Valokato

Se bloggaajan pahin vihollinen on täällä taas, nimittäin syksy ja valonpuute. Viikonloppuna siirrettiin kelloja tunnilla taaksepäin ja vasta tänään tuo iski oikein kunnolla vasten kasvoja. Himassa kello 17 ja täysin pimeää. Miten ihmeessä selvisin koko viime talvesta? Onneksi meiltä löytyy kuitenkin tuo lisäsalama ja kotona on aika kirkkaat lamput. Vaikka sinällään pidänkin himmeästä valaistuksesta niin kuvien oton kannalta on paras ostaa keinovaloihin aina ne kirkkaimmat yksilöt. Asukuvien kanssa tulee olemaan hankalaa… Pakko koittaa ajoitella niitä jotenkin päiviin jolloin pääsee lähtemään hieman aikaisemmin ja tietysti sitten viikonloppuihin. Nämä on näitä pimeän vuodenajan suuria miinuksia!

Kaivoin Picasan kuvavarastoa ja törmäsin muutamiin julkaisemattomiin kotikuviin. Kuvien teemaan liittyen ajatellin höpötellä hieman kotijuttuja… Meille on tulossa useamman kuukauden ”elämänmuutos” tammikuun alusta. Taloyhtiössämme on käynnissä laaja putkiremontti ja myös meidän asuntomme joutuu osaksi remppaa. Se on siis tammikuun alusta neljäksi kuukaudeksi evakkoon. Alkuun tuo kesto yllätti meidät ihan täysin, koska oltiin varauduttu tyyliin kuuteen viikkoon kuten sen piti alunperin olla. Neljä kuukautta poissa on jo aika pitkä aika. Onneksi meillä kävi tuuri ja eräs ystävämme vuokraa meille kalustettua asuntoaan Töölöstä, joka on tällä hetkellä asumattomana. Ainoat asukit ovat kolme kissaa, joista tuleekin sitten meidän kämppiksiä! :D Sinällään ihan mukava muuttaa hetkeksi melkein keskustaan mutta onhan tuossa aina tietysti hommansa… 

Asuntoomme tullaan tekemään jonkun verran remonttia tuon putkihomman yhteydessä, esimerkiksi kaakeleita vaihdetaan myös keittiöstä ja lattia laitetaan uusiksi jos tuon laminaatin alta sattuu löytymään hyvää puuta. Tarkoitus on siis laittaa keittiö täysin valkoiseksi (ainut mikä jää tummaksi on pöytätasot) ja keittiön lisäksi myös tosiaan lattia vedetään valkoiseksi jos hyvä tsägä käy. Vessa/suihkuhan menee täysin uusiksi ja sinnekin mahdollisimman paljon vaaleaa. Sinällään ei tiedetä vielä kuinka pitkään tullaan tässä asunnossa rempan jälkeen asumaan mutta kiva kuitenkin tehdä muutoksia vaikka sitten seuraavaa asukastakin varten. Oikeastaan vasta ihan viime kuukausina asunnon pieni koko on alkanut tuntumaan… Ongelma on etenkin iltaisin jos toinen haluaa nukahtaa aikaisemmin kuin toinen. Niin ja aamuisin, koska luonnollisesti silloinkin sitten herätään eri aikoihin. Tässä tilanteessa se erillinen makkari olisi niin luxusta! Noh, katsotaan. Voi olla ettei rempan jälkeen ainakaan halua muuttaa enää mihinkään. ;)

Onko joku teistä samassa tilanteessa putkirempan tai muun remontin vuoksi? 

On my way

5 vastausta artikkeliin “Valokato”

  1. Haha, aika samanlainen kirjoitus kuin Uinolla. :-D Ainakin ensimmäinen kappale

    • Aijaa, no taitaa olla samat probleemat joka bloggaajalla. Itse en kyseistä blogia seuraa eli sattumaa tuo on. :)

    • No hohhoijjaa ano. Tota samaa on (tuhannet) bloggaajat vuosikausia kirjoitelleet eri muodossa blogeihinsa joka syksy/talvi….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta