Lauantain terkut ja Maylash -arvonnan voittajat

Huomenta! Tai päivää… perus lauantai. ;) Nojoo, meillä herättiin kylläkin jo kasin aikoihin virkeänä mutta tähän aamukahvitteluun on huvennut nyt sattumalta useampi tunteroinen. Eilen oli aika karsea myrsky illalla ja yöllä, tuli herättyä useampaankin otteeseen ihme räsähdyksiin ja tuulen vihmontaan. Onneksi nyt paistaa taas aurinko ja ulkona näyttää oikein nätille! 

Tein äsken tuossa jo pienen vatsatreenin (vartti) ja kohta suuntaan salille. Olen käynyt flunssan jälkeen vasta muutaman kerran treenaamassa mutta fiilis on silti oikein hyvä. Nyt huomaa ettei ilmoilla ole enää mitään jälkimeininkiä vaan voi oikeasti huoletta treenata. Ehkä juoksemaankin voi jo kohta puolin suunnata, tosin tuollainen kestävyysliikunta vaatii mielestäni kipeilyn jälkeen aina hieman pidemmän tauon. Siinä joutuvat kuitenkin keuhkot rasitukselle ja sinne se jälkipöpö usein jää jos jonnekin. 

Itselleni treenissä on nykyään tärkeintä se hyvä fiilis ja oikeasti tunne, että se treenaus maistuu makoissalle. Jos ei kulje niin verenmaku suussa en itseäni rääkkää. Jos on huono päivä, aina voi mennä sinne lenkkipolulle tai salille vaikka seuraavana päivänä. Mielestäni sellainen itsensä pakottaminen on todella turhaa, ei se kroppa yhdessä yössä miksikään muutu. Harmittaa jotenkin tosi paljon se miten paljon ihaillaan juurikin sitä  rääkkäämistä ja sellaista yltiömäistä treenausta. Sellainen henkilö joka pumppaa rautaa joka päivä on ihailtava, muut ovat laiskoja. Mulle tärkeintä on kehon hyvinvointi, terveys ja yleinen hyvä olo omassa vartalossa. Aina näin ei ole kuitenkaan ollut joten todella ihanaa, että muutosta on tapahtunut. En tiedä onko se tullut sitten iän myötä vai kuinka mutta kokoajan olen tyytyväisempi omaan kehooni. Ne seikat joita inhosin vartalossani vaikka viisi vuotta sitten ovat nykyään rakas osa minua. Onko muilla samankaltaisia fiiliksiä?

Kahvi ja uusin Cosmo. Kyllä, lehti on mielestäni petrannut ihan hurjasti viimeisen vuoden aikana! Enää se ei ole pelkästään sellainen teinarilehti.
Tämä söpöläinen tarttui mukaan Gina Tricotista pari päivää sitten. Olinkin uuden laukkuun mahtuvan meikkipussukan tarpeessa!
Aamiaista, eli kauraleipää, avocadoa ja tomaattia. Päälle ripottelen Herbamarea johon olen ihan koukussa. 
Sitä tulee meinaan ripoteltua lähestulkoon kaikkeen suolaiseen. :)
Ja vatsatreeniä kotona. Edelleenkin kannatan vatsojen tekemistä himassa salin sijaan, saa kunnon powerin treeniin ja mun on ainakin helpompi keskittyä kunnolla siihen tekemiseen. Salilla ne vatsat on usein se vika juttu ja silloin ei ole enää kunnon energiaa.

PS. Maylash -arvonnan voittivat tällä kertaa [email protected] ja [email protected] Onnea! 
Teihin ollaan yhteydessä maylashilta. :)
PSS. Nellyllä Nly Trend -tuotteet -25% alennuksella 29.9.2014 saakka. Alennuksen saa koodilla NLYTREND25. 
Valikoimaan pääset *tästä


* Mainoslinkki/addlink
On my way

8 vastausta artikkeliin “Lauantain terkut ja Maylash -arvonnan voittajat”

  1. Jee mä voitin ja mulla on vielä tänään syntymäpäivä! :) Kiitos ♡ terkuin, Erika

  2. Olet upeassa kunnossa! Postaustoiveena tähän liittyen salitreeniohjelmasi, mitä liikkeitä ja minkälaisilla sarjoille treenaat?

  3. Mä oon samaa mieltä tuosta ”pakko treenata joka päivä, vaikka kroppa huutaa lepoa, koska muuten olen laiska” -ilmiöstä, joka on ihan käsittämätön. Vaikka olisi ammattiurheilija niin silloinkin kuunnellaan omaa kroppaa, aina se treeni tai ainakaan raskas treeni ei ole se ainut ja oikea ratkaisu vaan kehoa kuunnellen voi löytää paljon parempia vaihtoehtoja. Esim. hiukan flunssaisena maximitehon treenin tekeminen ei ole fiksua, toki ymmärrän sen, että treeniä on vaikea jättää väliin, mutta silloin voi laskea treenin tehoja ja olla toivottavasti muutaman päivän päästä kunnossa taas. Harmittavan usein se treeni kuitenkin tehdään, koska on ”pakko”, jolloin flunssat ja muut venyy ja/tai pahenee ja treenaaminenkin kärsii enemmän kuin sen parin kevyemmän päivän jälkeen:) Palautuminen on iso osa kehitystä:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta