystyä loihtimaan tukka jos minkälaiseen kuntoon. 🙂 Toivon todella, että saisin tuosta lämpöharjasta sellaisen arjen vakkarin. Jonkun verran olen kuullut positiivisia käyttökokemuksia muista vastaavista, joten odotukset ovat aika korkealla! Käyttääkö teistä moni lämpöharjaa hiustenmuotoiluun? Toimiiko se mielestänne hyvin myös pitkään tukkaan? 

Remington CI97M1 Your Style Styler Kit on tulossa kauppoihin lokakuun alusta ja sitä myydään hintaan 49,90 €.


* Rauta saatu blogin kautta

Kommentit (4)
  1. Tommonen lämpöharjasysteemi on maailman paras! En enää luopuisi!

    1. Okei, mukava kuulla. 🙂

  2. Tämä kanssabloggaaja oli myös aika hymyssä suin, kun pääsi kotiin. Tää taitaa olla oikea tukkatunarin pelastus! 😀 Ehkä mäkin uskallan hylätä ainaisen ponnarin ja jättää hiukset useammin auki 😉 Oli tosi kiva nähdä sut!

    1. Jep! Aamujen pelastus. 😉 Kuin myös, oli kiva saada blogillesi kasvot ja vielä mukavat sellaiset! :))

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *