Miten peittää tyvikasvu?

Joko teistä moni on kuullut *Color Wow -tyvipuuterista? Mä oikeasti kysyn, että miksi kukaan ei ole keksinyt tätä aikaisemmin?! Uskomatonta. Itsehän olen jo vuosia käyttänyt vastaavaan tarkoitukseen ihan tummaa luomiväriä jolla on mukavasti saanut peitettyä pienen tyvikasvun. Yleisesti ottaenhan mulla juurikasvu ei ole mitenkään kovin näkyvää vaikka hiukset kasvavatkin suhteellisen nopeaa. Tähän yksi painava syy lienee kevytvärit, jotka lähtevät tukasta enemmänkin kauttaaltaan muodostamatta näkyvää tyvikasvua.

Sitten taas jos alla olevia kuvia esimerkiksi vertaa ennen -ja jälkeen niin on se ero kuitenkin aika huima. Ja itseasiassa ihan peilistäkin huomaa aikamoisen eron jos tyvi on vedetty tummaksi puuterilla kuin, että alla on sellainen kuukauden juurikasvu… Vaikka tyvi kasvaisi kuinka luonnollisesti niin kyllä se tumma juuri vaan tuo ihan erilaista ilmettä ja luo efektin hiusten todellisesta pituudesta. 🙂 Näillä puutereillahan on mahdollista pidentää värjäysväliä aika paljonkin. Varsinkin brunetit jotka ovat luonnostaan täysin blondeja, teille tämä keksintö on ihan unelmien täyttymys!

Koska oma tukkani on näin tumma, sain testattavaksi sävyn dark brown. Värisävyjähän löytyy kokonaisuudessaan kuusi kappaletta, myös vaaleahiuksisille on omansa. Tosin nykyään ainakin joka toinen blondi taitaa luottaa tuohon luonnon omaan ombre -styleen. 🙂

Tässä näkyy lähtökohta, tyvi värjätty muutama viikko sitten ja havaittavissa ei ole juurikaan värimuutoksia, mitä nyt vähän vaaleampaa tyveä mutta muuten aika hyvä tilanne. Toisaalta, kun tätä vertaa lopputulokseen niin ero on taas aika huima. 😀
No miten puuteri sitten toimii käytännössä? Ensinnäkin väriä otetaan siveltimeen kuin luomiväriä ja levitellään osio kerralla tyveen. Jos pitää hiuksia auki niin mielestäni riittää hyvin, että puuterin levittää ihan tuohon päälliosuuteen. Jos taas tukka on kiinni ja edestä taakse vedettynä niin suosilla sudin puuteria myös ohimoille ja hiusrajoihin. Puuteri ei myöskään varise, joten tahriintumistakaan ei tarvitse pelätä. 🙂 Itse huomasin, että puuteri pysyy myös todella hyvin tyvessä, helposti menee samalla setillä se pari päivää seuraavaan hiusten pesuun saakka.

Ja sitten se lopputulos. Takaosuus jäi selkeästi vähän huolimattomasti tehdyksi mutta tuostahan sen eron vasta voikin huomata. 🙂
Joko monen teidän meikkipussukasta löytyy kyseinen tyviväri? 
Itse olen ainakin ihan koukussa, luomivärit vaihtuivat nyt kyllä tähän tuotteeseen! 🙂


ColorWow -tyvipuuteria myydään ainakin Sokoksella ja Pretty.fi:n valikoimissa *täällä



* Tuote saatu blogin kautta / mainoslinkkejä

Kommentit (20)
  1. Mä tilasin ton Color Wowin http://www.clipstore.fi verkkokaupasta ja oon tykännyt. Riittoisa väri on tosiaan.

  2. Kampaaja suositteli tätä viime käynnillä ja ostin, enkä ole katunut. Tällä saa kätevästi pidennettyä kampaajakäyntien väliä. Hintaa kauhistelin, mutta onhan tuo myös riittoisaa.

    1. Kyllä! Odotan tämän ehdottomasti olevan riittoisa. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *