Rakkautta etsimässä

Huomenta ihanaiset! Tai no huomenta ja huomenta, kellohan on pitkästi jo yli puolenpäivän. Heräsin tänään yhdeltätoista, kyllä. En edes muista koska olisin nukkunut näin myöhään… Takana on nyt siis 11 tunnin yöunet ja eilen nukuin vielä päikkäritkin. Kertoo siis ehkä meikäläisen univelkatilanteesta. Siispä tällainen rento ”ei mitään erityisohjelmaa” -viikonloppu tuli nyt kyllä kuin tilauksesta! 

Kokonaisuudessaan tämä viikonloppu on ollut hyvin avartava ja erilainen kuin muut viikonloput aikoihin. Kävin eilen vegebrunssilla Sandrossa mutta muuten olen hengaillut omasta tahdostani yksin. Tai no oikeastaan en ihan yksin, nimittäin onhan mulla ollut kirja täällä kaverina. 🙂 Olen kärsinyt levottomuudesta ja keskittymiskyvyn puutteesta niin pitkään kuin muistan. Piirre on mielestäni pahentunut vuosien myötä ja varsinkin jos asiat yhtään kasaantuvat, en pysty keskittymään kunnolla edes omiin ajatuksiini. Olen siis aika huonosti läsnä tilanteissa, koska samalla jos teen jotain mietin jo jotain toista juttua. Tämän lisäksi moni muu seikka on tehnyt mulle viime aikoina sellaisen vähän tyytymättömän fiiliksen, hermot ovat olleet kireällä ja elämän moni juttu on vaan yksinkertaisesti ärsyttänyt. Olen pyöritellyt mielessä myös menneisyyden ”haavoja” ja niiden kautta olo on tullutkin entistä epävarmemmaksi ja ahdistavaksi. Jos elää tuollaisessa negatiivisessa fiiliksessä lähes päivittäin se vie todella paljon voimavaroja ja ehkä osittain siksi olen ollut todella väsynytkin. Lisäksi olen hakenut syitä fiiliksiini muista ihmisistä ja asioista vaikka mun olisi pitänyt katsoa vaan yksinkertaisesti peiliin. Mulla ei ole ollut kaikki hyvin itseni kanssa.

Tilitin siskolleni viikolla näitä fiiliksiäni ja hän sanoi vihdoin tuovansa mulle yhden kirjan joka minun on pitänyt lainata häneltä jo useaan otteeseen. Kyseessä on siis Jenniemilian ”Rakastan, siis olen” -kirja. Jenni on rakkausvalmentaja, joogan ja meditaation opettaja, sekä valokuvaaja. Hän pitää myös suosittuja rakkauskursseja, joissa opetellaan löytämään sisäinen hyvä olo ja voima, sekä rakkaus. Vitsit, eipä olisi voinut parempaan saumaan tuo kirja tulla!

Luin kirjaa eilen todella intensiivisesti yhteen menoon pari tuntia. En oikeasti edes muista koska olisin pystynyt keskittymään johonkin lukemiseen noin täysillä ja vielä helposti! Ihan mielettömästi asioita jotka koskettivat itseäni todella syvältä ja saivat miettimään omaa käyttäytymistä ja syitä sille. Kirjassa puhutaan myös paljon siitä kuinka tämä aika saa meidät oikeasti etääntymään omasta sisimmästämme. Hassua, nimittäin juuri viimeksi muutama päivä sitten ennen kirjaan tarttumista puhuimme mieheni kanssa asiasta. Nykyään on niin monta ”pakokeinoa” etenkin sosiaalisen median muodossa, että jengin ei vaankaan tarvisi keskittyä omaan sisimpäänsä tai siihen miten minä voin. Ennen ratikassa ja bussissa tarkkailtiin ympäristöä, mietittiin ehkä omia juttuja tai sitten vaan oltiin ja rentouduttiin. Nykyään kaikki ovat nokka kiinni somessa, löytyy Instat, Twitterit, uutiset, Facet jne… Todella huolestuttavaa! Lisäksi meille annetaan epätodellisen täydellisiä mielikuvia suunnasta jos toisesta ja nämä kuvat voivat saada meidät tuntemaan huonommuutta itsestämme ja omasta elämästämme. 

Meillä jokaisella on arpemme ja heikot kohtamme. Väittäisin myös, että suurimmalla osalla meistä on lapsuudessa, menneisyydessä tai jopa nykyisyydessä asioita, jotka tarvitsevat käsittelyä. On niin helppoa vaan sysätä ne ongelmakohdat sivuun ja kylmettää itsensä. Se on vaan jännä juttu miten ne menneisyyden arvet tulevat esiin koko lopun elämää jos niiden työstämistä tai käsittelyä ei aloita. Itse olen ainakin kokeillut tuota ”unohdan ne” -taktiikka mutta, kun ei se vaan toimi niin! Monestikaan ihminen ei kuitenkaan kykene asioiden työstämiseen täysin yksin. Tarvitaan ehkä joku ”parannuskeino” ja joskus se voi olla toinen ihminen tai miksei juuri kirjakin. Itse uskon myös siihen, että Jumala voi parantaa meidän sisintä ja auttaa selviämään vaikeistakin asioista. Jumala voi toki olla jokin muukin ”hyvä” eli juuri oikea ihminen oikeaan aikaan, tämän kaltainen rakkauskirja tms. You name it! 🙂 
Ennen tätä kirjaa olen luullut, että itselleni omin tapa rentoutua on treenaaminen. Eli niinpä niin, taas TEKEMINEN. Tuo voi olla jollain tapaa keino rentoutua mutta siinäkin tosiaan keskitytään muuhun kuin omaan sisimpäänsä. Kirja pitää sisällään monia harjoituksia, joissa opetellaan keskittymään ihan vaan hengittämiseen ja sitä kautta omaan sisimpäänsä. Mä en ainakaan edes muista, koska olisin viimeksi rentoutunut siten, että olisi paikallaan kymmenen minuuttia hengitellen?! Nukkumista ei siis lasketa. 🙂 Kirja auttaa myös näkemään paljon erilaisia arkielämän tilanteita ja syitä käyttäytymiseensä. Miksi vaikka riidan jälkeen niin moni vetäytyy kuoreensa? Miksi juhlissa on aina joku joka painaa pöydästä pöytään puhua älpättäen? Miksi joku haluaa niin kovin tuoda itseään esiin ja toinen jää sinne peränurkkaan? Niin mielenkiintoista löytää kirjasta paljon omia käyttäytymismalleja ja syitä tähän käytökseen. Vähän kuin terapeutilla kävisi. 🙂

Koska itse olen aivan fiiliksissä tästä rakkauskirjasta ja kokenut tietynlaista puhdistumista tämän kautta, haluan arpoa jollekin teistä yhden kyseisen kirjan. Tai siis tilata sen lahjaksi nettikaupasta. 🙂 Kyseessä ei ole mikään yhteistyö tai muukaan vaan koska tiedän, että siellä ruudun takana on varmasti joku joka tarvii tätä kirjaa yhtä paljon kuin minä tarviin niin on ilo ostaa se jollekin. Osallistua voit ihan jättämällä sähköposti -osoitteesi kommenttiboxiin tai jos haluat kommentoida jotain niin toki sekin on jees! 

Muutenkin jos teksti herätti jotain ajatuksia, niin antakaahan vaan kuulua?! 🙂 Onko monella ollut samankaltaisia ajatuksia kuin itselläni?
Halukkaille ja kiinnostuneille, Jenniemilian Facebook -sivut löytyvät täältä.
Oikein rakkauden täyteistä sunnuntaita sinne jokaiselle! 


Kommentit (55)
  1. Kirsi Hepo-oja
    14.10.2014, 15:05

    mukana arvonnassa, jos on vielä voimassa 🙂 kirsi.kivijarvi@gmail.com

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *