Koko -maidoton ja soijaton suklaajuoma

Ruohonjuuri on mulle vähän kuin lapselle karkkikauppa. Rakastan ihan vaan sinne menemistä ja hyllyjen tutkimista. Yleensä joka kerta mukaani tarttuu paitsi niitä vanhoja suosikkeja niin jotain uutta ja mielenkiintoista testattavaa. Tykkään itseasiassa ostaa ihan randomina eri juttuja kokeiltavaksi ja tällä viikolla kyseisessä kaupassa vieraillessani mukaani lähti yksi mielenkiintoinen purkki. Kirjoitin teille jokunen kuukausi sitten suklaisesta soijajuomasta jonka ostin testiin. Se tosin oli ihan ruokakaupan hyllyltä mutta niinkuin mainitsin, soija ei ole itselleni se paras vaihtoehto. Idea chia -puurosta suklaisena versiona sai minut kuitenkin koluamaan kaupan maidottomat suklaajuomat läpi onnistumatta löytämään sitä mitä hain. Siksi siis ostin sen soijaversion mutta mieleeni jäi kuitenkin ajatus siitä, että olisi ihanaa löytää suklaajuoma ihan täysin kauraversiona tai muuna. 

Toiveisiini vastattiin, nimittäin viimeksi Ruohonjuuressa vieraillessani silmiini osui Koko -niminen maidoton ja soijaton suklaajuoma, jee! Nimi Koko viittaa siis kookokseen ja se jos mikä vielä paransi asiaa. ;) Rakastan kookoksen makua! Lisäksi juoma sisältää kalsiumia, D -ja B12 -vitamiinia, joten se on ehdottomasti hyvä tällaiselle henkilölle joka ei normaalista maidosta kalsiumia saa. Ja mikä nyt parasta, toi juoma on ihan mielettömän hyvää! Ihan koukussa ollaan. Olen käyttänyt kookosjuomaa tähän mennessä chia -puuroon, gluteenittomaan mysliin, smoothieen ja juonut ihan sellaisenaankin. Maitovammaisille lapsille varmasti todella hyvä vaihtoehto! Ainut tietysti mikä hieman saattaa joillekin miinus olla, on tuo hinta. Litran purkki maksaa siis vähän päälle kolme euroa. Mutta on se kyllä sen arvoinen. Koostumus on juuri sopivan kevyt vaikka kookosta sisältääkin ja maku on sopivan suklainen eikä millään tapaa äklöttävä. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan jos joku haaveilee täydellisestä suklaapuurosta maidottomana ja soijattomana versiona! :)


Onko kyseinen tuote teistä kenellekään tuttu? :)

On my way

17 vastausta artikkeliin “Koko -maidoton ja soijaton suklaajuoma”

  1. Hmm onhan tavallistenkin kauppojen hyllyillä kaurapohjaista suklaajuomaa! Taitaa olla nimellä Nallen kaurajuoma tmv. ja saa vielä ”trippi”-kokoisenakin. Hintaa en muista, muttei kolmeen euroon kyllä päästä :D

    • Okei. En usko, että se on tämän veroinen. :) Mutta voisihan sitä kurkata jos löytyisi ensi kerralla.

    • Ei ole mulle. :D Epäilen kyllä vähän minkä tyylinen sokeripommi tuo mahtaa olla…

    • Mulle siitä tulee ainakin ilmavaivoja ja maha ei tykkää muutenkaan.

    • Okei ai soijakin aiheuttaa sitä….. Oon maidottomalla ollu pitkään ja melkein jo luovuttanut kun tuntuu että ei se auttanutkaan vatsavaivoihin. Mut se siis saattaa johtua soijamaidossta? Käykö mantelimaito?

    • Joo soija reagoi useilla, valitettavasti. Kokeile jättää se ja korvata sillä mantelimaidolla.

  2. Tee ite sitä kookosmaitoa! Kookoshiutaleita, kuumaa vettä ja blenderiin tai sauvasekoittimella, sit siivilällä tai jonku kankaan läpi se seos. Nam! Just tein viimeviikolla, superhalpaa ja helppoa. Jos haluat kaakaonmakua, niin heitä sekaan jotain perus Van Heutenia tai raakakaakaojauhetta. PS. sen ylijäämä kookospurun voi käsittääkseni vetää vielä toisen kerran blenderissä tai sekoittaa hunajaan, jolloin siitä tulee kuorinta ;)

  3. Alprolta on tullut semmosta uutta Almond Milk Dark Choco -juomaa! suosittelen kokeileen! Tosi täyteläinen, tulee hyvä chia-vanukas, sisältää toki jonkun verran sokeria(vähemmän kuin suklaasoijajuoma), mutta sillo tällön käytettynä mun mielestä ihan ok vaihtoehto =)

    • Oon kuullut tuosta mutta valitettavasti en vaan ole sitä mistään löytänyt.

  4. Tuntuu hassulta, että kaikki terveysintoilijat suosittelevat muita kuin maitotuotteita.. Itselleni ei sovi laisinkaan soija- ja pähkinämaitotuotteet :( Tuo aiemmin mainittu Nallen suklaakaurajuoma sen sijaan on niin namia, että pakko aina välillä ostaa. En yleensä kommentoi blogeihin, mutta nyt oli ihan pakko kun ei nuo ”maidottomat” tuotteet ole kaikille yhtä sopivia ;(

    • Hmm. No omalla kohdallani tämä ei liity terveysintoiluun. Mielelläni maitoa käyttäisin päivittäin jos voisin. Aah, höh. Kuulostaa hankalalle. Onneksi itselleni käy juuri oikeastaan muut paitsi maito ja soija. Tosin soijaa kyllä käytän aina välillä vaikkei se paras mahdollinen tuote olekaan itselleni mutta mieluummin se kuin maito. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta